Syyt ja Seuraukset (K-15) Arthur/Molly, Arthur/Fabian

Otsikko: Syyt ja seuraukset
Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: rakkahin Fire
Ikäraja: K-15
Henkilöt: Arthur/Molly, Arthur/FP
Tyylilaji: deathfic, EWE, draama, romanssi (slash) ja jonkin asteinen darkfic

Varoitukset: Kuolema pääteemana sekä muistoina että tekoina.  

Vastuuvapaus: En omista Pottereita. Leikin hahmoilla oman omituisen mielikuvitukseni ohjaamana, eikä kukaan suostu maksamaan siitä minulle.

Tiivistelmä: Minun omat syyni vihaan ovat hyvin henkilökohtaiset, en piittaa menneiden sukupolvien syistä tai pikkumaisista loukkauksista varallisuuttani ja asemaani kohtaan. Ei, minä vihaan Lucius Malfoyta hänen tekojensa vuoksi.

A/N: Mollyn veljet ovat kiehtovia sivuhenkilöitä ja Arthurin hiukan kaksijakoinen luonne saa mielikuvitukseni laukkaamaan, mies on niin selkärangattoman oloinen höynä ja kuitenkin hänestä löytyy myös kylmäpäinen taistelija. Tällaisen sopan sain näistä ajatuksista sitten aikaiseksi ja olen lopputulokseen tyytyväinen.

ficci osallistuu seuraaviin haasteisiin: Kolmen ficin haaste vol. II - Kappaleella Goodbye My Lover, Siunattu hulluus — haaste, Weasleyn perhepotretti - Arthur - Syksy ja FF100 sanalla 064. Syksy

HUOM: Osa nimeltään Syyt on tarinan ns. prologi, joten osat “Ja” ja “Seuraukset” ovat kirjoitettu eri tyylillä kuin se tarkoituksella.


Syyt:

Kaikki pitävät minua nössykkänä, tahdottomana, jästiesineisiin hurahtaneena, vähälahjaisena velhona ja miehenä. Vaimoni näyttää maailman silmissä perheemme päältä, vahvalta, päättäväiseltä ja kunnianhimoiselta. Kaikki uskovat hänen puskevan minua eteenpäin ja määrittelevän toimintani ja ajatukseni.

Minä näytän vaimoni varjolta, enkä estä häntä esittämästä mielipiteitään meidän yhteisinä, vaikka en niitä todellisuudessa jakaisikaan.

Kyllä me toisiamme rakastimme, vaikka sanani saattavat antaa toisen kuvan. Minä olisin sopinut hyvin Luihuiseen, sillä kaikki tuntuvat aliarvioivan minut. Ja minä annan heidän pitää luulonsa. Kaikessa hiljaisuudessa olen aina kuitenkin ollut uskollinen itselleni ja päämäärilleni.

Mistä te kuvittelette kaksosten, Billin ja Charlien saaneen idearikkaan mielen, kapinallisuuden ja uskalluksen kulkea omaa tietään? Eivät he niitä äidiltään perineet.

Molly uskoo ja kunnioittaa lähes sokeasti auktoriteetteja. Percy on selvästi hänen poikansa. Vaimoni on myös temperamenttinen ja valmis muuttamaan kantaansa hetken mielijohteesta. Ron ja Ginny ovat yhtä ailahtelevaisia, temperamenttisia ja unohtavat usein käyttää omia aivojaan.

Heistä jokainen osaa toki katua äkkipikaisuuttaan ja siitä aiheutuvia virheitään. He pyytävät anteeksi ja tekevät jopa töitä korjatakseen tekojensa seuraukset, mutta se ei takaa sitä, että he eivät toistaisi samoja virheitä.

Saatatte ihmetellä, mikä saa minut kertomaan itsestäni ja perheestäni? Olen kyllästynyt peittämään todellisen luonteeni. Olen ottanut tehtäväkseni auttaa tässä sodassa enemmän kuin aiemmin ja olla piittaamatta Killan ohjesäännöstä ja korkeasta moraalista. Sillä mitä hyötyä on kuolonsyöjien vangitsemisesta elävänä ja Azkabaniin sulkemisessa, kun heidät seuraavassa hetkessä sieltä lordinsa toimesta vapautetaan.

— Paras kuolonsyöjä on kuollut kuolonsyöjä.

Albuksen ohje on, että meidän olisi saatettava kuolonsyöjät oikeuden eteen, jotta näillä olisi mahdollisuus katua ja tehdä parannus. Vain yksi kuolonsyöjä on tehnyt parannuksen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja ainakin yksi meidän joukostamme on pettänyt meidät.

Optimismiin ei näillä tilastoilla juuri olisi syytä, mutta Albus on oman oikeudenmukaisuutensa sokaisema. Ajan ja voimavarojen hukkaan heittämistä, sitä se minun mielestäni on.

Minä olen työni puolesta nähnyt, mitä pimeyden esineitä kelläkin kuolonsyöjällä on kodissaan. Olen ehkä valkeuden puolella sodassa, mutta puhdasverisen velhosuvun kasvatti. Tiedän paljon taikuudesta, myös pimeästä, ja miten manipuloida sitä.

Ei Bill koulusta saanut innostusta kirousten murtamiseen, olen opettanut neljälle pojalleni enemmän kuin muille, koska he osasivat arvostaa pimeän taikuutta tietona ja ilman tuomitsemista. Tieto itsessään ei ole hyvää eikä pahaa, vaan se mihin sitä käyttää. Minä käytin tietoa oikeuden jakamiseen omilla ehdoillani.

Silmä silmästä, henki hengestä oli mottoni, kun aloitin kostoretkeni pienestä ja helposta kohteesta.

Walden Macnair oli yksinäinen ja tapoihinsa piintynyt kuolonsyöjä. Muutama oikein ajastettu muuntoloitsu ja miehen kirottu giljotiini vapautui kirouksestaan tuhoten kaiken ympäriltään kymmenen metrin säteellä, juuri kun Walden istui kiillottamassa aseitaan iltansa ratoksi aivan giljotiinin tuntumassa.

Kuten sanoin, helppoa, vapauttavaa, palkitsevaa ja hyvin väärin.

En kadu tai sure tekoani, se että se ei ollut moraalisesti oikein, toi siihen oman mausteensa. Miten kiihottavaa onkaan odottaa joko kiinni jäämistä tai todistetta, että olen muita älykkäämpi ja ovelampi. Minua on lähes mahdoton kytkeä tekoon, sillä käytin vaimoni veljien sauvoja taikoihin tai siis toisen veljen, Fabianin sauvaa. Se hyväksyi minut Fabianin kuoltua, ja minä pidän sitä aina lähelläni.

Se on osa minua, kuten hänkin oli, ja tulee aina olemaan.

— Ainoa Prewett jota yhä rakastan

Fabian oli se Prewett, jonka kanssa olisin halunnut avioitua, jos se olisi ollut mahdollista. Mutta meillä molemmilla oli velvollisuutemme puhdasverisiä sukujamme kohtaan. Meidän oli jatkettava sukujamme sopivissa avioliitoissa, meidän välisellä rakkaudella ei ollut mitään merkitystä muiden silmissä.

Me uhrasimme suhteemme sukuvelvollisuuksien vuoksi ja meitä syytetään verenpettureiksi jästimyönteisyyden tähden, vaikka muutoin asetamme puhdasveristen sukujen perinteet onnemme edelle.

Iloitsen lapsistani, jotka velvollisuuteni täyttämisen myötä sain, mutta olen elänyt puolielämää Fabianin kuoleman jälkeen.

Olisin kostanut hänen puolestaan jo aiemmin, mutta sota päättyi liian pian menetykseni jälkeen. Kostonjanoinen mieleni ilahtui sodan uudelleen syttymisestä. Nyt minulla on mahdollisuus puhdistaa maailma syyllisistä ja vapauttaa sydämeni kaipaamaan ilman kostonhimon vääristämiä muistoja.

— Sukuviha on katkeruuteni verhona

Tuskin kukaan muistaa syytä Weasley ja Malfoy — sukujen välillä vallitsevaan vihaan, sen syy on hämärtynyt niiden kymmenien sukupolvien aikana sen syttymisen jälkeen.

Minun omat syyni vihaan ovat hyvin henkilökohtaiset, en piittaa menneiden sukupolvien syistä tai pikkumaisista loukkauksista varallisuuttani ja asemaani kohtaan. Ei, minä vihaan Lucius Malfoyta hänen tekojensa vuoksi. Hän oli vastuussa Gideon ja Fabian Prewettiin kohdistuneesta kuolonsyöjäiskusta.

Saatatte kysyä, miksi sillä on niin suuri merkitys, kun sota ei uhrejaan valitse?

Fabianin ja Gideonin se valitsi.

Prewettin kaksoset olivat lahjoistaan tunnettuja puhdasverisiä velhoja, joita pimeän puoli kosiskeli pitkään. Ainoa syy, miksi kaksoset valitsivat valon puolen sodassa, oli Fabianin rakkaus minuun ja Lucius tiesi sen.

Lucius ei voinut hyväksyä ajatusta, että minun kaltaiseni mies saattoi aiheuttaa hänen epäonnistumisensa veljesten kosiskelussa. Hänen rikkautensa, ulkonäkönsä ja asemansa eivät saaneet Fabiania hylkäämään minua, vaikka olinkin jo naimisissa.

Prewettit olivat liian tärkeitä menetettäviksi vastustajalle, heidän esimerkkinsä ja panoksensa sodassa olisivat voineet muuttaa sodan kulkua huomattavastikin. Heidät oli siis eliminoitava ensitilassa.

