Hands off!: Brick wall and Firecracker (K-13 or T) Tatsuki/Kotarou, Yuuto/Kyoko

Title: Brick wall and firecracker
Author: Koiranruusu = Jisra Lumina
Beta: Fire
Fandom: Hands off! by Kasane Katsumoto
Rating: T / K-13
Genre: preslash, drama and romance
Pairings: Kotarou/Tatsuki, Yuuto/Kyoko and Kotarou/Mio (previous)
Warnings: Cousin incest if you count it, and it's more like preslash in this anyway.
Disclaimer: Hands off is the property of Kasane Katsumoto. I don't own anything, I just play with her characters for my own amusement.

Summary: What was Tatsuki's problem? Kotarou was desperate to find the answer; he wanted his closest friend back, his Tak-kun.

Challenges: Valloita fandomi - Hands off! and Hieman tuntemattomampia fandomeita II - Hands off!
A/N: I was going through my box of manga and this series reminded me of it's existence. I had to read it again, and as normal nowadays I got many ideas for fan fics while reading, one of the ideas is now here for you to read. This story is a short one that I for some reason wrote in English even though my English is quite rusty. Hope you still enjoy it.

Brick wall and firecracker

Was it weird that he was constantly thinking about Tatsuki? And not always in the positive light, in fact Tatsuki was so annoying that Kotarou wanted to bash his head to a brick wall, he was quite certain that the wall was the more yielding one of the two of them.

At the moment Mr. Gloomy was skulking about at the convenience store, how was Kotarou supposed to work there, when his cousin was behaving so suspiciously? He was sure that the customers all thought that Tatsuki was a criminal about to rob the place, he looked the part too all those black clothes and gloves. Why the hell was Tatsuki wearing them in the middle of the summer?

He wasn't going to ask about them, he still remembered how violent Tatsuki got when the police officer tried to take them from him and how stubbornly he maintained his silence even when answering the questions would've kept him out of the police custody.

What a mess that incident had been, Yuuto was stabbed, he himself was nearly killed again and Tatsuki had been the prime suspect most of the time. Somehow Tatsuki was also the one who solved the case, saved the day and Kotarou like so many times before. He was always there when Kotarou needed his help, but other than those times, as many as they were, he was an absolute jerk with a personal bubble big enough for a small crowd.

What was Tatsuki's problem? Kotarou was desperate to find the answer; he wanted his closest friend back, his Tak-kun. The boy he loved more than anyone else. His crush for Mio came nowhere near the feelings he had for Tatsuki. It was more than little pathetic, to tell you the truth.

He and Mio had called it quits a while ago, Mio had had her own doubts about their relationship since Tsutsui's stunt, and she said that anyone with eyes could see the bond between Kotarou and Tatsuki. She had still given him time to see it himself, it had taken some serious thought and few tantrums, but now Kotarou was ready to admit his feelings.

It didn't make the situation any easier, they lived together with their grandfather, they were still cousins and Tatsuki was still as stand-offish as ever. Kotarou didn't know where to start if he was going to make this work for the both of them. He couldn't tell him when the guy got short with him saying good morning, or ignored any conversation that involved him even when it was to ask his opinion of something important.

Yuuto wasn't helping him, with the way he was always insinuating that they already were on intimate terms. Well, that was before Yuuto got together with Kyoko who still lived in Kobe, it was quite the surprise when the manwhore got tamed and in a long distance relationship at that.

— Isn't your shift over already? I drive you home, Tatsuki stated and was at the door before Kotarou had taken in what he had said.

This was something new. Not the impatience but the offer. Kotarou wanted to tell Tatsuki off and reject the ride, but this was also a chance to be close to Tak-kun and that decided it for him.

So five minutes later Kotarou had a helmet on and was hugging Tatsuki's middle tightly as the wind made his clothes slap and flutter. If this was all he was getting from Tatsuki at the moment, then he was going to make it matter all the more.

*Tatsuki/Kotarou*

...Brick wall and firecracker...

Eksyneet Amestrisissa osa 1. Saapuminen ja uusi alku (K-15) multiparituksellinen genresekoilu

Kirjoittaja: Koiranruusu
Oikolukija: Fire
Fandom: HP/FMA — fuusio, joka painottuu FMA:n maailmaan. FMA:n maailmoista käytössä on manga ja Brotherhood anime.
Ikäsuositus: K-15 ainakin näin toistaiseksi
Hahmot: Sirius, Harry, Roy, Ed, Al ja muu Amestrisin väki vaihtelevin painotuksin.
Paritukset: Sirius/Olivie, (taustalla Sirius/Remus), Sirius/liuta nimettömiä Amestrisin naisia, Roy/liuta nimettömiä Amestrisin naisia, Harry/Ed, Harry/Scar/Miles/Havoc/Brosh/Ling tai joku muu ja Roy/Ed
Tyylilaji: Draama, romantiikkaa ja seikkailuakin hippunen, vai menikö se toisin päin...
Varoitukset: Heteroseksiä tai ainakin viittauksia siihen, slash-seksiä, suurehkoja ikäeroja parisuhteissa, luvallista pettämistä parisuhteessa, kiroilua, kieroilua, kuolema, tappaminen ja muut sotaan liittyvät teemat esillä paljonkin, mutta tarkoitus pysyä kuvailun suhteen ikäsuosituksen mukaisella tasolla, jos asia muuttuu niin ilmoitan sen selvästi!
Vastuuvapaus: Rowling ja Hiromu Arakawa omistavat hahmonsa ja maailmansa, minä vain rakastan heidän tuotoksiaan ja leikin niillä korvauksetta.

Tiivistelmä: Remus ei ehtinyt pysäyttämään Harrya tämän sännätessä Siriuksen perässä verhon toiselle puolelle. Holvikaari ei ollutkaan menolippu kuolemaan vaan niin kutsuttu totuuden portti ja vei kulkijansa maailmaan, jossa alkemia oli arkipäivää.

Haasteet: FF100 sana 026. Toverit.
K/H: Tämä oli vain pakko kirjoittaa. Katsoin FMA-ficciä varten Brotherhoodia Youtubessa, kun tämä idea hyökkäsi kimppuun kuin Ed lyhyeksi haukuttuna. Kaksituhatta sanaa rikkoutui kuin lentäen ja vaikka kuinka yritän pakottaa itseni muihin aiheisiin niin tämä kutsuu seireenin tavoin pois muiden ficcien parista. Toivottavasti tästä on iloa muillekin, sillä itselle oli ilo kirjoittaa näin “helposti” syntyvää tekstiä.
Pientä spoilausta parituksista: Harryn nimen perässä oleva mieslauma, ei tarkoita sitä, että hällä tulisi olemaan säpinää kaikkien kanssa, sillö siitähän olisi tuloksena kauhea suhdesoppa, jossa juoni jäisi äkkiä jalkoihin. Miehet edustavat vaihtoehtoisia parituksia hänelle, joista vain yksi toteutuu Ed/Harryn lisäksi. Tuon yhden parin olen jo päättänyt 99% varmuudella, mutta olisi toki hauska kuulla teidänkin toiveitanne Harryn kumppanin henkilöllisyyden suhteen perustelujen kera. Aion kuitenkin toistaiseksi pitää oman valintani salaisuutena ;D

Hyviä lukuhetkiä teille kaikille!

♥ Erityiset kiitokset Firelle hauskasta betaustuokiosta keskellä yötä ja Picsille loistavista FMA-ficeistä, joiden ansiosta löysin FMA:n maailman ja rakastuin siihen! ♥

Eksyneet Amestrisissa

Osa 1.

Saapuminen ja uusi alku

Hänestä tuntui kuin hänet olisi hajotettu alkutekijöihin ja koottu uudestaan keskellä tiedonpyörrettä. Kun hän viimein rojahti maahan, tuntui kuin hänen päänsä olisi tungettu täyteen käsittämätöntä informaatiota, joka oli yhtä aikaa kiehtovaa ja pelottavaa. Hänellä oli käytettävissään aivan uusi taikuutta muistuttava tieteenmuoto. Oli vaikea uskoa, että hän oli hetki sitten ollut keskellä taistelua ylivoimaisen vihollisen kanssa, hän ja viisi muuta teiniä.

Viimeisin muistikuva ennen kummallista pirstaloitumista tiedonpyörteessä oli Siriuksen kaatuminen läpi kivisen kaariportin keskellä lepattavan verhon, ja kuinka hän oli syöksynyt kummisetänsä perään. Hänellä oli aavistus siitä, että joku, todennäköisimmin Remus, oli yrittänyt tarttua häneen ja estää häntä seuraamasta Siriusta tuntemattomaan.

Ajatus sai hänet katsomaan ympärilleen, sillä hän muisti myös sen, että Bellatrixin kirous oli syynä kummisedän kaatumiseen.

Oliko Sirius kunnossa?

Kirous ei muistuttanut väriltään tappokirousta, joten oli mahdollista, että mies olisi hengissä. Haavoittumisen mahdollisuus oli olemassa, eikä hurja matka tiedon läpi varmasti parantanut tilannetta. Harryn helpotukseksi Sirius oli vain muutaman metrin päässä hänestä ja selvästi hengissä, vaikkakin tajuton. Jäsenten lievä tärinä ja nykiminen osoitti kirouksen olleen Bellatrixin tavaramerkiksi muodostunut kidutuskirous, mutta portin läpi matkaaminen oli katkaissut sen onneksi ajoissa.

Missä he sitten olivatkaan, he olivat molemmat hengissä ja tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa. Heidän ympärillään oli pelkkää hiekan peittämää kiveä ja raunioita. Lähimpänä heitä oli lähes identtinen kaariportti kuin se, jonka läpi he tulivat tänne. Tästä portista ei ollut kuitenkaan jäljellä kuin puolikas ja sekin halkeillut monin paikoin, se ei tulisi kestämään kovin pitkään kasassa. Harry nousi varovasti seisomaan nähdäkseen kauemmaksi.

Heitä ympäröi autiolta vaikuttava rauniokaupunki keskellä aavikkoa. He olivat selvästi kaupungin keskipisteessä, kaupunkia muinoin hallinneessa rakennuksessa, ehkä palatsissa, jos Harryn päätelmät pitivät paikkansa.

Aurinko paistoi armottomasti pilvettömältä taivaalta, heidän olinpaikkaansa pahimmalta paahteelta suojasi korkea seinän jäänne. Seinää koristi suuri kiveen hakattu kuvio, jossa oli kärjellään seisova viisikulmio usean ympyrän sisällä, riimuja muistuttavien merkkien ja symbolien täydentäessä kokonaisuuden. Syntetigrammi, Harryn mieli huomautti. Alkemian perustana toimiva kuvio, jonka avulla saattoi muuttaa aineiden olomuotoa ja rakennetta synteesillä, jossa aineet hajotettiin, uudelleen järjestettiin ja koottiin.

Seinän syntetigrammi, vaikka vain pieni osa kokonaisuutta, oli monimutkaisimpia ja yksityiskohtaisimpia syntetigrammeja, epäilemättä vaikutuksiltaan valtaisa. Harry ei osannut kuvitellakaan, mihin tarkoitukseen sitä olisi käytetty, vaikka hän vasta saamansa tiedon valossa tunnisti siitä monia osia. Jostain syystä hänen sisällään pienin ääni kuiskaili, ettei hän haluaisikaan tietää tuon muinaisen syntetigrammin käyttötarkoitusta.

Harry oli kuulevinaan ääniä ja askeleita takaansa, mutta hänen kääntyessään niiden suuntaan, aavemainen hiljaisuus palasi. Ehkä hänen aavistuksen synkät ajatuksensa olivat saaneet hänet kuvittelemaan olemattomia. Sirius oli joka tapauksessa palaamassa tajuihinsa ja Harry auttoi kummisetänsä istumaan.

— Enkö minä kuollutkaan? Harry, oletko se sinä? Sirius kysyi hämmentyneenä, mutta ei tuntunut kaipaavan vastausta kumpaankaan kysymykseen.
— Tämäpä on kummallinen paikka. Miten me molemmat tänne päädyimme? Muistan hullun serkkuni kidutuskirouksen kaataneen minut siihen kuoleman holvikaaren läpi. Luulin sinun lähteneen Nevillen ja ennustuksen kanssa pois taistelun keskeltä.

— Meidän tiellemme tuli useampikin este, muistaakseni Macnair, Dolohov, Malfoy ja ehkä joku muukin. Emme ehtineet kovin pitkälle, kun näin sinun katoavan verhon läpi. Minä seurasin sinua sen verhon toiselle puolelle, Remus kyllä yritti estää minua. En halunnut menettää sinua, joten täällä sitten olen kanssasi, Harry selitti hieman nolona tajutessaan, kuinka harkitsemattomasti hän oli toiminut.

— No ainakin me olemme yhtenä kappaleena molemmat, vaikka matkalla tänne uskoin hukanneeni itseni kokonaan. Se oli kummallinen kokemus, vai mitä sanot? Sirius totesi hymyillen. Hänen mielialansa kohotessa, kun viimeisetkin merkit kidutuskirouksesta alkoivat karista hänen olemuksestaan.

— Minulla on aivan kamala informaatiokrapula. Tosin en ole koskaan ollut krapulassa, mutta oletan sen olevan jotain samantapaista, vaikkakin ihan erilaista, Harry puuskahti vastaukseksi. Tietomäärä tuntui yhä edelleen takovan hänen päätään sisältäpäin, sen yrittäessä asettua taloksi hänen aivoissaan.

— Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta siitä huolimatta olen varma, että vuoden sekavimman selityksen Oskari-pysti on kiistatta sinun, Sirius julisti virnistäen. Harryn vastasi näyttämällä kieltä.

Siriuksen haukkuva nauru kaikui raunioissa ja pian Harryn nauru liittyi siihen. Kaksi hullua keskellä autiota rauniokaupunkia, kumpikin enemmän ja vähemmän kolhittuina. Eikä heillä ollut valtaisasta uudesta tiedon määrästä huolimatta hajuakaan siitä, missä he olivat. Lähes hysteerisen naurun loputtua he nojasivat toisiinsa uupuneina ja janoisina, heidän pitäisi ensimmäiseksi etsiä jostain vettä. Tässä kuumuudessa se olisi elinehto. Harryn mielessä kävi ajatus muuttaa ilmassa olevasta hapesta ja vedystä syntetisoimalla vettä.

Hänen pohdintansa kuitenkin keskeytyi lähistöltä kuuluvaan hiekan rahinaan. Hänen nostaessa katseensa äänen selitys oli yllättävä. Heitä ympäröi vähintään kymmenen tummaihoista ja valkohiuksista henkilöä, iästä ja sukupuolesta riippumatta näille henkilöille oli yhteistä punaiset silmät. Olisi voinut kuvitella hänen kokevan olonsa uhatuksi, sillä tähän asti Voldemort oli ainoa, jolla hän oli nähnyt punaiset silmät. Näiden ihmisten keskellä hän koki olonsa yllättävän luottavaiseksi.

— Oletteko te Amestrisista? kysyi lihaksikas ja ryhdikäs mies, joka seisoi joukon etualalla muutaman vanhemman henkilön kanssa.

— Eh, tuskin, jos se on joku paikka täällä lähistöllä. Suoraan sanottuna emme edes tiedä tämän paikan nimeä, Sirius vastasi, ilmeisesti yhtä vakuuttunut joukkion rauhanomaisista tarkoitusperistä kuin Harry.

— Ettekö te tiedä, missä te olette? yksi vanhuksista kysyi yllättyneenä.

— Emme, me tulimme tuon rikkinäisen portin lävitse, mutta se oli ilmeisesti yksisuuntainen yhteys tänne. Meidän maailmassamme oli ehjempi versio tuosta, enkä tiedä vaatiiko matkan tekeminen tuon lävitse jotain erityistä, sillä me jouduimme siihen ikään kuin vahingossa kesken taistelun. Me luulimme portin johtavan kuolemaan, kukaan ei ole koskaan nimittäin palannut siitä kerran kuljettuaan, Sirius kertoi ällistyneille kuulijoilleen.

Harry oli kysymäisillään kummisedältään, miten tämä tiesi holvikaaresta noinkin paljon, mutta muisti Siriuksen työskennelleen ministeriössä.

— Me kutsumme tätä paikkaa nimellä Xerxes. Tämä kaupunki on ollut autiona satoja vuosia. Me olemme Amestrisin Ishvaalista sisällissotaa ja joukkotuhoa paenneita ishvaaleja. Te olette ensimmäiset ihmiset, joiden olemme kuulleet tuosta portista kulkeneen lävitse. Ei edes Xerxeestä kertovissa tarinoissa mainita mitään sellaisesta. Toisaalta tiedämme kovin vähän siitäkin, mikä aiheutti Xerxeen kulttuurin ja kansan tuhoutumisen yhdessä hetkessä, vanhuksista toinen kertoi.

— Oletteko te sotilaita, jos te kerran tulitte tänne keskeltä taistelua? Te ette kyllä näytä siltä, mutta... joku muu puolestaan kysyi.

Harry oli huomannut, kuinka useammankin henkilön ilme oli kiristynyt Siriuksen mainittua taistelun. Mutta kuultuaan tämän joukon taustasta, reaktio ei lopulta ollutkaan kovin yllättävä.

— Siellä, mistä me tulemme, on sota vasta aluillaan. Mies, joka tavoittelee kuolemattomuutta ja koko maailmamme hirmuvaltiutta, pitää jostain syystä minua esteenä menestykselleen ja iankaikkiselle yksinvaltiudelleen. Ajattelemattomuuttani kävelin suoraan minulle viritettyyn ansaan ystävieni kanssa, mutta onneksi kummisetäni ja muita aikuisia tuli ajoissa avuksemme. Se johti taisteluun meidän ja ansan virittäneen miehen joukkojen välillä. Emme kuulu mihinkään sotilaalliseen ryhmittymään ainakaan vielä, ja kaikesta päätellen emme enää ole osa koko taistelua. Sirius oli jokin aika sitten lainvartija tai poliisi, miksi te heitä täällä kutsuttekaan, Harry kiirehti selittämään.

— Amestris on sotilasvaltio, joten armeija sotilaineen, alkemisteineen ja sotilaspoliiseineen valvoo järjestystä. Täällä meillä koko yhteisö huolehtii siitä, ettei kukaan aiheuta ikävyyksiä. Siksi meitä on näin monia teitä kuulemassa ja arvioimassa teidän vaikutustanne yhteisömme elämään. Mitkä ovat aikeenne, muukalaiset?

— Elää.

2%HP + 8%kahvia + 90%FMA = Eksyneet Amestrisissa

Sirius istui baaritiskin ääressä. Tässä juottolassa ei juuri naisia isketty, kun suurin osa asiakaskuntaa koostui pääesikunnan upseereista. Oli siinä joukossa naisiakin, mutta suhteita upseereiden välillä ei katsottu kovin suopeasti, joten yöseuraa täältä ei haettu. Ei Siriuskaan sitä täältä etsinyt. Hän oli kuulostelemassa viimeisiä juoruja armeijan sisältä sekä mahdollisia uutisia. Alkemia ei tuntenut kuuntelu- ja vakoiluloitsuja, joten kukaan ei epäillyt kauempana istuvan siviilin kuulevan jokaisen sanan kuiskauksin käytävistä keskusteluista.

He olivat Harryn kanssa olleet jo kolme vuotta Amestrisin kansalaisia. Heidän kotinsa sijaitsi nykyisin Keskuksen alueella, johon he olivat lyhyen vaeltelun jälkeen asettuneet. Harry oli lopettanut juuri koulunsa ja pohti ammattivaihtoehtojaan. Sirius oli aluksi tehnyt hanttihommia siellä ja täällä. Mutta Amestrisin teknisen kehityksen ollessa useita kymmeniä vuosia heidän entistä maailmaansa, siis jästimaailmaa, jäljessä, Siriuksen moottoripyöränsä virittämisestä keräämä kokemus mahdollisti hänelle ammatin mekaanikkona autokorjaamossa.

Siriuksen silmät osuivat yhteen upseereista, hän tunnisti miehen kilpailijakseen Keskuksen naisten suosiosta. He olivat usein iskeneet silmänsä samoihin naisiin eri ravintoloissa, nokitelleet verbaalisesti todistaakseen omaa erinomaisuuttaan näille. Heidän keskinäinen kilpailunsa oli kuitenkin sopuisaa, vaikka häviäminen kirvelikin silloin, kun se sattui omalle kohdalle tai sänkykumppani vertasi heidän taitojaan toisen eduksi.

Roy Mustang kiinnosti Siriusta muistakin syistä.

Se, mitä hän kuulemistaan keskusteluista saattoi päätellä, rakensi kuvaa hyvästä esimiehestä ja idealistista. Eversti valikoi joukkoonsa hyviä alaisia ja ystäviä, joihin hän saattoi luottaa ja jotka puolestaan luottivat häneen. Miehen nousujohteinen ura herätti kuitenkin paljon kaunaa, ilkeitä juoruja sotilasjohdon saappaiden nuolemisesta ja muita epäilyjä. Sivustaseuraaja huomasi pian, että tulialkemisti, juorujen vastaisesti, suhtautui epäilevästi maan johtoa kohtaan.

Sitä paitsi univormu sopi everstille paremmin kuin hyvin, ja jos hän ei olisi edelleen yhtä rakastunut Remukseen kuin heidän suhteensa alussa, niin hän olisi kokeillut onneaan Mustangin kanssa. Omatunto ei kuitenkaan estänyt häntä nauttimasta näkymistä.

Tapojensa vastaisesti eversti suunnisti tänään Siriuksen vieressä olevalle tyhjälle baarijakkaralle istumaan. Sirius nielaisi yhdellä kulauksella Stray Dog-whiskynsä loput peittääkseen reaktionsa, joka paljastaisi heti hänen tarkkailleen miestä tarpeeksi tunteakseen tämän tavat.

— Otatko toisen samanlaisen? Minä tarjoan, eversti kysyi Siriukselta baarimikon tullessa paikalle ottamaan tilausta.

— Tuota... minun ei ehkä pitäisi mutta, jos nyt tämän kerran. Kiitos, eversti? Sirius vastasi ja vilkaisi tarkoituksellisesti miehen olkapäillä olevia natsoja, ennen everstiksi kutsumista.

— Tiedät nimeni yhtä varmasti kuin minä tiedän sinun nimesi, Sirius Musta. Mekaanikko, joka haki Amestrisin kansalaisuutta ilman mitään todisteita henkilöllisyydestään, 18-vuotiaan pojan huoltaja, vaikka teillä ei ole kuin kaukaisia sukulaissuhteita antamanne selvityksen mukaan. Vietät vapaa-aikasi pääosin kasvattipoikasi kanssa, mutta olet myös vakio-asiakas monissa tanssiravintoloissa ja armeijan henkilöstön kantapaikoissa. Et vietä yhtä yötä pidempään yhdenkään seuralaisesi kanssa ja maineesi naistenkaatajana vetää vertoja omalleni. Pystyt seuraamaan vaikeitakin alkemiaan keskittyviä keskusteluja hämmentymättä, mutta sinun ei ole nähty koskaan käyttävän alkemiaa, etkä tuo esille laajaa tietämystäsi siitä. Olet erittäin kiinnostava siviiliksi, Roy totesi listauksensa päätteeksi.

— Mitä sinä haluat minusta, Roy Mustang? Sirius kysyi.

— Lisää tietoja sinusta ja kasvattipojastasi sekä keskustella havainnoista, joita olet illanviettopaikoissasi tehnyt. Tämä ei kuitenkaan ole oikea paikka ja aika sellaiselle keskustelulle, joten ajattelin tutustua sinuun kepeämmissä merkeissä tällä kertaa. Olen kuullut, että olet pätevä työssäsi, joten tuon autoni sinulle huollettavaksi huomenna.

— Sinä et turhia kiertele, Mustang. Ei minulla ole juuri mahdollisuutta kieltäytyäkään, on mukava kuulla, että työtäni arvostetaan. En tiennyt, että olin kerännyt mainetta muullakin kuin naisseikkailuillani, Sirius sanoi yrittäen keventää tunnelmaa. Hän oli auttamattomasti nalkissa ja everstin ilmeestä päätellen tällä oli vielä hihassaan monia ässiä, jos Sirius osoittautuisi yhteistyöhaluttomaksi.

Miten hän oli voinut jäädä kiinni taikakeinoin suorittamasta vakoilustaan? Eihän taikuutta täällä tunnettu, vaikka alkemiaa saattoi siihen rinnastaa. Hän ei ollut jäänyt kouluaikoinakaan kuin harvoin kiinni maailmassa, jossa taikuus oli helposti paljastettavissa ja jäljitettävissä.

Oliko hänestä tullut varomaton tai huolimaton vuosien mittaan? Vai oliko heidän kansalaisuushakemuksensa herättänyt ylimmän johdon epäilyksiä ja armeija oli tarkkaillut häntä pidempäänkin? Toisaalta Mustang ei siinä tapauksessa olisi lähestynyt häntä näin näkyvästi, jos armeija pitäisi häntä silmällä. Eversti ei haluaisi ylimmän johdon epäilyksiä niskaansa, ei tässä vaiheessa peliä.

2%HP + 8%kahvia + 90%FMA = Eksyneet Amestrisissa

Oli vaikea hyväksyä Amestrisin hallitsijan King Bradleyn ja armeijan toimintaa, mutta armeijaan liittyminen olisi ainoa keino edetä ja pystyä vaikuttamaan maan asioihin. Harry tuijotti muistiinpanojaan Amestrisin historiasta ja armeijan hierarkiasta, vieressä olivat muut vaikutusvaltaiset ammatit pelkästään vertailun vuoksi. Harry olisi ollut tyytyväinen mekaanikon työhön, josta hänellä oli jo paljon kokemusta, kun hän ansaitsi taskurahoja auttamalla Siriuksen huoltamolla.

Toisen heistä oli kuitenkin soluttauduttava ongelman ytimeen, jotta heidän liittolaistensa määrää saattoi kasvattaa samoin kuin tiedusteluaineistoa. Harry ei ollut kuvitellut, että heidän eksymisensä tähän maailmaan toisi heidät keskelle uusia salajuonia ja sotaisuuksia.

Niin oli kuitenkin käynyt, eikä heistä kumpikaan voinut vain ummistaa silmiään siltä, vaikka se olikin houkutteleva vaihtoehto. Heidän oma elämänsä ja hyvinvointinsa riippuisi siitä millainen valtio Amestris tulisi olemaan.

Hänen peruskoulutuksensa, niin lyhyt kuin se jästimaailmassa olikin ollut, oli riittänyt täällä pohjaksi portin antaman tiedon lisäksi. Joten, kun he olivat asettuneet aloilleen Keskukseen, hän tarvitsi opetusta lähinnä Amestrisin ja sen naapureiden maantieteestä, historiasta, kansallisuuksista, kulttuurista ja muusta sekalaisesta. Osa kemiasta, biologiasta, matematiikasta, numerologiasta ja fysiikasta tulivat hänelle helposti mieleen pelkistä maininnoista kirjojen sivuilla.

Hän ei koskaan ollut mikään huippuoppilas, mutta ei hän myöskään ollut tyhmä, joten tämä uusi tiedonkäsittely - ja muistamiskyky innosti häntä kasvattamaan tiedon määrää entisestään ja soveltamaan sitä käytäntöön.

Kolme vuotta tai oikeastaan kaksi ja puoli vuotta koulun penkillä oli riittänyt Harrylle, nyt hän voisi siirtyä mahdolliseen jatkokoulutukseen. Se oli kuitenkin varmaa, ettei hän haluaisi jatkaa kuivia teoria opintoja enempää. Hän tahtoi toimintaa elämäänsä ja oppia tekemällä. Taistelukoulutus kuulosti houkuttelevalta, mikään määrä tietoa ei pystynyt pitämään häntä hengissä, eikä hän halunnut luottaa pelkästään taikuuteen ja alkemiaan itsensä puolustamisessa.

Armeija tarjoaisi koulutusta palvelusta vastaan, mutta hän halusi myös löytää jonkun taistelulajien osaajaa, joka voisi opettaa toisenlaisia selviytymistaitoja.

Ei hän silti mikään avuton ollut. Sirius oli aurorina pätevä opettamaan joitakin taistelutaitoja, erityisesti kaksintaistelua ja taltuttamiseen käytettyjä fyysisempiä keinoja. Harry oli luonnostaan ja Dudleyn ansiosta nopealiikkeinen, hän oli opetellut yhdistelemään alkemiaa, taikuutta, nopeutta ja huispausliikkeitä leikkimielisissä kaksintaisteluissa Siriuksen kanssa.

Taikamaailmassa ei kuitenkaan tunnettu sotilaallista kuria tai hyökkäystaktiikoita, vaikka se oli joutunut moniin sotiin jo pelkästään viimeisen vuosisadan aikana. Se osa Siriuksen yllättävän kattavasta osaamisesta puuttui, ja sitä Harry halusi oppia. Xerxeen raunioissa oli siihen runsaasti motivaatiota.

2%HP + 8%kahvia + 90%FMA = Eksyneet Amestrisissa

Kadulta kuuluvat taistelun äänet vetivät Harrya puoleensa, normaalisti itsesuojeluvaiston piti kaiketi viedä poispäin, mutta ei hänen kohdallaan. Hän halusi tietää, mikä uhka oli näin lähellä häntä, jotta hän pystyisi suojautumaan siltä.

Pian hän erotti synteesistä syntyvän valoilmiön, hän näki myös haarniskan suojelemassa pientä lasta taistelun vaikutuksilta. Välillä haarniska syntetisoi maasta suojan heille, mutta purki sen kuitenkin aina nopeasti pystyäkseen seuraamaan taistelun kulkua paremmin.

Haarniskan käytös oli erikoista, sillä se näytti olevan melkein huolestuneempi toisesta taistelijasta kuin lapsesta.

Toisaalta taistelijat olivat epäsuhtainen pari, toinen oli kookas mies, värityksestä päätellen ishvaali, ja toinen normaalia pienempi teinipoika. Silti taistelu näytti suorastaan tasaväkiseltä, eikä selitystä tarvinnut etsiä kaukaa, pojan vyössä välkehti selvästi valtionalkemistin hopeakello ketjussaan. Harry tunnisti nyt myös taistelevan ishvaalin Scar nimiseksi alkemistien murhaajaksi, eikä hän voinut antaa miehen vahingoittaa yhtä niistä harvoista valtionalkemisteista, jotka yrittivät estää Amestrisin ja sen kansan tuhon.

Harry läimäytti kätensä yhteen ja syntetisoi lähimmät vesikourut metalliseksi köydeksi. Hihan sisällä piilossa olevalla taikasauvalla hän loitsi köyden alkemiaa hylkiväksi. Hänen ei tarvinnut kuin siirtää köydestä tekemänsä ansa huomaamattomasti taistelijoiden keskelle ja sitten loitsulla aktivoida se oikean henkilön kohdalla.

Vain muutaman minuutin kuluttua Scar oli paketissa, Harry viimeisteli paketin loitsimalla Scarin tuhoamiskäden liikkumattomaksi ihan vain varmuuden vuoksi. Hän ei aikonut ottaa pienintäkään riskiä tulla tapetuksi pelkän huolimattomuuden tai vastustajan aliarvioinnin tähden.

— Kiitos avusta, kuka sitten oletkin. Minulla oli kyllä homma hanskassa, mutta pääsimme nyt sitten vähän helpommalla. Minä olen Edward Elric, teräsalkemisti, vaalea poika esittäytyi.

— Eipä kestä, Edward Elric, kansanalkemisti. Olen kuullut sinusta paljon, eikä taitojasi ole turhaan kehuttu, joten oli ilo päästä näkemään sinut tositoimissa. En epäillyt mahdollisuuksiasi, mutta tuo haarniskatyyppi näytti olevan huolissaan sinusta, joten ajattelin auttaa. Sitä paitsi Scar on etsintäkuulutettu, enkä halua hänen pääsevän karkuun ja jatkavan valtionalkemistien tappamista. Se olisi oman tulevaisuuteni kannalta hyvin epäviisasta, haluan nimittäin valtionalkemistiksi. Harry Potter palveluksessanne, Harry sanoi kumartaen.

— Haluat siis armeijan koiraksi? Miksi ihmeessä? Usko pois tämä ei ole mikään unelma-ammatti, pikemminkin päinvastoin vastoin. Alkemiaa voi käyttää paljon parempiin tarkoituksiin muissa ammateissa, Edward sanoi vakavana puuskahduksensa päätteeksi. Teräsalkemisti tuijotti tutkivasti Harryn silmiin, kuin yrittäen selvittää mysteeriä tai hänen todelliset motiivinsa.

— Totta, alkemia on yllättävän monipuolinen tieteenala. Olen käyttänyt alkemiaa auttaessani kummisetäni korjaamolla, tiedän alkemistilääkäreistä ja muista alkemiaa hyödyntävistä ammateista. Niissä edes alkemialla ei kuitenkaan pysty varmistamaan sitä, että tällä maalla olisi valoisampi tulevaisuus. Haluan puolustaa tätä maata omalla panoksellani. Tahdon myös kehittyä taistelijana, jotta voin suojella läheisiäni paremmin, sillä koskaan ei tiedä milloin ja millainen tuho maatamme saattaa kohdata. Armeijan rakkikoirana voi vaikuttaa asioihin, vaikka se ei olekaan hohdokasta elämää, Harry sanoi kätkien mahdollisimman ympäripyöreitä viittauksia asioihin, joista Mustangin lähimmät upseerit ja liittolaiset olivat todennäköisesti tietoisia.

— Sinulla on taka-ajatuksia, kuten everstin paskiaisella, sinä olet vain läpinäkyvämpi kuin hän. Et sanonut keiden parasta armeijassa aiot ajaa? Pelkästään omaasi, ylimmän johdon, jonkin muun tahon, naapurivaltioiden vai todellakin koko maan parasta? Suuret puheet ovat halpoja, mutta todelliset teot kalliita.

— Jonkinasteinen skeptisyys on varsin ymmärrettävää, mutta on raskasta epäillä kaikkea ja kaikkia. Et voi koskaan olla varma siitä, että puhuisin totta sanoin minä mitä tahansa vastaukseksi. Vastatakseni kysymykseesi, niin tarkoitin amestrislaisia ihon ja silmien väriin katsomatta sekä kaikkia niitä, jotka pitävät tätä kotimaanaan ja pyrkivät elämään rauhassa muiden kanssa. Olen asunut täällä vasta vähän aikaa, mutta tästä on tullut minulle koti, enkä halua menettää sitä.

— Hmph, tuo kuulostaa jokseenkin uskottavalta selitykseltä, vai mitä Al?

— Minusta Harry on vaikuttanut alusta asti luotettavalta henkilöltä, sinä alat olla jo vainoharhainen, veli. Ei koko armeija ole korruptoitunut tai paha, vaikka osa upseereista sellaisia onkin.

— Vainoharhaisuudesta puhuttaessa, uskoisin, että meidän olisi parempi siirtyä jonnekin suojaisampaan paikkaan jatkamaan keskusteluamme. Puoliksi tuhottu katu keskellä Keskusta ei ole hyvä ympäristö millekään, saati sitten norkoilulle, kun meillä on seurassamme yksi Ametrisin etsityimmistä rikollisista, Harry totesi vilkaisten Scarin suuntaan.

Al puolestaan katsoi ympärilleen, mutta lapsi, jota hän oli aiemmin suojellut taistelun vaaroilta, oli jo melkein kadun toisessa päässä ja jatkoi yhä juoksemista. Haarniska huokasi, pelko tuntui olevan aina läsnä ihmisissä, vaikka hän kuinka osoitti teoillaan olevansa lempeä ja kiltti. No, nyt heidän ei tarvitsisi miettiä, mitä lapsen suhteen pitäisi tehdä. Edward huomasi saman kuin Alphonse, mutta ei reagoinut siihen yhtä rauhallisesti.

— Pahuksen tenava, toivottavasti kakara ei tunnistanut Scaria tai kuullut meidän mainitsevan häntä. Muuten sotilaspoliisit ovat täällä nopeammin kuin me keksimme paikan, jonne vetäytyä harkitsemaan siirtojamme ja jatkamaan keskustelua. Tuleeko sinulle mitään paikkaa mieleen tästä läheltä, Al? Ed puhisi kiukkuisena.

Al pudisti päätään vastaukseksi, sillä hän ei uskaltanut vastata ääneen, ettei olisi purskahtanut nauruun. Ed kyllä esitti vihaista, mutta veljen äänestä kuulsi selvästi huojennus siitä, että lapsi näytti löytävän kotiin ongelmitta ja olevan vahingoittumaton.

— Meidän, kummisetäni ja minun, kotimme on tässä lähistöllä. Sinne kävelee nopeasti ja huoltamo alakerrassa takaa meluvallin huoneiston ja muun maailman välille. Oli suoranainen ihme, että edes kuulin taistelun sinne, Harry kiirehti kertomaan hiljaisella äänellä.

Läsnäolijoille ei jäänyt epäselväksi, mikä merkitys huoltamon metelillä oli heidän tilanteensa kannalta. Harry jätti kertomatta sen, että heidän kotinsa oli suojattu varmasti paremmin kuin Keskuksen pääesikunta salakuuntelijoilta ja muilta vaaroilta taikuudella.

— Vangin vieminen sinne on kuitenkin vähintäänkin arveluttavaa. Olisi eri asia, jos soittaisimme heti sotilaspoliisin paikalle, mutta se ei vaikuttaisi olevan suunnitelmissasi, vai kuinka Harry? Ed kysyi selvästi huvittuneena, mutta yhtä hiljaisella äänellä kuin Harry.

— En kiellä, etteikö minulla olisi muutamia kysymyksiä paketoidulle ishvaalille, mutta on kansalaisvelvollisuuteni toimittaa hänet oikeisiin käsiin mitä pikimmiten, Harry vastasi mahdollisimman viattomasti.

Ed purskahti nauramaan, hän alkoi hetki hetkeltä pitää enemmän heidän uudesta tuttavastaan. Viattoman esityksen rikkoi Harryn silmissä lymyilevä viekkaus, sanat ja esitys oli tehty hämäämään mahdolliset ylimääräiset tarkkailijat.

— No, joka tapauksessa, meidän on helppo ratkaista kuljetusongelmat sillä, että syntetisoimme tuosta kadulla lojuvasta rojusta matka-arkun tai muun ison laatikon, jonka sisälle mahtuu yksi punasilmäinen lihaskimppu. Nähdessään ihmisiä kantamassa laatikkoa, harva ajattelee ensimmäiseksi sitä, että laatikossa salakuljetetaan vangittua rikollista. Se ei vain ole tarpeeksi normaalia, ja perustallaaja valitsee aina mieluummin yksinkertaisen, turvallisen ja tavanomaisen selityksen kummallisen sijaan, vaikka näkisikin jotain vähän erikoisempaa.

Harry ei jäänyt odottamaan vastausta vuodatukseensa vaan kyykistyi Scarin viereen. Hän läimäytti kätensä ensin yhteen ja sitten sekalaiseen kasaan edessään, hänen onnekseen Scar oli osittain kasassa olevien laudanpätkien päällä, joten laatikko kasvoi miehen ympärille ilman ongelmia.

Hänen mielessään käväisi kysymys siitä, mistä ihmeestä kadulle oli päätynyt näin paljon puutavaraa, mutta sitten hänen silmänsä osuivat paperisilppuun ja yhden talon vieressä nököttävään yksinäiseen vajanseinään. Ilmeisesti Ed ja Scar olivat tehneet selvää jälkeä lehtikojusta ja jonkun raukan puutarhavajasta.

Yllättäen hänen poskeensa iskeytyi nyrkki. Harry ehti kiittää mielessään sitä, että se ei ollut Edwardin metallinen käsi, ennen kuin hänen oli jo suojauduttava kyseiseltä metallinyrkiltä, joka tuli suorastaan luonnottoman nopeasti kohti hänen palleaansa.

Hän hyppäsi ketterästi syrjään, mutta hänen onnekseen Al oli ehtinyt napata veljensä rautaiseen syleilyynsä.

— Mikä hitto sinua riivaa, Edward? Harry kysyi silmät kiukusta leimuten haarniskan otteessa rimpuilevalta alkemistilta.

— Sinä olet rikkonut tabun! Ed sihahti syyttävästi.

— Hä?
Harryn kiukku hävisi nopeasti hämmennyksen tieltä. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mistä Ed häntä syytti. Niissä alkemiaa käsittelevissä kirjoissa, joita hän oli lukenut, oli mainittu joistain tabuista, mutta hän ei ollut kiinnostunut niistä, vaan etsinyt tietoa Xerxeen syntetigrammista.

— Eikö sinulla ole muuta sanottavaa? Kenet sinä yritit herättää kuolleista? Vai halusitko luoda homunculuksen vain huviksesi? Oletko sinä sittenkin sen partatyypin tai King Bradleyn vakooja? Vai onko sinulla viisasten kivi? Senkin paskiainen, se tehdään ihmishengistä! Ed tenttasi yhtä nopealla tahdilla kuin konekivääri sylki ammuksia piipustaan.

— Veli, anna hänelle mahdollisuus vastata kysymyksiisi ja jatka vasta sitten Harryn kuulustelemista/kuulustelua, Al sanoi huokaisten.

2%HP + 8%kahvia + 90%FMA = Eksyneet Amestrisissa

To be continued

...

Kyllä ryhäliehukat tietävät (K-13) Ginny/Tracey

Otsikko: Kyllä ryhäliehukat tietävät
Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: Fire
Ikäsuositus: K-13
Paritus: Ginny Weasley/ Tracey Davis
Tyylilaji: Romanssi, huumori ja draamaakin. (Tämän voi lukea canonille uskollisena (jos ei lasketa sitä, että Luna seikkailee Tyliksessä, eikä nökötä Malfoyden vankina) tai sitten EWEnä ;D
Varoitukset: lievää kiroilua, alaikäisiä haaveilemassa seksistä toistensa kanssa ja muuta siihen liittyvää, mutta hyvin ylimalkaiseksi ja tulkinnanvaraiseksi nuo jäävät (tämä varoitus kertoo asiasta melkein enemmän ja suoremmin kuin teksti itse).
Vastuuvapaus: Väännän Rown maailmaa mieleisekseni silkasta rakkaudesta siihen, en siis ansaitse näillä väkerryksilläni mitään muuta kuin iloa elämääni.

Tiivistelmä: Se, miten toinen tiesi hänen ihastuksestaan, oli tyypillistä Lunaa, sitä Ginny ei edes yrittänyt ymmärtää, saati sitten sitä mitä ryhäliehukat olivat tai miten ne liittyivät hänen rakkauselämäänsä.

Haasteet: FF100 sana 035. Kuudes aisti, Kerää kaikki hahmot - Ginny Weasley
K/H: Idea oli alkuun pidempään ficciin, mutta inspis katosi, koska halusin sittenkin jättää hahmojen tulevaisuuden vaihteeksi auki. Lukija voi siis tosiaan päättää, valitseeko Ginny epilogista tutun tulevaisuuden vai viekö hänen tiensä mahdollisesti jonnekin muualle. Kumpikin vaihtoehto on tämän tarinan suhteen mahdollinen.
Ryhäliehukat ovat ihan omasta päästä reväisty taikaolento, koska yksikään Lunan kirjoissa mainitsemista otuksista ei, ainakaan kirjoista saamani kuvan mukaan, oikein sopinut erikoisen parisuhdeneuvojan rooliin. :P

Kyllä ryhäliehukat tietävät

Ginnyn katse hakeutui väistämättä ylös portaikkoon, hän ei voinut itselleen mitään. Oli raivostuttavaa, että he olivat eri vuosikurssilla ja tuvissa, se rajoitti aivan liikaa mahdollisuuksia tutustua paremmin. Toisaalta Carrowien pitäessä Tylypahkaa pelossa, ei tutustumisesta olisi toivoa edes samalla vuosikurssilla olevilla oppilailla.

Sitä paitsi Ginny ei ollut lainkaan varma siitä, kumpaa puolta sodassa hänen ihastuksensa kannatti. Mutta hitto, että Traceylla oli upea perse! Se oli kuin magneetti, joka veti Ginnyä puoleensa. Hän seurasi katseellaan Traceyn hahmoa ja rappujen kapuamisessa korostuvaa takapuolta kuolaten kuin nälkää näkevä leipomon ikkunaa.

Ei edes koulukaapu onnistunut piilottamaan pakaroiden kimmoisaa tärähtelyä tai lantion kutsuvaa keinahdusta. Ginny tunsi kosteuden jo jalkojensa välissä ja oli varma, että kaikki kuulisivat litinän, jos hän nyt liikahtaisi.

Onneksi hänellä oli hyppytunti ja hän saattoi nojailla seinään, niin kauan kuin se olisi tarpeen.

— Ryhäliehukat pitävät Traceysta, se on hyvä merkki sinun kannaltasi. Voit huoletta kutsua hänet kanssasi Tylyahoon kuhertelemaan, Luna totesi pysähtyessään Ginnyn viereen ja tuijotti kattoa hymyillen.

Ginny vilkaisi hätäisesti ympärilleen ja portaikkoon, mutta kukaan muu ei näyttänyt kuulleen Lunan kaikkea muuta kuin vaivihkaista kommenttia. Luna oli hänen paras ystävänsä, mutta joskus hän toivoi, että tällä olisi parempi käsitys siitä mistä ja milloin oli sopivaa puhua tai jättää puhumatta.

Se, miten toinen tiesi hänen ihastuksestaan, oli tyypillistä Lunaa, sitä Ginny ei edes yrittänyt ymmärtää, saati sitten sitä mitä ryhäliehukat olivat tai miten ne liittyivät hänen rakkauselämäänsä.

— Luna, en halua koko koulun tietävän kenestä minä pidän. Joten vastaisuudessa yritä puhua hiljaisemmin tai varmistaa, että olemme kahden, kun kerrot mahdollisuuksistani ihastukseni kanssa.

— Mutta sehän on ihan hassua, eihän mitään suhdetta tule, jos sen pitää salaisuutena. Mistä Tracey voisi tietää sinun pitävän hänestä, jos asiasta ollaan ihan hiljaa?

— Sitä paitsi minä en halua pettää Harrya, vaikka hän turvallisuuteni takia pistikin suhteemme poikki. En usko, että hän pahastuisi tai mitään sellaista, jos tänä aikana päätyisin uuteen suhteeseen. Tuntuisi kuitenkin väärältä olla kenenkään muun kanssa, sillä Harry ei varmasti edes ajattele seurustelua tai mitään suhteiden tapaistakaan sodan keskellä. Mitä jos jatkammekin suhdetta sodan päätyttyä ja minä olisin ollut muissa suhteissa, se olisi epäreilua Harrya kohtaan.

— Jos olet rehellinen itsellesi, niin uskotko todella, että olisit onnellinen Harryn kanssa ja hän sinun? Onko teillä muuta yhteistä kuin huispaus ja läheinen, suorastaan intiimi, suhde Tom Riddlen kanssa? Kumpi teistä teki aloitteen suhteeseen ja oli muutenkin aktiivisempi suhteessa? Oliko Harry aloitteen tekijä muussa kuin suhteen lopettamisessa?
Jatkuvaa itkemistä lukuun ottamatta, voitko sanoa, että suhteesi Harryyn olisi erilainen kuin Harryn ja Chon suhde vuotta aiemmin? Heitä yhdisti Cedricin menetys ja huispaus, Cho oli kaikessa aloitteen tekijä, Harry antoi suhteen loppua välittämättä edes lopettaa sitä virallisesti. Cho on toki kikattelija, eikä hän ole niin poikamainen kuin sinä, mutta monessa asiassa olette samantyyppisiä  urheilullisia kaunottaria.
On myös muistettava, että Harry haikaili Chon perään useita vuosia, sinut hän oikeastaan huomasi vasta kuukautta kahta ennen suhteenne alkua, ja silloinkin liki samoin kuin Ronald.

— En yritä väittää, ettetkö voisi elää hyvää elämää Harryn vaimona ja kolmen suloisen lapsen äitinä. Mutta uskon ryhäliehukoiden tavoin, sinun tulevan paljon onnellisemmaksi, jos toimit todellisten toiveidesi ja tunteittesi mukaan, etkä väkisin yritä mukautua heteronormatiiviseen yhteiskuntaan, Luna totesi vuodatuksensa päätteeksi.

Ginnyä puistatti se, kuinka totuudenmukaisen kuvan Luna piirsi hänestä, Harrysta, Chosta ja heidän suhteistaan. Luna puki sanoiksi sen, mitä hän itse oli yrittänyt olla ajattelematta. Oli helpompaa ja miellyttävämpää elää lapsuuden unelmien luomassa todellisuudessa, asettua satujen prinsessan rooliin. Sulkea silmänsä niiltä pieniltä ja suurilta asioilta, jotka saattoivat pilata kuvitellun onnellisuuden.

Silloinkin, kun hän huomasi saavansa suurempaa nautintoa naisten kurveista kuin miesten lihaksikkaista vartaloista. Oli ollut helppoa unohtaa, että satuja kuunnellessa hän oli asettunut ritarin rooliin ja haaveillut pelastavansa prinsessan, jonka kanssa hän eli onnellisena elämänsä loppuun saakka. Tällä hetkellä Tracey oli hänen ritarin silmissä täydellinen prinsessa hänen vierelleen.

— Olet oikeassa, Luna. Ehkä minun on parasta kuunnella ryhäliehukoita ja tutustuttava Traceyn lähemmin.

Lapsi vailla menneisyyttä osa 2. Pikkuveli (S) Cedric Diggory

Lapsi vailla menneisyyttä

osa 2.

Ikäsuositus: S
Haasteet joihin tämä osallistuu: FF100 sana 031. Auringonnousu, Neljän tuvan haaste - Puuskupuh ja Kerää kaikki hahmot - Cedric Diggory
K/H: Lasten näkökulmasta kirjoittaminen on mielestäni aivan ihanaa ja yleisesti ottaen helpohkoa. Siksi valitsin tähän jatko ficlettiin pienen Cedricin päähenkilöksi, mutta jostain syystä tällä kertaa kirjoittaminen takkusi pahemman kerran. Luovutin lopulta ja siirryin dialogiin ja vaihtuvaan näkökulmaan, jolloin jotkut solmuista aukesivat ja sain alkuunkin uutta materiaalia. Tämä edistyi lause päivässä hyvällä tuurilla ja sitten kuukauden päästä deletoin ison osan niistäkin pois. Eli on suoranainen ihme, että sain jotain lopulta valmiiksi tästä.

