Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: Fire
Ikäsuositus: K-13
Paritus: Rita Luodiko/Hortensia Parkinson os. Greengrass
Tyylilaji: Angstilla sävytettyä romantiikkaa feminismillä kuorrutettuna
Varoitukset: muutamia mainintoja seksistä ja päihteistä.
Vastuuvapaus: En omista kyseistä kirjasarjaa, enkä saa palkkiota näiden tekstien kirjoittamisesta.
Tiivistelmä: Aika ei kullannut muistoja, se kulutti ne lähes olemattomiin tahrasi ne syyllisyydellä, jossittelulla ja katkeruudella.
Haasteet: Lyrics Wheel X, Kaiken maailman ficletit “Viikko 19 (9.5.2011 - 15.5.2011) - "Ellei kykene ärsyttämään ketään, ei juuri kannata kirjoittaa." - Kingsley Amis” ja Kerää kaikki hahmot - Rita Luodiko
K/H: Lyrics Wheel kymppiin sain heti mielettömän inspiksen, idea kuitenkin törmäsi seinään hahmojen suhteen. Sopivat naishahmot olivat aina vääristä ikäluokista tai liian butch tai liian pehmo tai... no joo, eiköhän tuosta jo saa käsityksen ;D Olin jo jättämässä hahmot lukijan päätettäviksi, mutta satuinkin törmäämään lopulta täydelliseen naiseen, Rita Luodikoon ja tarinan palaset loksahtivat paikoilleen. Hänen puhdasverisyydestään ei täyttä varmuutta tosin ole, mutta se vaikuttaisi erittäin todennäköiseltä. Siihen oletukseen tämä teksti pohjautuu ja Lexiconin mukaan ikäluokkakin oli oikea. Hortensia on puolestaan mielikuvissani Pansyn äiti ja Daphnen ja Astorian täti. Tuolla tiedolla ei tarinan kannalta ole merkitystä, mutta halusinpa jakaa tämän pikkuisen taustatiedon kanssanne.
Bookends
Valokuvan värit olivat muuttuneet kellertäviksi, kuvassa olevan tytön kauneus ei ollut kuitenkaan haalistunut tai kärsinyt ajan jättäessä jälkensä muistoihin. Aika ei kullannut muistoja, se kulutti ne lähes olemattomiin, tahrasi ne syyllisyydellä, jossittelulla ja katkeruudella. Hän säilytti kuvaa kirjahyllyssä kirjan välissä, jonka selkämyksessä ei lukenut mitään. Se oli mitäänsanomattoman näköinen, mutta sillä oli suuri merkitys hänelle, Margaret Atwoodin kirja The Edible Woman. Se oli niitä kiellettyjä kirjoja, joita he teinikapinointinsa huumassa lukivat. Keskeyttivät lukemisen vain kääriäkseen uuden ruohosätkän tai naidakseen.
Jästimusiikki lumotusta levysoittimesta koetteli seinien ja oven äänieristysloitsuja ja peitti kaikki sellaiset äänet, jotka olisivat hälyttäneet muut asukkaat puhdasveriselle noidalle sopimattomien äänien takia. Hänen piti olla koskematon ja muutoinkin pidättyväinen, jotta hän kelpaisi siitosnartuksi hienoimpiin sukuihin. Jalokivilieassa talutettavaksi pönäköille tärkeilijöille, joiden sikailua hänen pitäisi sietää ja olla puolustamatta omia oikeuksiaan naisena. Emansipaatio oli kirosana velhoyhteisössä.
Feminismi oli sitä jästisaastetta, josta velhoyhteisön piti päästä eroon. Ainakin niin hänen vanhempansa ja sisaruksensa uskoivat. Hän halusi olla vain vapaa, saavuttaa jotain muuta kuin palkintovaimon roolin, joka oli kaunisteltu nimike jalostusnartulle. Hän olisi halunnut viettää elämänsä valitsemansa henkilön kanssa, rakkaudesta, eikä poliittisen laskelmoinnin perusteella. Hän kadehti jästinaisia, vaikka ajatus jästeistä muutoin puistatti häntä. Oli vaikea uskoa, että jotkin asiat jästeillä saattoivat olla paremmin kuin velhoilla.
Hän näki vilauksen rakkaastaan aina silloin tällöin, mutta oli kuin entistä ei olisi ollutkaan. Heitä ei olisi ollutkaan. Hän oli ainoa, joka kaipasi mennyttä. Halusi palata niihin kesiin ja Tylypahkan sivukäytäviin, joissa hän oli ollut onnellinen. Valokuvan tytöstä ei ollut jäljellä mitään siinä hillityssä, huolitellussa ja tylsässä noidassa, joka edusti miehensä rinnalla niissä teennäisissä kissanristiäisissä, joita he olivat ennen halveksineet yhdessä.
Silti hän tunsi kuumuden valtaavan itsensä halun herätessä joka kerta, kun hän näki vain vilauksenkin naisesta oli sitten kyseessä juorupalsta tai kauppakadun ihmisvilinä.
Hän oli elänyt unelmaansa. Kieltäytynyt tarjotuista naimakaupoista vanhempiensa häpeäksi ja näiden vihasta piittaamatta. Hänellä oli koulutus, loistava ura ja itsenäisyys. Hän oli myös se kaikkien parempien perheiden tuntema kummajainen, luonnoton yksilö, joka ei tehnyt osaansa puhtaanveren säilyttämiseksi sikiämällä. Hän piti salassa satunnaiset panonsa, joten suurin osa puhdasverisistä piti häntä sentään säädyllisenä naisena. Siis yksityiselämänsä suhteen säädyllinen, samaa he eivät sanoneet hänen tavastaan loata maineita ja kirjoittaa provosoivia artikkeleita eri lehtiin. He ja monet muut pitivät häntä haaskalintuna, häpeämättömänä nuuskijana ja tunteettomana lehmänä.
Hänen kauneutensa keräsi yhä ihailevia katseita kadulla ja kutsuilla. Hän ei edes yrittänyt pysytellä viimeisimpien trendien perässä vaan erottui joukosta persoonallisella tyylillään. Vain se henkilö ei häntä nähnyt, jonka katsetta hän kaipasi. Hän tiesi, haaveissa elämisen kirouksen, tiesi, ettei siitä seuraisi koskaan mitään hyvää. Miksi satuttaa itseään kerta toisensa jälkeen turhilla toiveilla ja purkaa katkeruuttaan piikikkäisiin haastatteluihin tai paljastusjuttuihin. Hortensian mainetta hän ei kuitenkaan edes harkinnut tahraavansa, tai tuhoavansa tämän miehen uraa ministeriössä. Ei, vaikka kiusaus olikin suuri jälkimmäisen kohdalla.
Joskus hän harkitsi unhoituttavansa kaikki muistot pois mielestään, jotta menetys ei satuttaisi niin kipeästi. Hän hylkäsi ajatuksen yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Ne muistot olivat liian rakkaita haudattaviksi.
~*Finite*~
LWX-lyriikat:
Simon and Garfunkel - Bookends
Time it was, and what a time it was, it was
A time of innocence, a time of confidences
Long ago, it must be, I have a photograph
Preserve your memories, they're all that's left you
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti