lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kertakäyttöunelmia (K-13)


Ikäraja: K-13

Paritus: Sirius/monia, James/Lily ja James/Sirius

Varoitukset: kyseenalaista moraalia, viittauksia seksiin ja mainintoina kuolemia

Tiivistelmä: Päivät hän nukkui paeten Remuksen kysyvää ja surullista katsetta, joka olisi voinut rikkoa illuusion, jossa hän halusi elää.

Haasteet: Kaiken maailman fikletit 2. "Vanheneminen", kolmen ficin haaste III (Cherbourgin sateenvarjot: Anu Hälvä) ja FF100 sana 071. Rikki

K/H: Tämä on osa raapale ja ficletti -sarjaani Parituskimara kokeilunhaluisille, josta nyt sitten satunnaisesti ja sekalaisessa järjestyksessä tulen näitä osia postaamaan. Lupus-sarjan kolme ficlettiä kuuluivat myös samaan pakettiin, vaikka muodostivat oman kokonaisuutensa. Tämä onkin kirjoitettu itselleni vähän syrjään jääneellä hahmolla eli Sirius Mustalla.

 

Kertakäyttöunelmia

Harmaat raidat hallitsivat aikanaan ihailua osakseen saaneita lähes mustia lainehtivia hiuksia, jotka kehystivät aristokraattisilla piirteillä siunattuja kasvoja. Suorastaan laskelmoidun huoliteltu olemus ja flirttaileva hymy eivät onnistuneet pyyhkimään täysin olemattomiin väsymystä, vuosien jättämiä jälkiä, surua ja rikkinäisyyttä. Harva kuitenkaan kiinnitti niihin huomiota klubin hedonistisessa ilmapiirissä, täällä etsittiin hetken hurmiota ja täytettiin kertakäyttöisiä unelmia.

 

Sirius oli tässä ympäristössä omimmillaan, nautinnon metsästyksen tuoma päihdyttävä innostus sai unohtamaan sen, ettei hän ollut onnistunut pitämään kiinni pysyvästä onnesta. Maatessaan seksistä raukeana nimettömän ja kasvottoman hoidon vieressä hotellihuoneen hämärässä, hän saattoi kuvitella tässä olevan kaiken sen mitä hän elämässään tarvitsi. Jatkuvaa ihailua ikääntymisestä huolimatta, itsensä haastaminen vaikeasti tavoiteltavan saaliin viettelemiseen ja toistuvasti saavutettu nautinnon huipentuma. Elämä yhtä suurta orgasmia.

 

Päivät hän nukkui paeten Remuksen kysyvää ja surullista katsetta, joka olisi voinut rikkoa illuusion, jossa hän halusi elää. Toisen todellisuuden, jossa hän ei ollut koskaan rakastanut ja menettänyt Jamesia. Tehnyt vääriä valintoja, jotka johtivat hänen omaan syyttömänä vangitsemiseen ja toiseen suureen menetykseen. Sirius oli paennut vankilasta suojellakseen Harrya, kummipoikaansa, vain kuullakseen pojan kuolleen viisivuotiaana tapaturmaisesti sukulaistensa hoivissa.

 

Lily oli vienyt häneltä Jamesin rakkauden, Voldemort vei kaiken toivon rakkauden uudelleen voittamisesta ja Lilyn sisar perheineen riisti häneltä sen ainoan henkilön Jamesin lisäksi, jota Sirius rakasti enemmän kuin elämää itseään. Hänelle ei ollut jäänyt mitään muuta kuin syyllisyys ja kaipuu. Silloin, kun hänellä ei ollut enää mitään menetettävää, hän teki elämänsä ensimmäisen viisaan ratkaisun, hakeutui Remuksen luo ja kertoi koko tarinan. Hänet julistettiin vapaaksi mieheksi kaksitoista vuotta liian myöhään.

 

Siriuksen silmät tavoittivat pähkinänruskean silmäparin tanssijoiden keskeltä. Täyteläisyytensä menettäneet huulet kääntyivät hurmaavaan hymyyn ja martinilasia pitelevä käsi nousi tottuneesti tervehdykseen. Hämillinen välähdys nuorukaisen silmissä oli ensimmäinen merkki siitä, että tämän iltainen saalis oli kaadettavissa. Ehkä mikään ei lopulta ollutkaan muuttunut. Samalla tavoin hän metsästi aikanaan, kun kuvitteli mustasukkaisuudella palauttavansa Jamesin rakkauden. Silloin saalis ei koskaan kuitenkaan ollut yli neljäkymmentä vuotta häntä nuorempi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti