Lapsi vailla menneisyyttä
osa 2.
Ikäsuositus: S
Haasteet joihin tämä osallistuu: FF100 sana 031. Auringonnousu, Neljän tuvan haaste - Puuskupuh ja Kerää kaikki hahmot - Cedric Diggory
K/H: Lasten näkökulmasta kirjoittaminen on mielestäni aivan ihanaa ja yleisesti ottaen helpohkoa. Siksi valitsin tähän jatko ficlettiin pienen Cedricin päähenkilöksi, mutta jostain syystä tällä kertaa kirjoittaminen takkusi pahemman kerran. Luovutin lopulta ja siirryin dialogiin ja vaihtuvaan näkökulmaan, jolloin jotkut solmuista aukesivat ja sain alkuunkin uutta materiaalia. Tämä edistyi lause päivässä hyvällä tuurilla ja sitten kuukauden päästä deletoin ison osan niistäkin pois. Eli on suoranainen ihme, että sain jotain lopulta valmiiksi tästä.
Cedricistä tuli mielestäni kuitenkin varsin suloinen pieni velho, joten toivottavasti myös teidän mielestä. Ei muuta kuin lukuiloa!
Pikkuveli
Kotitontut olivat jo aikaa sitten siivonneet ruokasalin pitkältä pöydältä kaikki juhlaillallisen merkit, soihdut ja kyntteliköt olivat sammutettu, vain ikkunapöydillä kurpitsalyhdyt loistivat irvistyksineen. Äiti oli vaatinut tonttuja kovertamaan muutaman nauriinkin lyhdyksi, sen alkuperää kunnioittaakseen.
Cedric oli äidin kanssa kovertanut sen lyhdyn, joka oli eteishallissa. Hän oli ylpeä siitä, vaikka olikin joutunut tekemään lyhtynsä kurpitsasta, mitä oli pehmeytensä takia helpompi käsitellä kuin naurista. Lyhdyt eivät kuitenkaan olleet nyt Cedricin mielessä, ei, vaan hän odotti äitiä, joka oli lähtenyt yllättäen kesken ruokailun.
Cedricin olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta heti varmistuttuaan, että kotiopettaja oli varmasti omassa huoneessaan, hän oli hiippaillut ruokasalin pöydän alle, josta häntä ei osattaisi etsiä. Täältä näki parhaiten eteishalliin ja muihin alimman kerroksen huoneisiin sekä pääportaikkoon, joten hän huomaisi äidin tulon aivan varmasti.
Auringon ensisäteet kultasivat eteisaulan ja ruokailuhuoneen huolella kiillotetut puupinnat, kun Cedric havahtui pääovien narinaan. Hän oli nukahtanut piilopaikkaansa lattialle, mutta epämukava nukkumapaikka unohtui hänen nähdessään äitinsä hahmon kulkevan kuin leijailen halki aulan kohti portaikkoa.
Äiti piteli sylissään arkisen näköistä vaatemyttyä kuin se olisi ollut kallein aarre. Cedricin otsan silkoinen iho rypistyi pojan yrittäessä ymmärtää, mistä oikein oli kyse.
Yllättäen äiti vaihtoi kulkusuuntaa ja tulikin kohti Cedriciä, äiti näytti onnellisemmalta kuin koskaan aiemmin. Näky saattoi kuitenkin johtua siitä, että nousevan auringon lempeä valo sai äidin sädehtimään kuin tarujen haltijat ja enkelit. Cedric oli varma, että hänen äitinsä oli kauniimpi kuin kukaan muu maailmassa tai saduissa.
— Kultaseni, siellähän sinä olet! Olin aikeissa mennä huoneeseesi herättämään sinua, jotta saisit ensimmäisenä tutustua pikkuveljeesi. Mironista tuli viime yönä osa meidän perhettämme, Evelyn sanoi säteilevästi hymyillen kyykistyttyään vanhimman poikansa eteen ruokasalissa. Hän raotti hieman kangasmyttyä, jonka sisältä tulivat esiin pienet kasvot, joita hennot vaaleat kiharat kehystivät.
Evelyn katseli tyytyväisenä, kuinka hämmentynyt ja utelias ilme vähitellen muuttui Cedricin kasvoilla aurinkoiseksi ja ylpeäksi hymyksi.
— Minusta tulee maailman paras isoveli, äiti. Minä suojelen veikkaa pahoilta velhoilta ihan niin kuin sinuakin, poika julisti lapsen viattomalla itsevarmuudella.
— Olen siitä varma, aarteeni. Miron vaatii kuitenkin alkuun myös paljon huolenpitoa ja hoivaa, mutta pian saat hänestä leikkikaverin ja voit opettaa hänelle kaiken mitä sinä tiedät.
— Huispausta ja luudalla lentämistä! Ne minä opetan ensimmäisenä, sitten Tylypahkassa voitamme kaikki muut tupajoukkueet, jos pääsemme samaan tupaan. Se olisi tosi hienoa!
— Voi kultaseni, voisi kuvitella, että olet linnunpoikanen, kun rakastat lentämistä enemmän kuin mitään muuta. Enkä epäile hetkeäkään sitä, ettetkö onnistuisi tartuttamaan innostustasi pikkuveljeesi, Evelyn totesi nauraen.
— Ja sitten sinulla on kaksi lintua yhden sijaan, joten sinunkin pitää opetella lentämään, että pysyt meidän perässä, eikö niin äiti? Cedric totesi enemmän kuin kysyi. Pojan posket olivat innostuksesta punaiset ja harmaat silmät loistivat kilpaa auringon kanssa.
Evelyn tunsi sydämensä eheytyvän entisestään hänen huomatessaan, kuinka nopeasti hänen esikoisensa hyväksyi Mironin veljekseen. Cedric oli yhtä kaunis sisältä ja ulkoa, Amoksen tiukat vaatimukset perilliselleen eivät olleet onnistuneet tukahduttamaan pojan luontaista sydämellisyyttä.
Mikä parasta heidän pieni perheensä oli selvinnyt sodasta ja kasvanut siinä samassa. Heillä olisi edessään useampi rauhan vuosi, joiden aikana heidän perhesiteensä ehtisivät vahvistua ennen seuraava sotaa. Hänen molemmat poikansa olivat nyt turvassa ja wila hänessä kehräsi tyytyväisyyttä.