Cedricistä tuli mielestäni kuitenkin varsin suloinen pieni velho, joten toivottavasti myös teidän mielestä. Ei muuta kuin lukuiloa!

Pikkuveli

Kotitontut olivat jo aikaa sitten siivonneet ruokasalin pitkältä pöydältä kaikki juhlaillallisen merkit, soihdut ja kyntteliköt olivat sammutettu, vain ikkunapöydillä kurpitsalyhdyt loistivat irvistyksineen. Äiti oli vaatinut tonttuja kovertamaan muutaman nauriinkin lyhdyksi, sen alkuperää kunnioittaakseen.

Cedric oli äidin kanssa kovertanut sen lyhdyn, joka oli eteishallissa. Hän oli ylpeä siitä, vaikka olikin joutunut tekemään lyhtynsä kurpitsasta, mitä oli pehmeytensä takia helpompi käsitellä kuin naurista. Lyhdyt eivät kuitenkaan olleet nyt Cedricin mielessä, ei, vaan hän odotti äitiä, joka oli lähtenyt yllättäen kesken ruokailun.

Cedricin olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta heti varmistuttuaan, että kotiopettaja oli varmasti omassa huoneessaan, hän oli hiippaillut ruokasalin pöydän alle, josta häntä ei osattaisi etsiä. Täältä näki parhaiten eteishalliin ja muihin alimman kerroksen huoneisiin sekä pääportaikkoon, joten hän huomaisi äidin tulon aivan varmasti.

Auringon ensisäteet kultasivat eteisaulan ja ruokailuhuoneen huolella kiillotetut puupinnat, kun Cedric havahtui pääovien narinaan. Hän oli nukahtanut piilopaikkaansa lattialle, mutta epämukava nukkumapaikka unohtui hänen nähdessään äitinsä hahmon kulkevan kuin leijailen halki aulan kohti portaikkoa.

Äiti piteli sylissään arkisen näköistä vaatemyttyä kuin se olisi ollut kallein aarre. Cedricin otsan silkoinen iho rypistyi pojan yrittäessä ymmärtää, mistä oikein oli kyse.

Yllättäen äiti vaihtoi kulkusuuntaa ja tulikin kohti Cedriciä, äiti näytti onnellisemmalta kuin koskaan aiemmin. Näky saattoi kuitenkin johtua siitä, että nousevan auringon lempeä valo sai äidin sädehtimään kuin tarujen haltijat ja enkelit. Cedric oli varma, että hänen äitinsä oli kauniimpi kuin kukaan muu maailmassa tai saduissa.

— Kultaseni, siellähän sinä olet! Olin aikeissa mennä huoneeseesi herättämään sinua, jotta saisit ensimmäisenä tutustua pikkuveljeesi. Mironista tuli viime yönä osa meidän perhettämme, Evelyn sanoi säteilevästi hymyillen kyykistyttyään vanhimman poikansa eteen ruokasalissa. Hän raotti hieman kangasmyttyä, jonka sisältä tulivat esiin pienet kasvot, joita hennot vaaleat kiharat kehystivät.

Evelyn katseli tyytyväisenä, kuinka hämmentynyt ja utelias ilme vähitellen muuttui Cedricin kasvoilla aurinkoiseksi ja ylpeäksi hymyksi.

— Minusta tulee maailman paras isoveli, äiti. Minä suojelen veikkaa pahoilta velhoilta ihan niin kuin sinuakin, poika julisti lapsen viattomalla itsevarmuudella.

— Olen siitä varma, aarteeni. Miron vaatii kuitenkin alkuun myös paljon huolenpitoa ja hoivaa, mutta pian saat hänestä leikkikaverin ja voit opettaa hänelle kaiken mitä sinä tiedät.

— Huispausta ja luudalla lentämistä! Ne minä opetan ensimmäisenä, sitten Tylypahkassa voitamme kaikki muut tupajoukkueet, jos pääsemme samaan tupaan. Se olisi tosi hienoa!

— Voi kultaseni, voisi kuvitella, että olet linnunpoikanen, kun rakastat lentämistä enemmän kuin mitään muuta. Enkä epäile hetkeäkään sitä, ettetkö onnistuisi tartuttamaan innostustasi pikkuveljeesi, Evelyn totesi nauraen.

— Ja sitten sinulla on kaksi lintua yhden sijaan, joten sinunkin pitää opetella lentämään, että pysyt meidän perässä, eikö niin äiti? Cedric totesi enemmän kuin kysyi. Pojan posket olivat innostuksesta punaiset ja harmaat silmät loistivat kilpaa auringon kanssa.

Evelyn tunsi sydämensä eheytyvän entisestään hänen huomatessaan, kuinka nopeasti hänen esikoisensa hyväksyi Mironin veljekseen. Cedric oli yhtä kaunis sisältä ja ulkoa, Amoksen tiukat vaatimukset perilliselleen eivät olleet onnistuneet tukahduttamaan pojan luontaista sydämellisyyttä.

Mikä parasta heidän pieni perheensä oli selvinnyt sodasta ja kasvanut siinä samassa. Heillä olisi edessään useampi rauhan vuosi, joiden aikana heidän perhesiteensä ehtisivät vahvistua ennen seuraava sotaa. Hänen molemmat poikansa olivat nyt turvassa ja wila hänessä kehräsi tyytyväisyyttä.

Kaksosten keksinnöt: Luihuisten salaiset fantasiat (K-18) 3x Pimeyden lordi/Harry

Otsikko: Luihuisten salaiset fantasiat

Kirjoittaja: Koiranruusu

Beta: Fire

Ikäraja: K-18

Tyylilaji: omituista ja tökeröä PWP:tä

Paritukset: 3x pimeyden lordi/Harry

Varoitukset: Zoofilia ja muita outouksia, ikäraja ei ole huvinvuoksi korkein mahdollinen.  

Tiivistelmä: Jokaisen Luihuisen perillisen salainen fantasia on: yksi kappale korruptoitua pelastajaa ja ...

Vastuuvapaus: J.K. Rowling loi Potterit ja ansaitsee siitä kaiken kunnioituksen. En ole arvollinen edes nuolemaan hänen kenkiään, mitä en kyllä tekisi, mutta en myöskään väitä häneltä lainattuja hahmoja omikseni, vaikka käytän niitä omissa perversseissä tarinoissani.

Haasteet joihin osallistun tällä: FF100 sana 042. Kolmio, pornoa kansalle II ja OTP10

A/N: Päästin perverssin mieleni vapaaksi ja tässä on tulos. Niin ja kyllä tämä ihan oikeasti kuuluu tähän raapale- ja ficletti-sarjaan.

Luihuisten salaiset fantasiat

Pikku Hirttivaaran asukkaat olivat arkisissa toimissaan aurinkoisena heinäkuun päivänä. Sato kypsyi normaalisti ja puutarhat kukoistivat hyvin hoidettuina. Ainoa puutarha, jonka hoito oli laiminlyöty, oli Riddlen sukukartanoa ympäröivä puistoalue. 

Kyläläiset yrittivät kokonaan unohtaa kartanon olemassa olon, sen kirotun ja synkän menneisyyden tähden. Se ei enää edes kirvoittanut juoruja, vaan jos siitä puhuttiin, niin se tapahtui pelon sekaisella kunnioituksella ja hyvin, hyvin hiljaa.

Kartano ei ollut niin autio ja rapistunut kuin kyläläiset uskoivat, se oli loitsuin suojattu ja salattu jästeiltä. 

Muiden ahertaessa peloilla ja puutarhoissaan kartano täyttyi sihinästä jättimäisen käärmeen luikerrellessa sen käytävillä ja saleissa. Sihinä ei kuitenkaan kuulunut yksin Naginin nimeä kantavasta käärmeestä vaan myös tämän isännästä, jonka piilopaikkana kartano toimi. Hän oli viimeinen Riddle, mutta se ei ollut nimi jolla hänet tunnettiin. Velhomaailma tunsi hänet pimeyden lordi Voldemortina.

Hänen sielunsa oli jaettu osiin eli hirnyrkkeihin. Jokainen hirnyrkki saattoi tulla eläväksi ihmiseksi, jos sitä sellaiseksi saattoi kutsua. Velhomaailma olisi vavissut kauhusta näystä, joka Naginia kohtasi tämän luikerrellessa yläkerran suurimpaan makuuhuoneeseen.

Kalpea ja käärmekasvoinen pimeyden lordi istui nojatuolissa ohjeistamassa kahta loitsittua käärmettä, jotka liikkuivat seitsemäntoista vuotiaan nuoren miehen alastomalla vartalolla. Sängyllä käärmeiden ja pojan kanssa oli myös noin kaksikymmentä kesäinen Tom Riddle sekä vanhempi ja käärmemäisempi versio tästä.

Kolmen Luihuisen perillisen huomion keskipisteenä oli Rohkelikon kultapoika Harry Potter, joka näytti nauttivan huomiosta jota hän sai osakseen. Yksi käärmeistä kietoutui hänen erektionsa ympärille kiusaten kaksihaaraisella kielellään terskan päätä. Toinen käärmeistä oli juuri saavuttanut päämääränsä ja keskittyi peräaukon kiusaamiseen hännän päällään. Sängyllä olevat pimeyden lordit puolestaan jättivät merkkinsä korruptoituun valittuun kynsin, hampain ja Luihuisen smaragdein koristellulla tikarilla.

Hopeinen terä värjäytyi punaiseksi Harryn verestä viiltojen jäädessä vain pinnallisiksi. Nuorin Tom tarttui Voldemortin tikaria pitelevään käteen ohjaten sen niin lähelle, että saattoi nuolla veren tikarin terältä. Näky sai Harryn värisemään halusta ja aukaisi suunsa pyytääkseen rakastajiaan lopettamaan kiusoittelun ja käymään asiaan. Pojan pyyntö vaihtui vaikerrukseen toisen käärmeistä työntyessä hänen sisälleen voimakkaasti aaltoillen. 

