Bookends (K-13)

Otsikko: Bookends
Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: Fire
Ikäsuositus: K-13
Paritus: Rita Luodiko/Hortensia Parkinson os. Greengrass
Tyylilaji: Angstilla sävytettyä romantiikkaa feminismillä kuorrutettuna
Varoitukset: muutamia mainintoja seksistä ja päihteistä.
Vastuuvapaus: En omista kyseistä kirjasarjaa, enkä saa palkkiota näiden tekstien kirjoittamisesta.

Tiivistelmä: Aika ei kullannut muistoja, se kulutti ne lähes olemattomiin tahrasi ne syyllisyydellä, jossittelulla ja katkeruudella.

Haasteet: Lyrics Wheel X, Kaiken maailman ficletit “Viikko 19 (9.5.2011 - 15.5.2011) - "Ellei kykene ärsyttämään ketään, ei juuri kannata kirjoittaa." - Kingsley Amis” ja Kerää kaikki hahmot - Rita Luodiko
K/H: Lyrics Wheel kymppiin sain heti mielettömän inspiksen, idea kuitenkin törmäsi seinään hahmojen suhteen. Sopivat naishahmot olivat aina vääristä ikäluokista tai liian butch tai liian pehmo tai... no joo, eiköhän tuosta jo saa käsityksen ;D Olin jo jättämässä hahmot lukijan päätettäviksi, mutta satuinkin törmäämään lopulta täydelliseen naiseen, Rita Luodikoon ja tarinan palaset loksahtivat paikoilleen. Hänen puhdasverisyydestään ei täyttä varmuutta tosin ole, mutta se vaikuttaisi erittäin todennäköiseltä. Siihen oletukseen tämä teksti pohjautuu ja Lexiconin mukaan ikäluokkakin oli oikea. Hortensia on puolestaan mielikuvissani Pansyn äiti ja Daphnen ja Astorian täti. Tuolla tiedolla ei tarinan kannalta ole merkitystä, mutta halusinpa jakaa tämän pikkuisen taustatiedon kanssanne.



　
　
                                       Bookends



Valokuvan värit olivat muuttuneet kellertäviksi, kuvassa olevan tytön kauneus ei ollut kuitenkaan haalistunut tai kärsinyt ajan jättäessä jälkensä muistoihin. Aika ei kullannut muistoja, se kulutti ne lähes olemattomiin, tahrasi ne syyllisyydellä, jossittelulla ja katkeruudella. Hän säilytti kuvaa kirjahyllyssä kirjan välissä, jonka selkämyksessä ei lukenut mitään. Se oli mitäänsanomattoman näköinen, mutta sillä oli suuri merkitys hänelle, Margaret Atwoodin kirja The Edible Woman. Se oli niitä kiellettyjä kirjoja, joita he teinikapinointinsa huumassa lukivat. Keskeyttivät lukemisen vain kääriäkseen uuden ruohosätkän tai naidakseen.


Jästimusiikki lumotusta levysoittimesta koetteli seinien ja oven äänieristysloitsuja ja peitti kaikki sellaiset äänet, jotka olisivat hälyttäneet muut asukkaat puhdasveriselle noidalle sopimattomien äänien takia. Hänen piti olla koskematon ja muutoinkin pidättyväinen, jotta hän kelpaisi siitosnartuksi hienoimpiin sukuihin. Jalokivilieassa talutettavaksi pönäköille tärkeilijöille, joiden sikailua hänen pitäisi sietää ja olla puolustamatta omia oikeuksiaan naisena. Emansipaatio oli kirosana velhoyhteisössä.


Feminismi oli sitä jästisaastetta, josta velhoyhteisön piti päästä eroon. Ainakin niin hänen vanhempansa ja sisaruksensa uskoivat. Hän halusi olla vain vapaa, saavuttaa jotain muuta kuin palkintovaimon roolin, joka oli kaunisteltu nimike jalostusnartulle. Hän olisi halunnut viettää elämänsä valitsemansa henkilön kanssa, rakkaudesta, eikä poliittisen laskelmoinnin perusteella. Hän kadehti jästinaisia, vaikka ajatus jästeistä muutoin puistatti häntä. Oli vaikea uskoa, että jotkin asiat jästeillä saattoivat olla paremmin kuin velhoilla.


Hän näki vilauksen rakkaastaan aina silloin tällöin, mutta oli kuin entistä ei olisi ollutkaan. Heitä ei olisi ollutkaan. Hän oli ainoa, joka kaipasi mennyttä. Halusi palata niihin kesiin ja Tylypahkan sivukäytäviin, joissa hän oli ollut onnellinen. Valokuvan tytöstä ei ollut jäljellä mitään siinä hillityssä, huolitellussa ja tylsässä noidassa, joka edusti miehensä rinnalla niissä teennäisissä kissanristiäisissä, joita he olivat ennen halveksineet yhdessä.
Silti hän tunsi kuumuden valtaavan itsensä halun herätessä joka kerta, kun hän näki vain vilauksenkin naisesta oli sitten kyseessä juorupalsta tai kauppakadun ihmisvilinä.


Hän oli elänyt unelmaansa. Kieltäytynyt tarjotuista naimakaupoista vanhempiensa häpeäksi ja näiden vihasta piittaamatta. Hänellä oli koulutus, loistava ura ja itsenäisyys. Hän oli myös se kaikkien parempien perheiden tuntema kummajainen, luonnoton yksilö, joka ei tehnyt osaansa puhtaanveren säilyttämiseksi sikiämällä. Hän piti salassa satunnaiset panonsa, joten suurin osa puhdasverisistä piti häntä sentään säädyllisenä naisena. Siis yksityiselämänsä suhteen säädyllinen, samaa he eivät sanoneet hänen tavastaan loata maineita ja kirjoittaa provosoivia artikkeleita eri lehtiin. He ja monet muut pitivät häntä haaskalintuna, häpeämättömänä nuuskijana ja tunteettomana lehmänä.


Hänen kauneutensa keräsi yhä ihailevia katseita kadulla ja kutsuilla. Hän ei edes yrittänyt pysytellä viimeisimpien trendien perässä vaan erottui joukosta persoonallisella tyylillään. Vain se henkilö ei häntä nähnyt, jonka katsetta hän kaipasi. Hän tiesi, haaveissa elämisen kirouksen, tiesi, ettei siitä seuraisi koskaan mitään hyvää. Miksi satuttaa itseään kerta toisensa jälkeen turhilla toiveilla ja purkaa katkeruuttaan piikikkäisiin haastatteluihin tai paljastusjuttuihin. Hortensian mainetta hän ei kuitenkaan edes harkinnut tahraavansa, tai tuhoavansa tämän miehen uraa ministeriössä. Ei, vaikka kiusaus olikin suuri jälkimmäisen kohdalla.


Joskus hän harkitsi unhoituttavansa kaikki muistot pois mielestään, jotta menetys ei satuttaisi niin kipeästi. Hän hylkäsi ajatuksen yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Ne muistot olivat liian rakkaita haudattaviksi.

~*Finite*~

LWX-lyriikat:
　
Simon and Garfunkel - Bookends

Time it was, and what a time it was, it was
A time of innocence, a time of confidences
Long ago, it must be, I have a photograph
Preserve your memories, they're all that's left you 

Lapsi vailla menneisyyttä (K-13)

Otsikko: Lapsi vailla menneisyyttä
Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: Fire
Ikäraja: K-13
Henkilöt: Evelyn, Amos ja Cedric Diggory, Peter Piskuilan, Harry jne.
Tyylilaji: AU, draama kaikilla mausteilla
Varoitukset: pientä verisyyden kuvausta ja canon kuolemien mainintoja lukuun ottamatta turvallista luettavaa, siis ainakin tässä ensimmäisessä postauksessa.
Vastuuvapaus: En omista Pottereita. Leikin hahmoilla oman omituisen mielikuvitukseni ohjaamana, eikä kukaan suostu maksamaan siitä minulle.


Tiivistelmä: Unessa lapsi, jonka hän oli luullut kuvaavan Cedriciä, kohotti katseensa ensimmäisen kerran.


Haasteet: FF100 sana 072. Korjattu ja vanhemmat vaihtoon haaste
K/H: Tämä osa toimii itsenäisenä tekstinä, tämä ei siis ole jatkis, mutta johon kuitenkin tulen todennäköisesti lisäilemään ficlettejä ja/tai raapaleita elämästä Diggoryjen perheessä.

Lapsi vailla menneisyyttä

　 　 Rouva Diggory oli kaunis nainen, hän oli miehensä ylpeyden ja ihailun kohde. Hän oli täydellinen edustusvaimo taikaministeriön korkealle virkamiehelle ja arvostetun puhdasverisen suvun päämiehelle, jota ei tarvinnut koskaan hävetä. Ensisijaisesti hän oli kuitenkin äiti, joka rakasti poikaansa yli kaiken, enemmän kuin miestään, vaikka tämä olikin syy naisen ihmishahmolle. Sokea rakkaus miestä kohtaan oli vuosien myötä karun todellisuuden ja äitiyden myötä muuttunut välittämiseksi, epätäydelliseksi kumppanuudeksi, joka vain etäisesti muistutti rakkautta. Eniten rakkautta koettelivat Amoksen puhdasveriset kasvatusnäkemykset ja ne rajoitukset, joita rakkauden osoituksille asetettiin.
　
Siitä tuntui olevan iäisyys, kun Evelyn oli seurannut suden hahmossaan nuorta velhoa, joka tutki taikaotuksia Bialowiezan metsässä. Nuorukainen oli ollut niin suloisen innoissaan mahtavista visenteistä, jotka eivät olleet edes taikavoimaisia, että wilan sydän oli kuin huomaamatta kiintynyt tähän. Kun nuorukainen oli joutunut vainotsun aiheuttaman epätoivon valtaan ja oli joutua sen uhriksi, wila oli paljastanut itsensä suojellakseen miestä.
　
Amos oli ollut häkeltynyt ja kömpelö kauniin naisen hoivatessa häntä, punastelu ja takeltelu sanoissa olivat lopullisesti lumonneet wilan. Nimi Evelyn oli muodostunut miehen yrityksestä ääntää wila sanaa ujouden puuskassa, joka vaihtui hellittelynimestä etunimeksi heidän saavuttua Englantiin tuoreena avioparina. Englannin puhdasveristen velhosukujen muodollisuus ja kylmäkiskoisuus oli järkyttänyt eloisaan ja temperamenttiseen velhoyhteisöön tottunutta naista.
　
Kahden kesken Amos oli edelleen se hellyttävän epävarma ja lempeä mies, johon Evelyn oli rakastunut. Mutta kutsuilla ja jopa perheillallisilla puoliso otti etäisyyttä, oli kohteliaan huomaavainen, piti korkeintaan kädestä kiinni, ja se oli ainoa osoitus heidän läheisestä suhteestaan. Paine perillisen saamiseen myös kasvoi heti heidän astuttuaan Diggoryjen sukukartanon ovista sisään. Ei puhuttu lapsista tai perheen perustamisesta vaan perillisen hankkimisesta ja siitä, kuinka tämä tulisi jatkamaan kunniakasta sukuaan. Suvun silmissä vaimon tärkein tehtävä edustamisen lisäksi oli hyvän ja vahvan perillisen synnyttäminen.
　
Teltassa metsän keskellä rakennetut kuvat suuresta onnellisesta perheestä murenivat jokaisen perheillallisen myötä. Cedricin syntymä ja ensimmäiset vuodet olivat tuoneet hetkellistä toivoa Evelynin sydämeen, mutta pojan 3-vuotispäivänä Amos aloitti perillisensä perehdyttämisen suvun historiaan ja sääntöihin. Äidin aika oli ohitse. Amoksen mukaan sylissä pitäminen, hellyys ja pehmeys pilaisivat pojan, tekisivät tästä saamattoman nahjuksen. Evelyn tunsi itsensä rikkinäiseksi, kun hänen yksi tärkeimmistä tehtävistään näytti epäonnistuneen, hänen merkityksensä tässä maailmassa oli viety häneltä.
　
Wiloja ei ollut luotu hylkäämään luontaisia vaistojaan. Wilat olivat monin tavoin yhtä luonnon kanssa, ja luonnonlait olivat siten myös heidän lakejaan. Yksi tärkeimmistä luonnonlaeista oli jälkeläisten hoivaaminen, niiden elämän turvaaminen ja ohjaaminen oikeaan suuntaan. Ihmisten luomat kummalliset kasvatusmenetelmät ja käyttäytymisnormit, eivät noudattaneet luonnollista kehityskaarta. Lasten odotettiin itsenäistyvän ennen kuin nämä olivat luonnon silmissä siihen valmiita. Evelynin sai toimimaan vastoin luontoaan vain se, että Amos toimi rakkaudesta poikaansa niin väärältä kuin miehen kasvatusmetodit wilan silmissä näyttivätkin.
　
Sinä yönä, kun Evelyn itki itsensä ensimmäisen kerran uneen avioliittonsa aikana, hänen toistuva enneunensa palasi tarkempana kuin aiemmin. Unessa lapsi, jonka hän oli luullut kuvaavan Cedriciä, kohotti katseensa ensimmäisen kerran. Vihreät silmät katsoivat häneen luottavaisina veren tahrimista kasvoista. Lapsi, jolle hän saisi olla äiti. Lapsi, joka tarvitsisi Evelynin erityislahjoja ollakseen vapaa olemaan oma itsensä ja saadakseen onnellisen lapsuuden. Lapsi ilman menneisyyttä wilan rakastettavaksi ja hoivattavaksi.
　
Uni toi lohtua äidille, joka näki poikaansa vain päivällispöydässä, jossa keskustelu oli yläluokkaisen muodollista. Kotiopettajat näkivät enemmän Cedriciä kuin Evelyn, ja nainen pelkäsi pojan unohtavan heidän välisen erityisen siteen. Sota vaati ministeriön työntekijöiltä aina vain enemmän aikaa ja voimavaroja. Viikkoina, jolloin Amos oli erityisen kiireinen, Evelynin kärsivällisyys palkittiin. Cedric hakeutui oppituntiensa päättyessä äitinsä läheisyyteen ja ensimmäisten päivien epävarmuuden jälkeen kiipesi syliin hakemaan kaipaamaansa hellyyttä. 4-vuotias poika kertoi innoissaan oppimastaan ja nukahti ensimmäistä kertaa vuoteen äitinsä kainaloon. Evelyn oli salaa kiitollinen sodasta.
　

*Lapsi vailla menneisyyttä*

Godricin notkossa Peter Piskuilan pureskeli hermostuneesti kynsiään, hän oli tehnyt sen, kaikista alhaisimman rikoksen. Hän oli pettänyt ihmiset, jotka olivat ottaneet hänet ystäväkseen, kun kukaan muu ei ollut vilkaissutkaan kömpelöön ja vähälahjaiseen velhopoikaan. Hän oli ottanut vastaan näiden avun ja nauttinut samaa suosiota ystäviensä kanssa, vaikka suosio oli ystävien lahjoilla ansaittua. Häntä oli ennen Siriuksen, Jamesin ja Remuksen ystävyyttä pidetty Rohkelikon häpeäpilkkuna, nyt hän lunasti sen paikan teoillaan yhtä varmasti kuin James perheineen kohtaisi kuoleman hänen petturuutensa seurauksena.
　
Mestari oli astunut suojataikojen läpi vaivattomasti, etuovi aukesi yksinkertaisella loitsulla, jonka valossa Peter erotti Jamesin kauhistuneet kasvot. Ystävän viimeiset sanat kaikuivat Samhain synkkyydessä “Lily, ota Harry ja pakene, se on hän!”. Avada kedavran vihreä valo oli sokaiseva ja James ei koskaan enää pyytäisi Peterin apua kepposiin, joilla Lily yllätettäisiin ja raivostutettaisiin. Lastenhuoneen avonaisesta ikkunasta kantautui vain katkonaisia keskustelun pätkiä, Lilyn aneleva ääni, kirkaisu, vihreä valo ja odottava hiljaisuus. Kun vihreä valo kolmannen kerran valaisi taloa sisältä päin, siihen vastasi kirkas valkoinen valo ja luonnoton huuto katkaisi hiljaisuuden, jota säesti lapsen itku.
　
Peter ei ollut rohkea mies, ei, mutta pelko saa tekemään asioita, jotka muista voisivat vaikuttaa rohkeilta. Mestarin epäsuosion välttääkseen petturin viittaa kantava mies kiirehti yläkertaan, joka askeleella lapsen itku voimistui. Lopulta Peter todisti jotain, mikä tulisi muuttamaan koko hänen elämänsä. Mestarin sauva lojui lattialla tuhkakasan vieressä, sen edessä lattialla kasvot veren peitossa istui itkevä taapero, ainoa elollinen huoneessa Peterin lisäksi. Poika ei todellakaan ollut kuollut kuten äitinsä ja isänsä, tällä oli ainoastaan avonainen haava siinä kohdassa, mihin kirouksista tappavin oli osunut. Kaikki muu pojan ympärillä oli kuitenkin vahingoittunut tai tuhoutunut.
　
Peter ei tiennyt, mikä sai hänet noukkimaan lapsen syliinsä samalla, kun hän keräsi talteen mestarin mahtavan sauvan. Kaikki todistusaineisto olisi tuhottava, se oli ainoa ajatus miehen mielessä. Hän kutsui loitsulla luokseen perheen kissan, jonka hän Harryn hiuksen ja veren avulla muutti lapsen hahmoiseksi. Kaiken tämän hän teki mestarin sauvalla, jotta kukaan ei yhdistäisi häntä tapahtumiin, vaikka hän salaisuudenhaltija olikin. Tulipalo huolehti lopusta samalla, kun mies ja lapsi katosivat yöhön kaikkoontumisesta kertovan poksahduksen saattelemana.
　
Ilmiinnyttyään Iskunkiertokujalle Peter tajusi, kuinka pahassa liemessä hän oli mestarin kuoleman takia. Kuolonsyöjät epäilisivät hänen saattaneen pimeyden lordin ansaan ja kilta muiden mestarin vastustajien kanssa pitäisi häntä petturina, osasyyllisenä kolmen ihmisen murhaan. Eikä Harryn hengissä olo takaisi mitään lievennystä hänen syyttäjiensä silmissä, etenkään kun pojan kasvot olivat yhä veriset, eikä mikään Peterin tuntema loitsu ollut parantanut haava pojan kasvoissa. Hän oli umpikujassa. Epätoivoisena hän ei osannut tehdä muuta kuin jättää lapsen Vuotavan noidankattilan Viistokujan puoleiselle ovimatolle.
　
Taakseen katsomatta Peter katosi kivikaaren läpi Viistokujalle ja sieltä Iskunkiertokujalle, hänen kaikki ajatuksensa keskittyneenä Voldemortin sauvan piilottamiseen, vasta sitten hänellä olisi mahdollisuus ajatella omaa tulevaisuuttaan ja turvallisuuttaan tarkemmin. Jos Peter olisi kääntynyt katsomaan Viistokujan sisäänkäynnin suuntaan, olisi hän nähnyt kauniin naisen kulkevan kiviportin läpi määrätietoisin askelin.
　

*Lapsi vailla menneisyyttä*

　 Kaksi viikkoa Cedricin 4-vuotissyntymäpäivän jälkeen Samhain juhlien aikaan Evelyn sai etiäisen. Hän nousi juhlan kunniaksi katetusta illallispöydästä ja esitti pahoittelunsa perheelleen ennen poistumistaan. Nainen vapautti kullanhohtoiset hiuksensa pantojen ja pinnien kahleista, myös tapojen vaatima korsetti päätyi sängylle hylättynä. Kaiken keinotekoisen luontoa muokkaavan ja rajoittavan oli karistava pois hänestä, jotta hänen todellinen luontonsa voisi olla vapaa ja voimakas. Yksinkertaiset puuvillaiset ja villaiset vaatteet korvasivat satiinin, silkki olisi voinut jäädä, mutta veritahroja oli vaikea poistaa siitä.
　
Wila katsoi häntä takaisin peilistä ylväänä ja kauniina arkisessa asussaankin Evelynin tarkastaessa olemustaan. Hän oli valmis kohtaamaan tulevan lapsensa, nainen totesi ja noukki lämpimin vaattein varustetun korin komerosta. Matkaviitta harteillaan Evelyn kaikkoontui Viistokujan ilmiintymispisteeseen. Hän ei uhrannut kuin puolikkaan ajatuksen kumaran ja pyylevän hahmon puoleen, joka ohitti hänet kiireellä Iskunkiertokujan ja Viistokujan risteyksessä. Hänen ajatuksensa olivat lapsessa, joka odotti löytäjäänsä kylmässä ulkoilmassa.

Kylmän punaiseksi värjäämät kädet ojentuivat huovan sisästä kohti ylleen kumartunutta hahmoa. Unista tutut vihreät silmät katsoivat häneen tutkivina mutta luottavaisina. Veri kasvoilla oli jo lähes kuivunutta, vaikka haava itsessään oli yhä tuoreen kiukkuinen kuin avonainen irvistykseen kääntynyt suu. Pojan pyöreät posket rusottivat käsivarsien kanssa talven läheisyydestä muistuttaen. Evelynin pitkät ja kapeat sormet hyväilivät ihoa, kosketus sai wilan ihon hohtamaan pimeässä pehmeää kultaista valoa ja lämpö täytti naisen koko olemuksen. Pienokaisen silmistä katosi kaikki varautuneisuus ja pieni suu kääntyi hymyyn.

Evelynin nostaessa lapsen syliinsä hymy muuttui heliseväksi nauruksi. Evelyn astui sisälle majataloon nyt, kun lapsi selvästi osoitti luottamustaan. Hän pysähtyi tiskin luona ja pyysi huonetta muutamaksi tunniksi voidakseen puhdistaa poikansa haavan, jonka tämä oli saanut kaatuessaan. Evelyn sanoi haluavansa varmistua siitä, ettei mitään haavaa pahempaa ollut sattunut. Baarimikko Tom lupasi huoneen ilmaiseksi niin hyvään tarkoitukseen, poika ei kuulemma ollut ensimmäinen taapero, jolle mukulakiveys oli osoittautunut liian suureksi haasteeksi. Keskustelun ajan Evelyn oli huolehtinut siitä, ettei mies nähnyt kuin vilauksen vahingoittuneesta otsasta.
　

Huoneessa Evelyn viimein pääsi tarkastamaan jokaisen sentin tulevasta nuorimmaisestaan. Samalla hän pesi veren, noen ja muun lian pojasta pois, yhtä huolella kuin hän pyyhki pois menneisyyden merkit lapsesta. Parantaessaan kirotun haavan olemattomiin hän poisti tahratun sielun ja jakoi wilavoimansa pojan kanssa karkottaakseen kirouksen kokonaisuudessaan. Hän tiesi tuhoavansa yhden profetian, mutta wilojen profetiat ohittivat tavallisten näkijöiden näyt ja ennustukset. Evelynin silmien edessä pojan hiustenväri vaaleni ruskeaksi ja smaragdinvihreys väistyi keväisen metsän tuoreen vihreän tieltä.
　

Poika oli nyt eittämättä hänen omansa, Cedricin hartaasti toivoma pikkuveli. Ennen kaikkea lapsi jota hän saisi rakastaa ilman perillisen oikeaoppisen kasvatuksen asettamia rajoja. Luonnonmateriaaleista valmistetut vaatteet kietoivat pienen vartalon lämpimään verhoonsa, uninen huokaus purkautui pojan huulilta. Evelyn ei voinut olla hymyilemättä, vaikka hän mielessään pyysi lapsen edesmenneiltä vanhemmilta anteeksi heidän muistonsa pois pyyhkimistä. Evelyn tiesi toimivansa lapsen parhaaksi, hän oli nähnyt millaisia kärsimyksiä poika kohtaisi ilman hänen puuttumista tapahtumien kulkuun.
　

Wila nosti nukkuvan lapsen hellästi syliinsä varoen herättämästä tätä. Silmäys huoneeseen varmisti sen, ettei hän ollut unohtanut mitään. Kevyin askelin hän laskeutui takaisin pubin hämärään, hän osti kotiin vietäväksi muutaman pullon Tomin erinomaista apilaviiniä, samalla kun kiitti miestä jälleen kerran avusta. Evelyn asteli kiireettömästi läpi Viistokujan hyräillen hiljaa puolalaista kansansävelmää peittääkseen humalaisten samhainjuhlijoiden mölinän nukkuvan lapsen korvilta.
　
Lopulta hän pääsi ilmiintymään Diggory Hallin tiluksilla sijaitsevalle aukealle, jota reunustivat hopean hohtoiset koivut. Evelyn laski korin keskelle aukeaa ja asetti pojan siihen nukkumaan. Oli aika aloittaa nimeämis- ja siunausseremonia. Ensimmäiset tanssiaskeleet olivat juhlalliset, niillä kutsuttiin alkuvoimat vahvistamaan, suojelemaan ja siunaamaan lasta. Tuuli pyöritti kultaisia hiussortuvia vastatessaan kutsuun, maa muodosti köynnöksiä nostaen korin kohti korkeuksia kuin alttarin, vesi muodosti kimaltavia pisaroita kaikille pinnoille ja pieneksi kasaksi kootut vaatteet lapsen entisestä elämästä roihahtivat liekkeihin tulen liittyessä seremoniaan.
　
Evelynin askeleet nopeutuivat, hän pyöri tuulen parina tanssissa köynnösten muodostaman alttarin ympärillä. Naisen hahmo hämärtyi, hän oli osa ympäröivää luontoa. Hänen onnellinen naurunsa sai vesipisarat tuikkimaan tähtien tavoin. Keijut ja muut luonnonhenget tulivat esiin piiloistaan ja liittyivät tanssiin, osa kerääntyi korissa nukkuvan pienokaisen luo antamaan oman siunauksensa uudelle yhteisönsä jäsenelle.

Pojan hiusten väri vaaleni entisestään tuulen pörröttäessä hänen hiuksiaan lopulta muistuttaen kypsää viljaa väriltään. Vesipisaroiden tähdet luovuttivat tuikkeensa pienokaiselle ja pojan silmien vaaleavihreä taittui sinisellä muistuttaen auringossa kylpevää meren avaa. Maan järinä muokkasi lapsen piirteitä ja rakennetta kuin savenvalajan kädet muovasivat savea. Tuli pyyhki polttamatta lapsen ylitse jättäen jälkeensä hohtavan vaalean ihon, joka korosti siroja ja aristokraattisia piirteitä. Keijut sivelivät ruusunlehdillä pojan poskia antaen niille terveen värin, puiden henget antoivat kestävyyttä ja lahjan kuulla lehtien havinasta ikiaikaista viisautta.

Artemis itse siunasi lapsen wilojen muodonmuutoksen lahjalla, tästä päivästä lähtien poika voisi ottaa joutsenen, käärmeen, hevosen, haukan tai suden hahmon halutessaan, sekä kommunikoida näiden kanssa. Evelynin poika oli hyväksytty wilaksi, siunattu luonnon ja sen jumalien runsailla lahjoilla. Viimeisinkin yhdistävä side Harry Potterin ja Miron Iwo Diggoryn välillä hävisi olemattomiin. Evelyn lopetti tanssinsa ja kumartui nostaakseen nuorimmaisensa syliinsä, tulevaisuus oli nyt aikuisten harteilla ja Miron saisi onnellisen lapsuuden. Onnellinen wila hymyili, kumarsi kiitokseksi jumalattarelle ja elementeille ennen kuin kääntyi palatakseen Diggory Halliin. Oli aika esitellä poika isälleen ja isoveljelleen.

Sininen rapsodia (K-15)

Kirjoittaja: Koiruus ihte 

Beta: Ylirakas, ihana ja kärsivällinen Fire

Ikäraja: K-15

Tyylilaji: AU-taiaton, angstidraama ja "gangsterimaailman ihannointia"

Paritukset/hahmot: Narcissa/Lucius, Tom/Harry, Bellatrix ja muita kuolonsyöjistä tuttuja nimiä

Varoitukset: Koska en juonta halua pilata (Yliminä kysyy "Mitä juonta?"), niin lähinnä rikollisuutta, päihteitä, väkivaltaa, prostituutiota ja muuta sellaista vähemmän kaunista. Ei kuitenkaan pedofiliaa tai Mpregiä.

Vastuuvapaus: Omistan vilkkaan mielikuvituksen, mutta en saa siitä rahaa, joten silkasta rakkaudesta J.K. Rowlingin Potter-kirjoihin olen lainannut kirjojen hahmot tarinaani.
Tiivistelmä: Miehen tavoitteet olivat korkealla senaatissa ja valkoisessa talossa, mutta hänen matkansa huipulle oli huumeiden, viinan, ihmiskaupan ja veritöiden tahrima.

Haasteet: FF100 sana 087. Elämä, Päihdehaaste vol. 3., OTP10 ja Perspektiiviä parittamiseen canon - Narcissa/Lucius

K/H: Muusa pitäisi lukita äänieristettyyn koppiin, koska se tuntuu saavan ideoita kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Tällä kertaa kesken kolmen eri tekstin kirjoittamisen, taustalla soiva euroviisukappale Miss Kiss Kiss Bang sai muusan vauhkoksi ja en nähnyt muusan visioilta kirjoittaa muuta kuin 20-luvun gangstereiden maailmasta yhden gangsterin heilan silmin. Tosin kappale itse tai sen sanat eivät liity mitenkään tekstiin, ne vain tuottivat kuvia, tunnelmia ja omituisia assosiaatioita, joista tämä ficci lopulta muodostui. Niin ja huomasin vasta tuhat sanaa ylitettyäni, että hitto, mä eksyin kirjoittamaan hettiä!?

Huom. vaikka Harryyn viitataan lapsena ja poikana, ei hän silti ole alaikäinen muuta kuin Narcissan silmin. Eli tekstissä ei ole kyse pedofiliasta, mutta parin välillä on kyllä isohko ikäero, vaikka iät eivät ole kirjojen mukaiset.

Omistettu ReginaRiddlelle, Pyhimykselle, Sirinalle ja Julma-Nalalle, joiden kuolonsyöjäpropaganda lämmittää sydäntäni!

Sininen rapsodia

　

Narcissa Malfoy, tyttönimeltään Musta, siemaili elegantista lasista cocktailia, jonka nimellä ei ollut väliä, pääasia oli se, että siinä oli riittävästi viinaa, ilman että sitä maistoi juodessaan. Toisessa kädessä sormien välissä lepäsi savuke sirossa holkissa, nikotiini yhdessä alkoholin kanssa kuljettivat naista päivästä toiseen, vaikka nekään eivät aina riittäneet. Ilman nautintoaineita hän olisi jo luovuttanut, sillä tämä ei ollut sitä elämää, johon hän oli syntynyt ja kasvatettu. Hänen olisi pitänyt istua viehättävässä salongissa äitinsä kanssa ja miettiä, kuka olisi paras sulhasehdokas itärannikon seurapiirien varakkaista poikamiehistä.

　

Cissan paikka ei ollut savuisessa salakapakassa synkässä Chicagossa, yllään vähemmän vaatteita kuin säädyllisellä naisella oli alusvaatteita pukunsa alla. Hänen ainoa lohtunsa oli se, ettei hän ei ollut ainakaan yhtä alhaalla kuin hänen tulisieluinen sisarensa Bellatrix. Sisko joutui hankkimaan elantonsa haarojaan levittämällä, vaikka virallisesti Bellan työnimike oli tanssityttö. Naisen katse hakeutui lavalle, jossa hänen sisarensa hankki asiakkaita tanssimalla provokatiivisesti, ja Narcissan oli rehellisyyden nimissä myönnettävä, että Bella oli lumoava riettaudessaankin. Silti Cissa värisi muistaessaan, mikä siskon oli asemaansa ajanut.

~*~

Chicagon trokaus, salakuljetus ja prostituutio monopoli oli, Al Caponen yrityksistä huolimatta, gangsterilla, jota kutsuttiin Kuninkaaksi. Kuningas, Tom Riddle, oli komea, rikas ja julma. Miehen tavoitteet olivat korkealla senaatissa ja valkoisessa talossa, mutta hänen matkansa huipulle oli huumeiden, viinan, ihmiskaupan ja veritöiden tahrima. Bellatrix oli ensimmäinen Mustan tytöistä, joka isänsä velkojen takia päätyi Kuninkaan sisäpiirin sulostuttajaksi. Bella oli myös sisaruksista kunnianhimoisin, seurapiirien prinsessan mielestä hänen ylhäinen kasvatus ja kiistaton kauneus oikeuttivat asemaan Kuningattarena.


Bella oli aloittanut kipuamisensa vaivihkaisilla siirroilla ja hienovaraisilla juonilla. Sisaren keinot olivat kuitenkin jo muuttuneet häikäilemättömiksi siinä vaiheessa, kun Narcissa oli liittynyt Kuninkaan seurueeseen. Viimeisestä tempustaan Kuninkaan saamiseksi itselleen Bella olisi saanut kuoleman tuomion jopa valtion vankilassa, mutta Riddle raivostaan huolimatta jätti naisen henkiin. Narcissa ei ollut varma, kumpi rangaistuksista olisi pahempi, elää elämänsä huorana vai kuolla, mutta rangaistuksetta ei hänkään olisi sisartaan voinut päästää tämän teosta.

　

Yritys surmata Pikku-Kuningas, oli tapahtunut pyhäinpäivän naamiaisjuhlissa. Kuningas oli hetkeksi jättänyt Pikku-Kuninkaan titteliä kantavan pojan henkivartijoidensa seuraan, kun ovivartijat ilmoittivat epäilyttävistä sisäänpyrkijöistä. Narcissa epäili yhä siskonsa käyttäneen viehätysvoimaansa saadakseen muutamia rähinöitsijöitä järjestämään harhautuksen ovelle sinä iltana. Lestrangen veljeksistä vanhempi ei ollut yhtään sen enempää immuunimpi Bellan suloille kuin muutkaan miehet ja pian vain Rabastan keskittyi Pikku-Kuninkaan selustan turvaamiseen.

　
Rodolphus oli keskittynyt tiirailemaan Bellan decolteta, eikä nähnyt, kuinka hänen ihailunsa kohde oli siirtynyt hänen ja suojeltavan pojan väliin. Rabastan silmäili ympäri salia yrittäessään ennakoida mahdollisia vaaroja, sillä Bellan häikäilemättömyys ei ollut antanut aihetta muuhun kuin hilpeyteen Kuninkaan seurueessa. Viidessä minuutissa se käsitys muuttui, kun Bellan sukkanauhaan kätketyistä veitsistä ensimmäinen osui Pikku-Kuninkaan käsivarteen tämän kääntyessä sattuman oikusta siten, että kylkeen hengenvaaralliseksi tarkoitettu isku ei osunutkaan maaliinsa.

　

Pikku-Kuninkaan tarratessa haavoittuneeseen raajaansa Bella yritti epätoivoisesti uutta iskua, tällä kertaa pakkomielteisen naisen veitsi osui pojan otsaan, mutta nyt Rabastan ehti estämän suuremman vahingon. Pikku-Kuninkaan kauniit kasvot peittyivät haavasta vuolaana valuvaan vereen. Näky oli kuin Danten helvetin kuvauksesta, pojan vihreiden silmien hohtaessa punaisen keskellä ja veripisaroiden roikkuessa mustista ripsistä. Silti Cissa ei pystynyt kääntämään kasvojaan pois pojasta, jota jokainen sisäpiiriläinen kohteli kunnioittavasti ja pyrki miellyttämään. Poika, joka oli aina Kuninkaan läheisyydessä ja jonka roolista Riddlen vuoteenlämmittäjänä vaiettiin.

　

Rodolphuksen kädet pitivät kahleiden tavoin Bellaa otteessaan, vaikka nainen rimpuili mielipuolen tavoin. Rabastan puolestaan yritti selvittää Pikku-Kuninkaan haavojen vakavuutta ja hoitaa niitä tarjoilijattarien ja baarimikkojen huolehtiessa siitä, että sidetarpeita ja muita lääkintä tarpeita oli riittävästi. Narcissa ei vieläkään tiennyt, miten ja milloin hän oli itse siirtynyt Pikku-Kuninkaan luo. Hän oli silittänyt pojan mustia hiuksia pois otsan haavalta ja jutellut rauhoittavasti Rabastanin desinfioidessa haavat alkoholilla. Bellan raivoisat huudot sekoittuivat muiden äänien tavoin kaukaiseksi huminaksi pojan hymyillessä Narcissalle kiitollisena, ennen kuin sulki kuumeisina kiiltelevät silmänsä väsyneenä.

　
Cissa oli jatkanut hiusten silittämistä, eikä hän kiinnittänyt huomiota siihen, kun Kuningas saapui paikalle koko julmassa loistossaan. Cissa oli pyrkinyt pitämään kaiken huomionsa haavoittuneessa pojassa, mutta miksi? Siitä Narcissalla ei ollut kuin muutamia epämääräisiä arvailuja. Ehkä hän oli halunnut välttyä näkemästä sisarensa viimeisiä hetkiä ja teloitusta, kuten hän silloin oletti tapahtuvan. Ehkä hän näki Pikku-Kuninkaan sinä lapsena, joka tämä oli asemastaan huolimatta. Tai ehkä hän yritti alitajuisesti hyvittää sisarensa teot ja todistaa, etteivät kaikki Mustat olleet epäluotettavia tai murhanhimoisia.

~*~

Luciuksen käsi hänen reidellään palautti Narcissan takaisin tähän päivään, jossa päihteet olivat hänen lähimmät ystävänsä ja hän oli Luciukselle enemmän puolialaston näyttelyesine kuin kumppani. Siitä huolimatta, että hänen asemansa oli muuttunut pelkästä seuralaisesta osaksi sisäpiiriä rouva Malfoyna. Hänen uskollisuutensa Pikku-Kuninkaalle ja Kuninkaalle sinä verisenä pyhäinpäivänä ja sen jälkeen palkittiin naittamalla hänet Kuninkaan ykkösmiehelle, politiikan kulissien takaisten siirtojen mestarille, vanhalla mantereella yhä asuvan markiisin hulttio perilliselle.

　

Lucius Malfoylle avioliitto oli yksi poliittinen siirto muiden joukossa, sillä mies varmisti asemansa myös uuden mantereen poliittisessa eliitissä. Mies kuitenkin viihtyi paremmin Kuninkaan sisäpiirissä, koska alamaailman valtiaan vierellä oli helppo kerätä liittolaisia kaikista yhteiskunnan kerroksista ja kasvattaa pankkisaldoa nopeasti ja helposti. Narcissalle avioliitto ei tuonut elämään muuta muutosta kuin sen, että hänen ei tarvinnut enää varmistaa tärkeiden vieraiden viihtyvyyttä. Se ei toki estänyt häntä keskustelemasta näiden kanssa, mutta flirttailu ja muut suosionosoitukset hän varasi vain miehelleen.

　

Lucius oli miellyttävä, tällä oli herrasmiehen käytöstavat, joskin toisenlaisiakin hetkiä miehellä oli. Raffinoitunut julkisivu kätki alleen hedonistin, joka ajoittain haki nautintoa myös väkivallasta ja sadismista. Lucius ei kuitenkaan koskaan nostanut kättään Narcissaa vastaan, josta hän oli äärimmäisen kiitollinen. Kiitollisuus sai hänet kääntämään katseensa, kun aviomies etsi viihdykettä tanssityttöjen riveistä, aviollisen seksin menettäessä hohtonsa. Luciuksen mielestä riittävä kunnioitus vaimoaan kohtaan oli se, ettei mies koskaan hakenut tyydytystä Bellatrixin jalkojen välistä.

　

Aiemmin avioliitto olisi merkinnyt Cissalle samaa kuin äitiys, perhe ja kodinhoito. Nyt hän hukutti suruansa päihteisiin salakapakan jazzin ja savun täyttämässä sydämessä. Hän oli epäonnistunut naisen tärkeimmässä tehtävässä ja ainoa, jota hän saattoi syyttää siitä, oli hän itse. Hän ei ollut kuunnellut kehoaan, kun olisi ollut sen aika. Hän oli vain nauttinut ihailevista katseista ja miehensä mustasukkaisuudesta, sillä se muistutti häntä siitä, että hän oli miehelleen tärkeämpi kuin tanssitytöt ja muut heitukat. Narcissa oli nauranut, tanssinut, juhlinut, edustanut, laihduttanut ja kiristänyt korsettiaan piilottaakseen naiselliset kurvinsa, jotta täyttäisi sen hetkisen, poikamaista vartaloa ihannoivan, muodin vaatimukset.

　
Hän ei ollut hoitanut heidän kotiaan, joka näytti asumattomalta ja olikin sitä ainakin osittain. Hän ei ollut ajatellut lasten saamista, vaikka äitiydestä aina oli haaveillut. Ehkä juuri siksi hän ei ollut huomannut, kuin vasta viidennellä kuulla olevansa raskaana. Cissa oli ollut onnellinen, enemmän kuin onnellinen, hän oli leijunnut pilvissä lääkärin varmistettua asian. Lucius ei jakanut hänen iloaan, sillä mies ei halunnut lapsia ennen kuin saavuttaisi poliittisen jättipottinsa. Lady Fortuna ilmeisesti kuuli miehen toiveen tai sitten rankaisi Narcissaa tämän synneistä, sillä seitsemännen kuukauden kontrollissa ei sydänääniä enää kuulunut. Cissan elämän keskipiste vajaan kahden kuukauden ajalta oli kuollut hänen kohtuunsa. Jotain särkyi silloin Narcissan sydämessä ja mielessä, jotain joka ei koskaan palautuisi ennalleen.

　

Severus Kalkaros, Kuninkaan henkilääkäri ja kemisti, toimi myös Narcissan lääkärinä. Severus osoitti myötätuntoa enemmän kuin Lucius. Lääkäri ei tehnyt suurta numeroa siitä, että kuolleen lapsen synnyttäminen ei onnistunut. Mies tainnutti Cissan kyselemättä lääkecocktaililla, kaapi kohdun puhtaaksi sen kuolleesta asukista ja huolehti sen pois ennen Narcissan virkoamista. Luciuksen tullessa hakemaan vaimoaan kotiin Severus kertoi riskeistä, joita operaatio saattaisi aiheuttaa ja suositteli kondomin käyttöä vähintään puolen vuoden ajan. Sillä ennen kuin Narcissa olisi kunnolla toipunut operaatiosta, olisi tulehduksen mahdollisuus liian suuri ja raskauksien onnistuminen epätodennäköistä. Lisäksi raskaus, jos sellainen ihme tapahtuisi, saattaisi olla jopa hengenvaarallinen Cissalle toipilaana.

　

Lucius suhtautui ohjeisiin mustasukkaisen miehen skeptisyydellä, hän kuvitteli Severuksen vain havittelevan Narcissaa ja siksi käski Luciusta pidättäytymään avioliiton iloista. Sillä kondomin käyttö tarkoitti Luciuksen kielessä samaa kuin selibaatti, eikä mies sellaista koskaan käyttänyt. Niinpä kaksi päivää operaation jälkeen Lucius oli vaatinut Narcissaa täyttämään aviolliset velvollisuutensa valittamatta. Cissa oli kasvatettu kunnioittamaan miestä, ja vaikka mies ei ollutkaan hänen vanhempiensa kriteerien mukainen, hän alistui miehensä vaatimuksiin kivusta välittämättä. Severuksen mukaan antamat kipulääkkeet veivät hetkellisesti mukanaan myös menetyksen aiheuttaman henkisen tuskan.
　

Opiaateilla Narcissa saattoi lääkitä suruaan, mutta raskauksia niillä ei ehkäisty. Hän ei voinut kieltäytyä seksistä, eikä pakottaa miestään käyttämään kondomia. Hän ei ilman aviomiehen suostumusta saanut pessaaria keneltäkään kunnialliselta lääkäriltä. Eikä Lucius antaisi kenenkään koskea vaimoonsa niin intiimisti, ellei ollut elämän ja kuoleman kysymys, jota ehkäisy ei miehen mielestä ollut. Takakujien puoskareiden luokse Narcissa ei eksyisi, sillä se oli varmin tapa hankkia itselleen ikävyyksiä ilman todellista vastinetta rahoilleen ja riskin otolle. Kunnollisen ehkäisyn puuttuessa Narcissa turvautui mitä erilaisimpiin keinoihin raskauksien estämiseksi, hän kokeili kaikkea sitruunamehusta kotitekoisiin yrttipessaareihin.

　

Silti hän haaveili siitä päivästä, kun Lucius olisi korkeassa asemassa senaattorina ja heillä olisi kaunis talo viihtyisällä alueella, jonka täyttäisi lasten raikuvat äänet ja omenapiirakan tuoksu. He kävisivät yhdessä kirkossa sunnuntaisin lapset ja vanhemmat parhaimmissaan. Istuisivat ruokailuhuoneen pöydän ääreen, kun tummaihoiset palvelijat tarjoilisivat heille lounaan. Hän toimisi naisyhdistyksissä ja vanhempaintoimikunnissa, järjestäisi puutarhakutsuja ja edustaisi miehensä rinnalla vaalitilaisuuksissa sekä muissa tärkeissä tapahtumissa. Kaikki se oli Narcissan ajatuksissa, kun hän istui Luciuksen vierellä Kuninkaan pöydässä miesten puhuessa liiketoimiensa edistymisestä viime viikkoina.

　

Kuninkaan yksi tuottoisimmista liiketoimista oli huumekauppa, kysynnän jatkuvan kasvun Riddle varmisti sillä, että Severus kehitti koko ajan uusia muotoja oopiumin johdannaisista, heroiinista ja muista. Niiden lisäksi Kuninkaan kemisti etsi myös muitakin huumausaineita muokattavaksi, sillä Riddlen tähtäimessään oli mahdollisimman helposti markkinoitavia huumeita, joiden raaka-aineet olisivat edullisia ja saatavuus turvattua. Severuksen esitellessä uusia kehitelmiään sisäpiirille Narcissa piti huolen siitä, että muutamia näytteitä eksyi hänen käsilaukkuunsa. Uutuudet tarjosivat hetkellisen pakopaikan todellisuudesta, sillä kipulääkkeiden vahvuus ei enää riittänyt pitämään sitä loitolla. Hän tiesi olevansa heikko ja naurettava pitäessään kiinni unelmastaan yläluokkaisesta perheidyllistä.

　

Narcissan syöksykierteen tuntui huomaavan vain Pikku-Kuningas, joka oli saanut Kuninkaan sijoittamaan Cissan pöytäjärjestyksessä viereensä. Narcissa ei voinut uskoutua asioistaan pojalle, vaikka tämä osoitti poikkeuksellista myötätuntoa yhdeksi alamaailman tunnetuimmista rikollisista. Ehkä Pikku-Kuninkaan osoittama lempeys olisi rikkonut Cissan kuoren jossain vaiheessa, mutta Bellan epäonnistuneen attentaatin jälkeen palkatun Naginin, mystisestä idästä tulleen naishenkivartijan, kaikennäkevän katseen alla oli mahdoton osoittaa heikkoutta. Eksoottisen naisen itsevarma olemus tuntui vaativan muiltakin naisilta samanlaista luonteen vahvuutta ja kurinalaisuutta kuin tämä jatkuvasti osoitti esimerkillään.

　

Narcissa oli oppinut tuntemaan Pikku-Kuninkaan Harryna, heidän ikäerostaan huolimatta keskustelu oli aina luontevaa ja nopeasti eteenpäin soljuvaa. Harryn ja Kuninkaan vaivihkaiset huomionosoitukset toisiaan kohtaan eivät enää saaneet Cissaa häkeltymään ja punastumaan meikkikerroksensa alla kuten aluksi. Hollantilaisten tuoksusta oli tullut osa Narcissan mielikuvaa turvallisuudesta, vaikka monille muille ne merkitsivät uhkaa, sillä Kuningas oli tunnettu mieltymyksestään kuiviin pikkusikareihin. Miehen ei tarvinnut korostaa vaurauttaan ja asemaansa pöyhkeilevillä havannalaisilla, kuten Lucius ja monet muut pienemmät tekijät järjestäytyneen rikollisuuden piirissä tekivät.

　

Harry johdatti Narcissan energisen charlestonin pyörteisiin muiden tanssijoiden tehdessä tilaa alamaailman ylimystölle. Tanssiessaan Harryn kanssa Cissa tunsi elävänsä, nuoren miehen yllättävän vahvat kädet tuntuivat ainoalta asialta, joka piti hänet kasassa ja tässä hetkessä. Narcissa viihtyikin klubilla miestään enemmän, mihin vaikutti paljolti Luciuksen tehtävät Kuninkaan liiketoimissa. Cissa pelkäsi niitä hetkiä, jolloin hän oli yksin tai vain Lucius seuranaan. Niitä tunteja päivin ja öin leimasivat harhailevat ajatukset ja todellisuuden julma läsnäolo. Itsensä kadottaminen rikkinäisen mielen sisälle oli silloin lähempänä kuin koskaan, etenkin kun kuvitelmat ja todellisuus olivat alkaneet sekoittua hänen päihteisiin kiintyneissä aivoissaan.

　

Luciusta oli näkynyt vähemmän kuin koskaan aiemmin, kuten muitakin sisäpiiriläisiä ja muita vakiovieraita Kuninkaan pöydässä. Silloinkin kun heitä näki, oli kasvoille piirtynyt huolen ja epävarmuuden kartta, vain kuninkaallisen kaksikon kasvot eivät paljastaneet muuta kuin mitä he niiden antoivat ilmaista. Narcissa kuuli kuiskauksissa kulkevien juorujen myötä operaatio feeniksistä, jota johti jo eläkkeellä oleva rikostutkija paikallisen poliisiosaston apuna. Feeniksin maininta sai varjot syvenemään Harryn silmissä, vaikka Pikku-Kuninkaan kasvojen ilme ei hetkeksikään muuttunut. Cissa halusi pyyhkiä surun pois pojan sielusta, kuten hän halusi unohtaa oman epäonnistumisensa. Harryssa Narcissa näki menettämänsä lapsen ja hän oli valmis tekemään mitä tahansa pojan onnellisuuden eteen.

　

Heidän tanssinsa katkesi epävireiseen nuottiin ja sitä seuranneeseen kakofoniaan. Operaatio feeniks oli löytänyt tiensä Kuninkaan imperiumin sydämeen. Poliisin ja alamaailman välisessä sodassa ei kumpikaan puoli nähnyt eroa sivullisten ja syyllisten välillä, jos nämä sattuivat olemaan samassa paikassa. Kumpikin puoli tappoi, teurasti ja pyrki iskemään vastustajansa heikkoon kohtaan. Oikeuden nimissä joukkoja johtava Dumbledore osoitti aseellaan Pikku-Kuningasta, joka ei tehnyt elettäkään tavoitellakseen asetta. Heittäytyessään tappavan tarkasti kohdettaan lähestyvän luodin eteen Narcissa muisti, että Harryn periaatteisiin kuului se, ettei hän koskaan halunnut henkilökohtaisesti vahingoittaa ketään.

　

Narcissa ei tuntenut kipua luodin osuessa, hän näki kuin unessa Dumbledoren kaatuvan useasta aseesta yhtä aikaa ammuttujen luotien kukistamana. Hän näki myös poliisin univormua kantavan serkkunsa Siriuksen kauhistuneen ilmeen ja surun murtaman isänsä kasvot, joka ilmeisesti oli mukana ratsiassa kuvitellen pelastavansa tyttärensä Kuninkaan luolasta. Sen jälkeen maailma Cissan ympärillä alkoi kadota pimeään. Hetkellisesti hänen kutistuvassa näkökentässään vilahtivat surullistakin surullisemmat vihreät silmät, niissä oli kuitenkin myös jotain, joka teki Narcissan ensimmäistä kertaa vuoteen onnelliseksi. Pimeydessä hänen mielessään kaikui Pikku-kuninkaan kuiskaamat sanat, “Sinä olit minulle rakkaampi kuin oma äitini. Kiitos.”.

~*~***~*~

　

Jos, vaikka, kuin, kunnes (K-18)

♥ Hehkeää naistenpäivää kaikille naisille ♥

Otsikko: Jos, vaikka, kuin, kunnes
Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: Fire
Paritus: Lily Potter/Narcissa Malfoy
Lajityyppi: Draama, synkistely (angst) ja söpöstely (fluff)
Ikäraja: K-18
Varoitukset: Puolison pettämistä, asioiden vatvomista ja aavistus epätyypillistä käytöstä hetkittäin (yritin saada ne kyllä perusteltua :) )

Yhteenveto: Lily pelkäsi, että tämä hetki katoaisi kuin unet aamuauringon säteiden myötä. Hän varasti hetken aviollisesta arjesta elääkseen todeksi jotain mahdottomaksi luokiteltua, yhtäläisyys unien kanssa oli suorastaan räikeä.

Vastuuvapaus: En omista Pottereita, vaikka kuinka toivoisin ja haluaisin. Osoitan rakkauttani kyseiseen kirjasarjaan lainaamalla sen hahmoja tarinoihini, mutta en saa siitä minkään laista rahallista korvausta.
 
Haasteet: Kovanonnenpyörä ja FF100 sana 047. Sydän.

Jos, vaikka, kuin, kunnes

　

Lily pyyhkäisi otsalle liimautuneet hiussuortuvat sivuun ja kuivasi hikiset kasvonsa esiliinaan, jonka hän irrotti vyötäisiltään saatuaan viimeisetkin leivonnaiset pois uunista. Leipominen tällaisella helteellä oli järjetöntä, mutta hän oli luvannut leipoa miehelleen ja tämän opiskelijakavereille kakun ja muita herkkuja loppukokeiden päättymisen kunniaksi. Valmistumista miehet juhlisivat tahoillaan, joten tämä oli oikeastaan ainoa mahdollisuus yhteisiin juhliin ennen kuin työtehtävät ja elämä veisivät jokaisen tahoilleen hajottaen tiiviin opiskelijaporukan.

　

Oli oikeastaan helpotus, että James oli niin kiinni opiskeluissa ja killassa. Avioliitto ja yhdessä asuminen oli vienyt kaiken romantiikan heidän välisestä suhteestaan. Heillä ei ollut niin paljoa yhteistä, että lapselliset mielikuvat onnellisesta ja rakkaudentäyteisestä elämästä olisivat voineet toteutua. Lilyn olisi pitänyt nähdä se, kuinka heppoisella pohjalla heidän suhteensa oli ollut. Kaikki ne edesvastuuttomat ja älyttömät tempaukset, joita kelmit vuosien aikana tekivät, olivat lähtöisin nelikkoa yhdistävästä luovasta hulluudesta. Ei ihmisen perusluonne muutu niin paljoa aikuistuessa, että rämäpäästä ja kiusaajasta tulisi yhdessä yössä kunnollinen, herkkä ja muut huomioon ottava persoona.

　

Rakkaus oli todellakin sokaissut Lilyn silmät, vaikka hän oli mielestään tarkkanäköinen ja harkitseva. Jamesin suhteen hän oli juuri niin tunteiden vietävissä kuin Severus ja Narcissa olivat väittäneet hänen olevan. Hän oli molemmille anteeksipyynnön velkaa. Hän rakasti edelleen Jamesia, siitä ei päässyt mihinkään. James sai hänet nauramaan ja unohtamaan hetkeksi loitsujen teorian ja laskelmat, joilla luotiin uusia loitsuja. James yllätti hänet spontaaneilla illallistreffeillä rankan työviikon päätteeksi, mutta yhtä helposti tämä myös unohti yhdessä sovittuja menoja, kun joku kelmeistä oli pyytänyt tuopilliselle.

　

*jos*

　

Lilyllä oli ikävä ystäviään, joita hän ei ollut nähnyt kuin ohimennen koulun jälkeen. Eikä Severus koskaan pysähtynyt juttelemaan, vaikka he olivat aikapäiviä sitten sopineet erimielisyytensä. Alicella ei ollut aikaa tavata Lilyä, sillä tämä yritti niin kovasti vakuuttaa Augustan siitä, että oli todellakin arvollinen kantamaan Longbottomien uljasta nimeä. Niin kuin ei Alicen menestys auroriakatemiassa olisi siitä jo todiste. Monet Lilyn ystävistä pyörivät puhdasveristen suosimissa kahviloissa ja teehuoneissa, vaikka eivät pimeyden lordia kannattaneetkaan, eikä jästisyntyisillä ollut niihin liikkeisiin mitään asiaa. Ei edes Jamesin suvun arvostettu asema onnistunut pyyhkimään tarhaa Lilyn syntyperästä pois.

　

Siksi nuori rouva Potter täytti kaiken vapaa-aikansa ylimääräisillä kotitöillä ja teki osan tavallisista askareistaankin jästitavalla, jotta ei eksyisi ajattelemaan mitään sopimatonta. Kuten sitä, kuinka kaunis Narcissa oli ollut uudessa kevätkaavussaan kesäkauden ensimmäisillä puutarhakutsuilla Longbottomien luona. Hän pelkäsi joka kerta silmänsä sulkiessaan tuntevansa muiston viileiden sormien kevyestä hipaisusta ranteellaan, kun he olivat Viistokujalla ohittaneet toisensa kuin ventovieraat Luciuksen läsnäolon tähden. Häpeää tuntien Lily vilkaisi kukkakimppua keittiön pöydällä, kolme lajia kukkasia ja muutama puun oksa eivät tehneet siitä erityisen kaunista tai eksoottista kimppua, mutta niiden yhdistelmä loihti huoneeseen Narcissan parfyymin tutuksi muodostuneen tuoksun.

　

He olivat niin erilaisista maailmoista ystävänsä kanssa, että oli vaikea kuvitella heidän edes koskaan tulleen toimeen keskenään tai edes vähäisimmässäkään määrin ymmärtävän toisiaan. He olivat kuitenkin läheisiä ystäviä ja ainoastaan ystävyys Severuksen kanssa oli lähellä sitä täydellisyyttä, jota Lily koki Narcissan kanssa. Jos heidän ei olisi yhteiskunnallisten asemiensa takia avioiduttava, niin heidän välillään olisi ehkä voinut olla jotain enemmänkin. Lily ei jästisyntyisenä olisi saanut lahjojaan vastaavaa paikkaa, jos hän ei olisi avioitunut hyvään sukuun. Narcissalta puolestaan suku odotti hyvää avioliittoa niin poliittisen vaikutusvallan kuin jälkeläisten tuottamisen toivossa.

　

Niinä harvoina hetkinä, kun Lily oli rehellinen itselleen, hän myönsi rakastavansa Narcissaa enemmän kuin Jamesia. Hän halusi jakaa kaiken ystävänsä, rakkaimpansa, kanssa niin intiimit hyväilyt kuin arkiset ajatukset. Kun James täytti hänet makuuhuoneen hämärässä kiihkeästi, villisti tai rauhallisesti, Lily ajatteli Narcissaa ja vain silloin hän pystyi saavuttamaan nautinnon huipun. Syyllisyys kuitenkin pyyhki muistot petollisista ajatuksista nopeasti, jotta Lilyn huulilta karkasi aina oikea nimi.

　

Muurit, jotka pitivät luonnottomat tunteet piilossa mielen perukoilla, olivat alkaneet sortua vähitellen. Lily tiesi että, vaikka hän yritti kieltää itsensä ja tunteensa, niin joku päivä hän sortuisi. Ja ehkä se päivä oli juuri tänään. Hän halusi ottaa yhteyttä Narcissaan, olla tämän lähellä, koskettaa, hyväillä ja rakastaa lumoavaa ystäväänsä. Unohtaa kokonaan velvollisuudet, aatteelliset ja yhteiskunnalliset eroavaisuudet. Unohtaa sen kaiken, mikä esti heitä luomasta yhteistä elämää. Esti rakastamasta sitä henkilöä, joka oli heidän sydämensä varastanut.

　

Päättäväisesti Lily tarttui sulkakynään, kielontuoksuiselle pergamentille piirtyivät sanat harkitusti ja vain jännityksestä jähmeä olemus kieli siitä, kuinka paljon kirje todellakin hänelle merkitsi. Kirjeen sinetöityään Lily kiirehti Jamesin toimistohuoneeseen, jossa hän kiinnitti viattomalta vaikuttavan viestin pöllön jalkaan ennen kuin hän menettäisi rohkeutensa. Hän ei tuntenut itseään rohkelikoksi sillä hetkellä, vaikka hän rohkeudesta puhuikin. Häntä ajoi näihin tekoihin epätoivoinen halu poistaa hänen sydäntään repivä tuska, paikata säröt siinä edes hetkellisesti. Se mitä hän oli nyt tekemässä satuttaisi monia, jos asia paljastuisi.

　

Lily ei silti katunut tai aikonut luopua Narcissasta täysin. Sota saattoi minä hetkenä hyvänsä tuhota heidän elämänsä, ja Lily halusi kokea elävänsä ennen kuolemaansa. Hän ei halunnut kuolla murehtien sitä, ettei koskaan ollut tunnustanut rakkauttaan Narcissalle, palvonut naisen vartaloa sen ansaitsemalla tavalla, hitaasti, hellästi, rajusti, rohkeasti ja kokonaisvaltaisesti. Kaikki riippui enää vain siitä, että olisiko Narcissa valmis pettämään miestään, sillä ystävänsä tunteista Lily oli varma.

　

*vaikka*

　

Narcissan tunteet olivat paljastuneet viidennellä luokalla V.I.P. kokeiden aikaan, kun Lilyn maailma oli murentunut Severuksen julmista sanoista. Narcissa oli antanut Lilyn kyyneleiden pilata silkkipaitansa, kuiskaillut hänelle helliä, suloisia sanoja sopimattomista tunteista ja painanut pehmeitä suukkoja kyynelistä kosteille poskille ja huulille. Lily oli vain painautunut entistä tiukemmin ystävänsä syleilyyn, hakenut häpeämättömästi lohdutusta rohkeammiksi muuttuvista suudelmista. Hän ei ollut paheksunut Narcissan julkeutta, jolla tämä oli käyttänyt hänen hetkellistä heikkoutta hyväkseen. Miksi olisikaan, sillä eihän hän olisi muuten ehkä koskaan saanut tietää, että Narcissa tunsi häntä kohtaan samoin kuin hän. Rakasti.

　

He jatkoivat ystävyyttään kuin mikään ei olisi muuttunut tapahtuneen jälkeen, vain hellät kosketukset olivat jääneet pysyäkseen ja muistuttivat tapahtuneesta. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mikä olisi saanut ulkopuoliset epäilemään heidän ystävyytensä laatua. Kumpikin oli aloittanut seurustelusuhteet tahoillaan pian. Lily tiesi paenneensa suhteeseen pitääkseen mahdolliset epäilyt omasta seksuaalisuudestaan piilossa itseltäänkin. Oli helpompaa uskoa jaettujen suudelmien olleen vain ystävän tapa lohduttaa. Hän oli halunnut todistaa olevansa normaali. Hän ei halunnut olla enempää kummajainen Petunian silmissä, toivoen voivansa pelastaa vielä jotain heidän välisestä sisarusrakkaudesta. Kateus oli syönyt Petuniasta kaiken sen, mikä oli joskus yhdistänyt sisaruksia.

　

Mikään ei onnistunut korjaamaan hänen välejään Petuniaan, mutta Lily onnistui vaientamaan sydämessään kytevän kaipuun Narcissaa kohtaan liiankin hyvin. Eikä hän siten kuullut, kuinka hänen sydämensä kärsi sen joutuessa täyttämään Narcissalle kuuluvan tilan Jamesilla. Lily seurasi Jamesia Feeniksin kiltaan jo kouluaikana, vaikka hän ei aivan kaikkia tai edes suurinta osaa killan periaatteista allekirjoittanut. Voldemort ajoi kuitenkin omaa aatettaan väärin keinoin, ei jästien tappaminen ratkaissut velhojen salassa pysymisen ongelmaa, itse asiassa se teki velhot vain entistä näkyvimmiksi jästeille.

　

Valmistuminen Tylypahkasta oli ollut kuin yhdet suuret polttarijuhlat monille oppilaille, sillä sitä seuraavan kesän ja syksyn aikana vietettiin monet monituiset häät. Narcissa sai Luciuksen ja Malfoyn rajoittamattoman holvin Irvetassa. Suloinen Alice liitti kohtalonsa Frankin kanssa Longbottomien suvun matriarkan vähemmän suopealla siunauksella. Lilystä tuli, ensimmäinen ei-puhdasverinen, rouva Potter, eikä Dorea Potter löytänyt miniästään pahaa sanottavaa, vaikka tämän syntyperä ei ollutkaan kaikkein suotavin. Severus avioitui opiskelujensa kanssa tähdäten liemimestariksi ennätysajassa. Peter kihlautui jonkun vähemmän tunnetun puhdasverisen suvun nuorimman tyttären kanssa ystäviensä yllätykseksi, sillä yksikään kelmeistä ei ollut huomannut ystävänsä edes seurustelevan. Mikä kertoi kaiken tarvittavan kelmien sisäisestä hierarkiasta.

　

Kaikki he olivat hakeneet paikkaansa aikuisten maailmassa. Avioliitto näytti tarjoavan suurimmalle osalle illuusion pysyvyydestä ja rauhasta sodan tuhotessa yhteiskunnan rakenteita heidän ympärillään. Ystävyyssuhteet muuttuivat sodan sysätessä heidät eri puolille rintamalinjoja, kukaan ei säästynyt siltä tuskalta, että joutui kohottamaan sauvansa ystäväänsä vastaan. Näin pienessä yhteisössä sellaiseen ylellisyyteen ei vain yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta, ellei sitten halunnut kuolla puolustamatta itseään. Puolueettomuus oli pelkkää harhaa, sanahelinää, jolla ei ollut sijaa sisällissodassa.

　

Se ei estänyt kelmejä kuvittelemasta, että heidän ystävyytensä oli muuttumatonta. Killan kokoukset korvasivat rohkelikkotornin ja kukaan jäsenistä ei säästynyt miesten kepposilta, jotka lapsellisuudessaan hetkellisesti kevensivät sodan synkistämää ilmapiiriä. Silti oli selvää, että ennen niin eheä nelikko oli ajautunut erilleen, epäilykset myrkyttivät ilmaa joka puolella. Oli sulaa hulluutta luottaa kehenkään varauksetta. Sisällissodassa kaikki epäilivät kaikkia, sillä ei ollut mitään selvää rajaa vihollisen ja ystävän välillä, kun vielä muutama kuukausi aiemmin oli jaettu muistiinpanoja viereisessä pulpetissa istuvan oppilaan kanssa, nyt saman henkilön kanssa vaihdettiin kirouksia yöllisessä hyökkäyksessä jästilähiössä.

　

Päivällä sota näkyi lehtien otsikoissa, joista keskusteltiin ministeriön käytävillä ja kahviloissa. Viholliset saattoivat jakaa työpöydän lehdentoimituksessa tai kokeellisten loitsujen osastolla. Vain Pyhässä Mungossa työskentelevät parantajat tiesivät olevansa kaikki samalla puolella, koska heidän valansa esti heitä liittymästä kumpaankaan puoleen sodassa. Välillä Lily kadehti parantajien asemaa, he eivät olleet puolueettomia, mutta hoitivat kummankin puolen edustajia samalla tavoin. Hänen ei olisi tarvinnut miettiä, miltä vanhoillisten puhdasveristen sukujen edustajien tapaaminen näyttäisi kiltalaisten silmiin. Pelätä joutuvansa epäilysten kohteeksi ja syrjityksi järjestössä, jonka riveissä hän taisteli.

　

Silti hän ei ollut valmis luopumaan ystävistään, joita hänellä syntyperästään huolimatta oli jopa Voldemortin vankimpien kannattajien joukoissa. Alice, Fabian, Gideon, Andromeda ja Amelia olivat hänen ystävistään ainoita vanhojen sukujen edustajia, joiden kanssa hän saattoi viettää aikaa ilman epäilyksiä killan suunnalta, koska he kaikki kuuluivat siihen tai sen tukijoihin. Sydänystäviksi hän ei heistä kuitenkaan ketään voinut kutsua. Andromedan kanssa ystävyys lähenteli masokismia, sillä tämä muistutti sisartaan liikaa, mutta ei kuitenkaan ollut Narcissa, eikä koskaan voisi korvata tätä. Lilystä tuntui kuin hän pettäisi Narcissaa joka kerta, kun hän nauroi Andromedan kanssa.

　

*kuin*

　

Lily seisoi kauniin valkoisen kaupunkitalon portailla puristaen aavistuksen tärisevässä kädessään malvanväristä pergamenttiarkkia, jolle oli elegantilla käsialalla kirjoitettu Narcissan vastaus. Aika ja paikka kahdenkeskiselle tapaamiselle ystävysten kesken aivan niin kuin pakon sanelemaa etäisyyttä ei olisi koskaan ollutkaan. Kukikkaan puuvillamekon rimpsuhelma hyväili Lilyn sääriä alkusyksyn poikkeuksellisen lämpimässä tuulenvireessä, se sai jännityksen ja halun kipristelemään vatsanpohjassa nostaen punan muuten kalpeille poskille.

　

Ovi avautui paljastaen Narcissan itsensä, tämän yllä oli Malfoyn mittapuulla vaatimaton kotileninki, jonka orvokinsininen tafti välkehti lukemattomissa väreissä valon osuessa sen laskoksiin. Ainoastaan kankaaseen kirjotut kielot pysyivät viattoman valkoisina ja nousivat esiin kalliista kankaasta. Niiden näkeminen sai Lilyn sydämen hypähtämään kurkkuun ja sekoamaan rytmissään silkasta ilosta. Hän oli selvästi yhä Narcissalle tärkeä, sillä Lily oli aikoja sitten oppinut lukemaan puhdasveristen noitien ja velhojen käyttämiä piilomerkityksellisiä viestejä. Velhojen taskuliinan taittelutavallakin oli kymmeniä eri merkityksiä, eikä yksikään noita edes puolivahingossa pukeutuisi epäviralliseen tapaamiseen ystävänsä lempikukilla kuvioituun vaatteeseen, vaan se oli täysin tietoinen valinta.

　

Lilyn astuttua kynnyksen yli ystävät vaihtoivat etiketin mukaiset persoonattomat poskisuudelmat, ennen kuin ulko-ovi sulki heidät eteisaulan hämärään. Kaikki oli laskelmoitua, heillä oli kummallakin kulissit ylläpidettävinä, eikä tapaamista saanut leimata väärinkäsitykset tai epäselvyys satunnaisen ohikulkijan tai sivusta seuraajan silmissä. Epäselvyydet herättivät kysymyksiä, kysymykset johtivat huomioihin, jotka saattoivat paljastaa asioita, joita kumpikaan naisista ei halunnut julkisuuteen. He eivät voineet luottaa edes kotitonttuihin, joten muodollisuuksien noudattaminen oli enemmän kuin suotavaa, kunnes Narcissa määräsi yli-innokkaat palvelijansa takaisin kartanolle.

　

Keltaisessa salongissa naiset uskalsivat unohtaa etiketin ja heidän välilleen kasvaneen etäisyyden. Katseet vaelsivat kartoittaen muistoiksi muuttuneita piirteitä ja kehon muotoja. Sanat leijuivat ilmassa tarpeettomina, kun kumpikin keskittyi kuuntelemaan ääntä, joka niitä tuotti. He istuivat nojatuoleilla, mutta niin lähekkäin, että heidän polvensa koskettivat toisiaan ja he tunsivat toistensa kehoista hohkaavan lämmön kutsuvana kuin voimakkain amortentia. Tee jäähtyi kupeissa ja kurkkuvoileivät vettyivät unohdettuina, sillä alitajuisesti Lily pelkäsi, että tämä hetki katoaisi kuin unet aamuauringon säteiden myötä. Hän varasti hetken aviollisesta arjesta elääkseen todeksi jotain mahdottomaksi luokiteltua, yhtäläisyys unien kanssa oli suorastaan räikeä.

　

Narcissa oli edelleen kaunis, ylväs ja hyvin tietoinen omasta erinomaisuudestaan. Eikä Lily halunnut ystävänsä muuttuvan koskaan muuten kuin ajan ja iän tuomien merkkien myötä. Hän ei olisi koskaan rakastunut Narcissaan, jos tämä olisi ollut lempeä ja nöyrä kuten Alice. Lily murskaisi liian kiltin ihmisen suhteessa, eikä hän sellaista suhdetta halunnut. Hän halusi kasvavaa jännitettä, josta ei koskaan voinut olla varma johtaisiko se intohimoiseen rakasteluun vai kiivaaseen taisteluun. Lily nautti verbaalisista mittelöistä, jotka toisinaan päättyivät kimmastuneina vaihdettuihin pikkukirouksiin tai koko väittelyn absurdisuudelle nauramiseen.

　

Lilyn sormet eksyivät hyväilemään kirjotun kielon silkkisiä ääriviivoja Narcissan reidellä. Cissan käsi sulki hänen kätensä alleen ja siirsi sen povelleen. Yhdessä he avasivat miehustan soljet Lilyn siirryttyä lähemmäksi rakastaan. Huulet takertuivat toisiinsa lupaa kyselemättä. Narcissan toisen käden sormet kiskoivat lähes kipeästi Lilyn hiuksia ponihännällä pitävää lenkkiä pois. Päänahan kivistys unohtui, kun Cissan huulet hamusivat kaareutuvaa kaulaa nälkäisinä ja hampaat näykkivät kiusoitellen. Lilyn sormet olivat puolestaan löytäneet vaaleat kummut ja niiden vaaleanpunertavat kruunut tunnusteltavakseen.

　

Narcissan voihkaisu, Lilyn nipistäessä kovettuneita nuppuja, sai hänestä kaiken tuntumaan moninkertaisesti nautinnollisemmalta. Narcissa oli hänen LSD:nsä, alkoholinsa, euforiaeliksiirinsä ja hämäytysloitsunsa. Kosteus valtasi Lilyn jalkovälin runsaana Cissan merkitessä hänet omakseen. Ajatuskin siitä, että hän joutuisi poistamaan merkin taikuudella ennen kotiinpaluuta, oli saada Lilyn itkemään. He olivat kuitenkin itse valintansa tehneet ja joutuivat elämään niiden kanssa niin hyvässä kuin pahassa.

　

He siirtyivät makuukamariin, jossa sängyn brokadiverhojen hämärässä naiset näkivät toisensa ensimmäistä kertaa täysin paljaina, vain kiihkon punan koristaessa heidän ihoaan hampaiden ja huulien jättämien merkkien lisäksi. Narcissa nipisti Lilyn ruskeanpunaisia nännejä vuorotellen hellän ja kivuliaan välillä, samalla hän palvoi kielellään kermanvaaleita pieniä kumpuja, jotka nännejä ympäröivät. Narcissan ja Jamesin tavassa hyväillä Lilyn rintoja ei ollut suurta eroa, mutta silti niiden välillä tuntui olevan miljoonia valovuosia. Koskaan aiemmin Lily ei olisi voinut uskoa sitä, kuinka suuren vaikutuksen tunteiden syvyys teki seksuaaliseen nautintoon.

　

Halusta humaltuneessa mielessä ei ollut sijaa syyllisyydelle, vaikka satunnaiset vertailut kahden kumppanin välillä tietoisuuden rajoilla käväisivätkin. Lilyn sormet soittivat omaa sävelmäänsä Cissan selkänikamilla kevyesti kokeillen, liukuen aavistuksen nihkeällä iholla vaivatta. Kaikki oli niin uutta ja silti tuttua ja turvallista, koska hän oli vihdoinkin niin lähellä Narcissaa kuin vain saattoi olla. Huokaus karkasi Lilyn huulilta, kun Cissan sormet upposivat hänen halusta märkään naiseuden ytimeen. Sormien määrätietoiset liikkeet saivat hänen suustaan purkautumaan joukoittain erilaisia äännähdyksiä, jotka kaikki kertoivat kasvavasta nautinnosta.

　

Narcissa kohotti päänsä, jotta Lily näkisi, kuinka hänen omista mehuista kiiltelevät sormet katosivat Cissan suuhun. Näky sai Lilyn huohottamaan raskaasti. Lämpö levisi voimakkaina sykäyksinä hänen vatsansa pohjasta läpi koko kehon, vaatien Narcissaa uppoamaan syvemmälle hänen sisälleen, sormin, huulin tai miten vain, kunhan Cissa vain koskettaisi häntä lisää. Narcissa naurahti pehmeästi hänen rukoilevalle katseelleen ja himosta tummuneille silmilleen. Pienestä merkistä Lily käännähti vatsalleen, eikä aikaakaan kun Cissan kieli piirsi lapaluiden kaaret hänen iholleen. Kieli kulki pitkin selkärangan muodostamaa helminauhaa hellästi, kunnes hampaat pureutuivat pyöreisiin pakaroihin.

　

Lilyn olo oli kuumeinen ja horteinen, silti hän tunsi itsensä jumalattareksi Narcissan palvoessa hänen vartalonsa jokaista tuumaa yhtäläisellä hartaudella. Varpaiden imemisestä korvien näykkimiseen yksikään kohta ei jäänyt Narcissalta huomioimatta, tämän tuottaessa mielihyvää rakkaalleen. Lily vastasi miten parhaiten taisi, eikä kumpikaan naisista jäänyt vaille täyttymystä syksyisen auringon valon siivilöityessä verhojen raosta leikkimään naisten toisiinsa kietoutuneilla alastomilla vartaloilla. Valo korosti Narcissan sydämen muotoisen takapuolen kaaria ja sai sen näyttämään täyteläisemmältä kuin se olikaan.

　

Lily nautti heidän vartaloidensa erilaisuudesta, Narcissan lähes poikamaisen kapeasta vartalosta, jos ei laskenut mukaan täyteläisiä rintoja. Hän tiesi, Narcissan rakastavan hänen runsasta takapuoltaan ja leveää lantiota, vaikka Lily yrittikin mekoilla piilottaa sen muiden katseilta. He olivat toistensa vastakohdat niin yhteiskunnalliselta asemaltaan kuin vartaloiltaan. Ehkä he juuri siksi olivat niin onnellisia yhdessä, koska he täydensivät toisiaan juuri oikealla tavalla. Mutta vain he kaksi saattoivat nähdä täydellisyyden keskinäisessä rakkaudessaan. Lilyä ahdisti jo valmiiksi ajatus siitä, että puolen tunnin kuluttua hänen olisi lähdettävä pois Narcissan luota. Iltapäivä oli ollut täydellinen, niinpä paluu arkeen oli aiempaa ankeampi.

　

Viimeisiin hetkiin asti he kuiskivat lupauksia ja helliä sanoja toisilleen, suutelivat kevyesti taioin piilotettuja merkkejä toistensa ihoilla, joiden paikan vain he kaksi tiesivät. Heidän salaisuutensa, muistutus siitä kelle heidän sydämensä todellisuudessa kuuluivat, olivat aina kuuluneet. Yhtä huolella kuin he olivat esittäneet pelkkiä ystäviä tapaamisensa alussa, he nyt erotessaan jatkoivat samaa näytelmää. Kaikkoontumisen puristava tunne jäi ympäröimään Lilyn sydäntä hänen saavuttuaan kotipihalle, eikä tunne kaikonnut ennen kuin hän seuraavan kerran tapasi Narcissan uudestaan Malfoyn suvun kaupunkitalossa.

　

*kunnes*

　

Helmikuussa talven synkkyyden väistyessä heidän suhteensa ylle ilmaantui uusia uhkia, vaikka he kumpikin iloitsivat kohduissa kasvavista lapsistaan, he tiesivät niiden pakottavan heidät vähentämään ja lopulta ainakin hetkeksi kokonaan lopettamaan tapaamisensa. Lucius kiinnitti perillistään odottavan vaimonsa menoihin suurempaa huomiota ja vaati tätä pysyttelemään enemmän kotona, jotta mikään ei menisi vikaan pojaksi varmistuneen lapsen kehityksessä. Ikään kuin pelkkä kuraverisen läheisyyskin saattaisi saastuttaa hänen puhdastakin puhdasverisemmän jälkeläisen ja pilata tämän peruuttamattomasti.

　

Maaliskuussa he onnistuivat tapaamaan kaksi kertaa, molemmilla kerroilla Lily hieroi Narcissan väsyneitä jalkoja ja selkää. Hän peitti Cissan vatsakummun suudelmin ja hyväilyin, kuiski syntymättömälle lapselle suloisia salaisuuksia. Hän toivoi, että poika muistuttaisi enemmän äitiään kuin isäänsä. He rakastelivat poikkeuksellisen hellästi Narcissan kanssa, mutta kumpikaan ei suostunut myöntämään sitä, että herkkyydessä oli aavistus jäähyväisten makua. Merkki siitä, että heidän yhteiset hetkensä lähestyivät loppuaan.

　

Huhtikuussa he tapasivat vain kerran. He eivät edenneet suudelmia ja hyväilyjä pidemmälle, sillä he halusivat muistaa pakollisen eron aikana jokaisen hetken tästä viimeisestä kerrasta. Muistaa jokaisen sanan, kosketuksen, yksityiskohdan toistensa kasvoista ja sen, kuinka kevätaurinko leikitteli hiuksilla saaden ne säteilemään. Viimeiset suudelmat maistuivat suolaisilta, mutta muuten he eivät edes huomanneet itkevänsä. Narcissa saattoi Lilyn vaunuissaan kotiovelle asti, mutta Jamesin ilmestyminen pihalle, esti heitä sopimasta seuraavaa tapaamista.

　

Toukokuun ja kesäkuun he vaihtoivat kuulumisia vain kirjeiden välityksellä, joiden sisältö oli muodollisuuksiin sidottua ja riisuttu kaikesta intiimimmästä. Dracon syntymä oli eron ainoa valopilkku, eikä kukaan huomannut lahjatulvan ja muiden muistamisten keskellä sitä pientä lasililjariipusta, jonka Narcissa sai vuokrapöllön tuomana. Narcissa kätki sen yöpöytänsä lukolliseen laatikkoon sen mukana tulleen kortin kanssa.

　

Heinäkuun alussa helteeseen vedoten Narcissa vietti muutamia päiviä kuukauden vanhan Dracon kanssa kaupunkiasunnolla, jonne viimeisillään oleva Lily saattoi hetkeksi tulla tapaamaan rakkaintaan sekä epävirallista kummipoikaansa. Draco viihtyi Lily-tätinsä sylissä, vaikka joutui jakamaan tilan suuren vatsakummun kanssa. Pojan nukahdettua kotitonttu sai tämän huolehdittavakseen, naiset vetäytyivät jälleen brokadiverhojen suojiin. Uneliaan iltapäivän täyttivät hiljaiset huokaukset ja nautinnolliset vaikerrukset. Ero ja kaipuu olivat kaukaisia muistoja heidän kuiskailleissa toisilleen kaiken sen, mitä ei kirjeissä voinut sanoa.

　

Syyskuussa he näkivät Viistokujan vilinässä toisensa ohimennen, kumpikin oli siellä puolisoidensa kanssa ja vain vaivihkaiset katseet puhuivat salatuista tunteista. Lokakuussa kiihtyvistä sotatoimista huolimatta naiset onnistuivat tapaamaan pikaisesti niin, että Narcissa saattoi nähdä oman epävirallisen kummipoikansa. Hätäisiä suudelmia lukuun ottamatta, heillä ei ollut aikaa muulle. Heidän erotessaan kumpikin tunsi sydämessään raskaan painon, jonka he uskoivat johtuvan sodan tuomasta epävarmuudesta.

　

Joulukuussa Matami Malkinin Tylyahon liikkeen kaapuvalikoimaa tutki kaksi nuorta naista, jotka antoivat ulkopuolisten ymmärtää, että olivat vain sattumalta tavanneet pitkästä aikaa. Silti heidän arkisen jutustelun keskellä käytiin paljon tärkeämpää keskustelua. Suurin osa velhoyhteisöstä olisi yllättynyt, jos olisi nähnyt Lily Potterin kyyneleiden täyttämät silmät tai Narcissa Malfoyn hetki hetkeltä jännittyneemmäksi muuttuvat kasvot, joilla karehtinut hienoinen hymy uhkasi kadota kokonaan.

　

*jos, vaikka, kuin, kunnes*

　

Ennustus, Punurmio, piiloutuminen ja kirjeiden tavoittamattomissa olivat ainoat sanat, jotka Narcissa myöhemmin muisti tuosta keskustelusta.

　

Jos hän olisi tiennyt, että se olisi viimeinen kerta, kun hän puhuisi Lilyn kanssa, olisi hän painanut keskustelun jokaisen sanan tarkemmin mieleensä. Vaikka hän oli aiemmin kuullut miehensä puhuneen jostain ennustuksesta kollegansa kanssa, ei ennustuksen sisältö ollut merkinnyt hänelle silloin mitään. Nyt se tarkoitti hänen elämänsä suurinta menetystä, hänen sydämensä muuttumista yhtä hauraaksi kuin lasisen liljan varsi. Aina kun vain oli mahdollista hän kaivoi lasikorun esiin ja puristi sitä rintaansa vasten, voidakseen palata muistoissaan niihin onnellisiin hetkiin, jolloin Lilyn lämmin ja pehmeä vartalo painautui hänen vartaloaan vasten täynnä elämää ja rakkautta.

　

Ennen kuin hän sulki korun jälleen piilopaikkaansa, Narcissa suuteli lasin lämmennyttä pintaa ja kuiskasi, "kunnes jälleen tapaamme.".