Kolme silmäparia kiinnitti huomionsa tapahtumaan ja niiden omistajat näyttivät pidättävän henkeä tilanteen lumoamina. Hetkeen huoneessa ei liikkunut kuin kaksi pienintä käärmettä, jotka toteuttivat käärmeet luoneen velhon toiveita ja käskyjä tunnollisesti.

Käärme Harryn kalun ympärillä puristui penisrenkaan tavoin juuri ajoissa estääkseen tätä laukeamasta leikin ollessa yhä kesken. Harry yritti turhaan kärmeskielellä suostutella sitä päästämään irti, hänen sanansa saivat käärmeen vain lisäämään terskan ja vaon kutittelua kielellään. 

Keskimmäinen pimeyden lordi käänsi valitun kyljelleen ja täytti pojan suun erektiollaan kunnes tämä alkoi kakoa. Vesi valui Harryn silmistä hänen keskittyessä tuottamaan suullaan mahdollisimman paljon nautintoa partnerilleen. Kömpelösti hän kiersi kieltä pitkällä varrella ja vuoroin imi posket lommolla sitä liikuttaen päätään edestakaisin sen verran kuin vain huonolta asennoltaan saattoi.

Kuolaa valui runsaina noroina pojan leukaa pitkin, mutta se vain tuntui lisäävän hänen kolmen partnerinsa nautintoa. He halusivat nähdä hänet alistettuna ja käyttivät häntä kuin huoraa, mutta sitä Harry halusikin olla, orja, objekti ja lelu. 

Käärme hänen peräsuolessaan ei ollut hetkeksikään lopettanut liikehdintää, vaikka se oli pitkään pysytellyt silti paikallaan. Käärmeen pää osui hänen supistajalihakseen tasaisen rytmikkäästi saaden Harryn ynähtämään, mutta hänen lihaisa suukapulansa tukahdutti äänen lähes täysin. 

Aistimusten ylikuormitus sumensi Harryn maailman ja hän koki yllätyksen, kun käärmeen lisäksi hänen peräaukkoonsa työntyi nuorimman Tomin kyrpä.

Poikkeuksellisen nopea ja suuri venytys tuotti polttavaa kipua, eikä edes "suukapula" estänyt Harrya huutamasta tuskaansa. Se sai Voldemortin laukeamaan hänen suuhunsa, Harry nieli osan, mutta suurin osa liittyi kuolavanoihin hänen leuallaan. 

Tapahtumia seurannut pimeyden lordi sihahti seuraavan käskynsä käärmeille. Ne molemmat jättivät aiemmat tehtävänsä ja luikersivat hikistä vartaloa pitkin kohti nännejä, joihin ne iskivät hampaansa muuttuen silloin nipistimiksi. Harry jäi haukkomaan henkeään kylmien sormien kiertyessä hänen peniksensä ympärille samalla kun lähes olemattomat huulet hyväilivät hänen pallejaan.

Punainen usva lähestyi poikaa, sen läpi hän tunsi, kuinka rajut työnnöt hänen perseessään nopeutuivat ja menettivät rytminsä Tomin lähestyessä huippuaan. Pimeyden lordi nousi tuolistaan ja lähestyi kolmikkoa sängyllä hänen kätensä nopeuttaessa liikettä hänen omalla erektiollaan, joka kaikista kolmesta eniten muistutti käärmettä suomujen peittäessä sen pintaa ihon sijaan. 

Tom ja pimeyden lordi saavuttivat huippunsa samanaikaisesti. Toinen täytti Harryn spermallaan ja toinen peitti esanssillaan Harryn kylkiä koristavat haavat. Se ja Voldemortin intensiiviset hyväilyt saattoivat Harryn orgasmiin sulkien tämän pimeyteen.   

...

..

.

— No, mitä pidit? innokas kysymys havahdutti Harryn eufoorisesta horteestaan. Tajuttuaan missä oli ja kenen kanssa hän punastui hiusjuuriaan myöten.

— Ilmeestä päätellen sinulla oli loistava pano, totesi hänen toisella puolellaan istuva mies. Eikä Harry saanut vieläkään sanoja muodostettua, joten hän tyytyi nolostuneena vain nyökyttämään päätään.

— Olikohan loitsu liiankin tehokas? Sillä minun on vaikea kuvitella mitään niin kinkyä, että se saisi meidän pervouksiimme tottuneen pikku-Harryn tolaltaan. Vai mitä sinä sanot, Fred?

— Taidat olla oikeassa, velihopea. Meidän on selvästikin tehtävä säätöjä Syntisen-herkulliset- fantasiat- loitsupakkauksiin, tai ainakin lisättävä siihen varoituksia.

— Ja tästä ei sitten koskaan enää mainita sanallakaan, tai ette saa seksiä kuukauteen! Harry vaati toivuttuaan järkytyksestään.

Kaksoset räjähtivät nauramaan, mutta lupasivat velhokunniansa kautta unohtavansa Harryn testi kokemukset, mitä ne sitten ikinä olivatkaan. Kolmikko käpertyi leveälle sängylleen ja alkoivat suunnitella seuraavaa aikuistenlinjan tuotetta.

Harry makasi valveilla pitkään kaksosten jo nukahdettua ja mietti erikoista sekä todentuntuista fantasiaansa. Oli jo riittävän perverssiä harrastaa mielikuvituksellista seksiä kahden punapäisen riiviön kanssa, joten oli suorastaan mahdotonta myöntää edes itselleen haaveilevansa kolmesta pimeyden lordista ja kahdesta käärmeestä.

Ehkä hänen olisi todellakin pitänyt olla luihuinen, sillä vain aito luihuinen osasi arvostaa käärmeiden sensuellia olemusta oikealla tavalla.

 

 

Kaksosten keksinnöt: Paljon Onnea vaan... (K-18) Fred/Harry/George

Kirjoittaja: Koiranruusu

Beta: Fire

Ikäraja: K-18

Tyylilaji: PWP, fluffy ja huumori

Paritus: Fred/Harry/George

Varoitukset: Täysi-ikäisten ja alaikäisen välistä seksiä, Twincest kimppakivaa, ruoalla leikkimistä ja mahdollisesti myös kliseisyyttä.

Tiivistelmä: Pimennon jälki-istunto estää syntymäpäiväbileiden järjestämisen...

A/N: Tämä on nyt sitten niitä pidempiä pätkiä, joita tähän kokoelmaan ilmaantuu. Taustatarinaltaan kuuluu samaan Weasleyn Witsikumit -sarjaan, mutta on ihan oma tarinansa Fredin ja Georgen synttäreiden kunniaksi (Julkaistu alunperin Finfanfunissa 1.4.2010 kaksosten syntymäpäivänä). 

Haasteista mainittakoon: Weasleyn perhepotretti haaste - Fred ja George, sekä FF100 sanalla 038. Tunto.

Paljon Onnea vaan...

George ja Fred raahautuivat muotokuva-aukosta oleskeluhuoneeseen kravatit käsiensä ympärille kiedottuina. He olivat harmikseen joutuneet jälki-istuntoon tai oikeammin sanottuna Pimennon kidutettavaksi kokonaiseksi viikoksi. 

Se ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta ärsyttävintä siinä oli se, että tänään oli heidän kahdeksastoista syntymäpäivänsä. Harry oli ehdottanut, että sitä juhlittaisiin kunnolla, koska jästimaailmassa se oli täysi-ikäisyyden virstanpylväs.

Jälki-istunto oli kuitenkin pilannut heidän rääkyvään röttelöön suunnittelemansa bileet. Kello oli jo lähes kaksitoista yöllä. Rupikonna, kaksosten syntymäpäivästä tietoisena, oli tarkoituksella pitänyt heitä tavallista pidempään. Oleskeluhuone oli lähes autio. Sillä ei ollut heille juuri merkitystä, mutta siellä ei ollut edes sitä henkilöä, jonka näkemistä he olivat erityisesti odottaneet koko päivän.

Kaksoset vilkaisivat toisiinsa ja sanattomasti käydyn keskustelun tuloksena, he päättivät mennä suoraan omaan makuusaliinsa ja etsiä Harry heti ensimmäiseksi seuraavana aamuna. Sillä mikään muu kuin ylitsepääsemätön este tai tolkuton väsymys ei olisi pitänyt Harrya poissa heidän luotaan. 

Hermione istui nojatuolissa kirjahyllyjen vieressä uppoutuneena Harrylta lainaamaansa pimeyden voimista kertovaan kirjaan. Tyttö huomasi heidät ja ilme kirkastuen huikkasi heille onnittelunsa. Kaksoset eivät jaksaneet muuta kuin hymyillä kiitokseksi kadotessaan makusaleihin vievään portaikkoon. 

Kuuteen pieneen huonetta muistuttavaan soppeen jaettu makuusali oli hiljainen ja hämärä, viidestä sopesta kuului vaimeaa kuorsausta ohuiden ovien lävitse. Kaksosilla oli yhteinen huone ja sen ovi retkotti avonaisena viittoen tietä pehmeisiin vuoteisiin. 

George astui huoneeseen ensimmäisenä ja heilautti kättään sytyttäen valot Fredin sulkiessa oven heidän jälkeensä, eleet ja toimet tapahtuivat lähes mekaanisesti arkisuudessaan. Arkista ei kuitenkaan ollut se, mitä valo paljasti.

Katosvuoteet olivat siirtyneet yhteen muodostaen jättimäisen vuoteen, jossa itämaisen värien, kankaiden ja tyynyjen keskellä kuin tarjottimella oli täysin alaston Harry. 

Tarkemmin katsottuna poika ei ollut täysin alaston, sillä hänen vatsallaan oli viipaloituina erilaisia eksoottisia hedelmiä ja makeisia. Huone tuoksui mausteiselta suitsukkeelta ja ilma oli loitsittu miellyttävän lämpimäksi. Parasta näyssä oli kuitenkin Harryn ilkikurinen virnistys ja intohimo, joka paistoi pojan silmistä. 

Se ei luvannut kuuta taivaalta, mutta kaikkien lihallisten toiveiden täyttymistä.

Veljekset eivät aikailleet riisuessaan vaatteensa, ja pian he olivat poikaystävänsä vieressä. Suudelmat seurasivat toisiaan, oli kolmen suun muodostamia kömpelöitä suudelmia, pieniä henkäyksen kevyitä suukkoja ja syviä kiihkeitä kielareita, joiden aikana kaikki ympäriltä katosi hetkeksi. 

Fredin huulet siirtyivät Harryn huulilta hyväilemään leukaa, kaulaa ja siitä alemmas, kunnes hän tavoitti ensimmäisen hedelmäviipaleen, jonka hän imi puoliksi suuhunsa. George irrotti huulensa Harryn huulilta vain sulkeakseen ne hedelmäviipaleen toisen puolen ympärille, jolloin hän päätyi jakamaan hedelmäisen suudelman veljensä kanssa.

Harry katseli silmät entisestään tummuen rakastajiensa eroottista hedelmän syöntiä. Kaksoset olivat luotuja toisilleen, hän ei olisi voinut kuvitella olevansa vain toisen kanssa, eivätkä nämä sellaiseen suhteeseen koskaan suostuisikaan. Veljeksiä ei voinut erottaa toisistaan ja se teki heidän kolmen suhteesta omaleimaisen, mutta heille suhde tuntui täysin luonnolliselta. 

Fred ja George irtautuivat suudelmastaan, he kumartuivat syömään hedelmät elävältä tarjottimeltaan. Fred otti mehukkaan persikkaviipaleen, jolla hän siveli Harryn huulia, kunnes poika nappasi hedelmän ja sormet suuhunsa. Osa mehusta karkasi Harryn suupielestä, mutta George lipaisi mehuvanan nopeasti suuhunsa ennen kuin palasi nuolemaan pojan hedelmämehuista kiiltelevää vatsaa.

Harryn hedelmän syönti muistutti enemmän suihinottoa kuin syömistä, mutta se oli tarkoituskin. Hän halusi ajaa rakastajansa halusta sekopäisiksi, jotta päivästä jäisi vain hyviä muistoja. Harry huokasi, kun Georgen suu sulkeutui hänen kalunsa ympärille. Nautinnon lävitse hänen onnistui kuitenkin virnistää, sillä pian hänen seuraava yllätyksensä paljastuisi.

— Hitto! George huudahti hieman hengästyneesti riuhtaistuaan suunsa pois Harryn kyrvältä. Fred siirtyi alemmas sängyllä nähdäkseen, mikä oli saanut hänen veljensä rikkomaan sopivasti kuumenneen tunnelman.

— Upea, Fred puolestaan huokasi nähdessään suuren anaalitapin Harryn aukossa.

Harry oli kiitollinen penisrenkaasta, joka esti häntä innostumasta liikaa, mutta kaksosten intensiiviset katseet saivat hänen peräaukkonsa lihakset supistelemaan kiivaasti. 

Hetken kuluttua toinen kaksosista tarttui tappiin ja alkoi liikuttaa sitä kiusoitellen. Harryn hengitys muuttui katkonaiseksi ja hän toivoi, että he lopettaisivat esileikit siihen paikkaan. Hän halusi molemmat sisäänsä nyt ja heti. Mutta se ei ollut kaksosten tyylistä, he nauttivat partnerinsa kiusaamisesta pitämällä tätä aivan huipun tuntumassa tolkuttoman pitkään.

Harry säpsähti tuntiessaan tapin liukuvan kokonaan ulos hänen aukostaan. Ilmeisesti kaksosilla ei ollut tänä iltana kärsivällisyyttä pitkitettyyn leikkiin. 

He eivät olleet koskaan aikaisemmin kokeilleet tätä, he olivat vain puhuneet siitä. Joten nyt kun heillä oli mahdollisuus tehdä fantasiansa todeksi, he eivät hukanneet aikaa. Harry kaivoi tyynyjen alle piilottamansa liukastepullon esiin. 

Fred asettui vuorostaan selälleen sängylle silmät kuumeisesti kiillellen. Harry levitti liukastetta tummanpunaisten karvojen keskeltä kohoavalle erektiolle. Hän piti tukevasti peniksen varresta kiinni asetellessaan sen päätä venytetylle aukolleen. Harry laskeutui hitaasti alas antaen peniksen täyttää itsensä vähän kerrassaan, kun se oli kokonaan hänen sisällään, hän ojentautui huohottaen makaamaan Fredin rintaa vasten.

Pian Georgen sormet hyväilivät Fredin täyttämän aukon reunaa, sormien välillä eksyessä leikkimään veljensä kiveksillä aiheuttaen levotonta liikehdintää ja nautinnollisia ääniä yhtyneessä parissa. George oli kuitenkin yhtä malttamaton halussaan, joten hän upotti sormensa liukasteeseen ja varmisti hellin sormin aukon olevan riittävän hyvin venytetty. 

Harry uikutti erikoisesta tuntemuksesta, kun hänen sisällään oli Fredin kalun lisäksi Georgen sormet. Oli selvää, ettei kaksi kyrpää mahtuisi häneen täysin kivutta, mutta ajatus molemmista rakastajista hänen sisällään oli jo itsessään niin pökerryttävän seksikäs, että se olisi sen arvoista.

Uikutus oli ilmeisesti Georgen toivoma merkki, sillä muutamaa sydämenlyöntiä myöhemmin Harry tunsi aukkonsa venyvän yli mukavuusrajojen. Poika keskittyi hengitykseensä ja lihastensa rentouttamiseen. Fred pujotti kätensä heidän väliinsä ja tarttui Harryn penikseen hyväilläkseen sitä. 

George työntyi tasaisen varmasti ahtaaseen onkaloon, hän tunsi veljensä peniksen hankautuvan omaansa vasten ja toivoi, että olisi älynnyt käyttää penisrengasta kuten Harry. Fredin värisevä hengitys ja kiinni puristuvat luomet kertoivat tämän jakavan veljensä ajatukset. Kokemus oli parempi kuin he olivat kuvitelleetkaan, vaikka sitä hieman himmensi Harryn kokema epämukavuus. He olivatkin valmiita lopettamaan heti, jos näyttäisi siltä, ettei epämukavuus vaihtuisi nautintoon.

— Oletko varma, että haluat meidän jatkavan, Harry? George kuiskasi hetken kuluttua hänen työnnyttyään kokonaan sisälle.

Harry nyökytti kiivaasti päätään myöntymisen merkiksi, mutta ei saanut sanoja suustaan kesken hokemansa mantran. "Vittu... taivas... voi perse... vittu... hemmetin hemmetti..." Kirousten hiljennyttyä lähes olemattomiin Harry liikautti kokeeksi lantiotaan, hänen suustaan päässyt ääni oli sekoitus kirouksia, nautintoa ja jotain ennestään ihmiskunnalle tuntematonta äännähdystä. 

Fred nopeutti kätensä liikettä niin paljon kuin pystyi sen ollessa puristuneena heidän vartaloidensa välissä. Harryn iho kiilteli hiestä ja hänen silmänsä olivat sumeat kivusta sekä nautinnosta, jotka kilpailivat ykkössijasta hänen mielessään. Hän kieltäytyi keskittymästä niihin, sillä hän halusi tuntea molempien rakastajiensa liikkuvan sisällään, kun siihen oli kerrankin mahdollisuus.

— Antaa palaa seksipedot, Harry sihahti hampaidensa välistä virnistystä samalla tavoitellen.

Oikean rytmin löytyminen vei aikaa ja kumpikin kaksosista luiskahti kokonaan ulos muutaman kerran, ennen kuin he onnistuivat työntymään vuorotahdilla sisään ja ulos. Alun kiroukset ja haparointi eivät kuitenkaan estäneet heitä nauttimasta tilanteesta. 

Seksi ei ollut täydellistä, mutta sellaista se ei ollut kuin pornoleffoissa ja romanttisissa tarinoissa. Toisaalta epätäydellisyydessään se oli todellista, ei kuvitelmaa. Hikiset hiukset liimautuivat ihoon, suudelmat, joita he vaihtoivat, olivat märkiä ja kömpelöitä yhdistäen heidät toisiinsa sylkivanoin.

Fred tunsi Harryn peniksen sykkivän kädessään Georgen työnnyttyä poikaan erityisen voimakkaasti. Hän kiirehti vapauttamaan pojan penisrenkaastaan, mikä osoittautui poikkeuksellisen haasteelliseksi. Harry aneli mahdollisuutta tulla jo epätoivoisesti, kun Fred viimein onnistui tehtävässään. Vain muutama nopea veto ja Harry purkautui valittaen Fredin kädelle. 

George nopeutti työntöjään supistelevan anaalikanavan yllyttämänä. Fred ei pystynyt vastaamaan vauhtiin, mutta se ei estänyt hänen veljeään saavuttamasta huippuaan huokaisten. George vetäytyi ulos Harrysta ja katsoi voipuneena, kuinka hänen siemennesteensä valui pitkin Fredin kalua ja palleja osan siitä jäädessä helmiksi häpykarvoihin.

Fred kieräytti itsensä ja Harryn ympäri vapautettuaan kätensä puristuksesta. Hän keskittyi saavuttamaan oman orgasminsa, hänen partnereidensa saatua omansa. Harry nautti tuntiessaan, kuinka Fred käytti hänen nautinnosta rentoa vartaloaan oman halunsa tyydyttämiseen. 

Tasainen rytmi muuttui epäsäännölliseksi ja työnnöt lyhyiksi sekä nopeiksi, hetkeä ennen kuin Fred laukesi urahtaen. Hän lysähti Harryn päälle täysin rentona saaden pojan tuntemaan olonsa litistyneeksi, mutta tyytyväiseksi.

George, joka oli toipunut omasta orgasmistaan, loitsi raukeasti hymyillen heidät puhtaiksi siemennesteistä ja muista eritteistä. Pian Fredkin sai kerättyä voimia kierähtääkseen pois Harryn päältä. Kaikki kolme kietoutuivat tiiviiseen syleilyyn peiton alla nauttiakseen toistensa läheisyydestä jälkihehkun lempeissä mainingeissa. 

Hiljaisuuden ja hämärän tuudittaessa heitä uneen, kuului kasan keskeltä unisesti mumistut sanat: “Paljon onnea vaan...”