Lucius sai Voldemortin myöntämään tehtävän hänelle. Malfoyt saavat sen minkä haluavat ja jos se ei onnistu, he estävät muita saamasta sitä keinolla millä hyvänsä. Tässä tehtävässä Malfoy ei epäonnistunut.

Syyskuun kahdeskymmenesyhdeksäs päivä vuonna 1981 hänen valitsemansa ja johtamansa viiden kuolonsyöjän eliittiryhmä piiritti ja tappoi Fabianin ja Gideonin pitkän taistelun päätteeksi. Kuukauden kuluttua sota päättyi.

— Muiden juhliessa minä haaveilin kostosta.

Ja:

Kotikolo on tyhjä minun lähtiessäni sieltä. Ginny on palannut Tylypahkaan. Ron on Harryn kanssa jossain teillä tietämättömillä ja Molly lähti aiemmin päivällä jonnekin, en kuullut hänen sanojaan ajatuksiltani.

Minä kävelen kohti työpajaani, pudonneet lehdet kahisevat jalkojeni alla. Kaikki itsestään selvät pikkuasiatkin tuntuvat paljon merkityksellisemmiltä tänään. Ehkä siksi että tämä on merkityksellinen päivä minulle ja aion tehdä siitä vieläkin merkittävämmän.

Leivänpaahdin, autonosat ja erilaiset työkalut kiiltelevät työpajani hämärässä. Höyläpenkin päällä on metallinen keksirasia, jonka pinnalta maali on aikojen saatossa kulunut. Heikossa valossa saattaa juuri ja juuri erottaa sanat "parasta laatua hienostuneeseen makuun, Ylämaan inkivääriherkut". Nauran ääneen niiden sisältämälle ihanalle ironialle. Varovasti avaan kannen ja varmistan, että kaikki on täydellisesti paikoillaan ja kunnossa.

Kiedon rasian Luihuisen tupaväreissä komeilevaan kalliiseen kaulaliinaan ja piilotan koko paketin viittani taskuun. Astuessani ovesta ulos vilkaisen kotikoloon päin, eikä ikkunoissa näy vielä valoja ja huokaan helpotuksesta, sillä voin lähteä selittelemättä.

Ensimmäiseksi ilmiinnyn pienelle hautausmaalle aution kartanon kupeessa. Löydän tieni ainoalle hyvin hoidetulle haudalle, jonka näkeminen koskee yhä yhtä paljon kuin kahdeksantoista vuotta sitten. Kartanokin näyttää kaipaavan perijäänsä, joka kuoli liian varhain.

Me olemme molemmat yhtä orpoja ilman sinua Fabian, kartano ja minä.

Ilmiinnyn toisen kartanon läheisyyteen. Tämän kartanon ikkunoista kajastava valo paljastaa syksyn julmilta sormilta suojellun puutarhan, jossa kukat yhä kukkivat huolella hoidetuissa penkeissään, nurmikko ja puut viheriöivät kuin keskikesällä.

Istutusten keskellä olevasta suihkulähteestä voisi kuvitella suihkuavan kultaa ja jalokiviä, niin selvästi kaikessa näkyy vauraus, jolla puutarhan ihmeet on saatu aikaan. Ministeriön työntekijänä minulla on avoin kulkulupa tämän kartanon mailla ja sisällä, jotta sen omistajaan ei kohdistuisi turhia epäilyjä.

Muiden pilkkaama virkani osoittaa hyödyllisyytensä tänään, kuten niin monena aiempana iltana, jolloin olen suorittanut itselleni asettamaa tehtävää. Tämä on viimeinen ja tärkein osa tehtävääni. Keksilaatikko taskussani on minun vapauteni avain ja lopullisen kostoni välikappale. Sen ajatteleminen saa minut liikkeelle.

Pysyttelen tiukasti varjoissa kulkiessani kohti vaatimatonta sivuovea, jonka huomasin tehdessäni ratsiaa kartanossa. Sitä kautta alemmat olennot, kuten tavaroidentoimittajat, muut käskyläiset ja kotitontut pääsivät kartanon alla sijaitsevaan viralliseen kellariin. Epävirallisessa kellarissa puolestaan ovat tyrmät ja kidutusvälineet.


Viinitynnyreiden välissä kivilattia on kulunut aikojen saatossa sileäksi valossa kiilteleväksi poluksi, siitä voisi päätellä suosituimman viinityypin, jota tässä kartanossa nautitaan. Yläpuoleltani kuuluu musiikkia, askeleita ja puheensorinaa. Talossa on juhlat, mitkä lie kuolonsyöjäkekkerit, mikä sopii minulle hyvin. Saan lyötyä useamman kärpäsen yhdellä iskulla, toivottavasti myös pimeyden lordi on itse paikalla.

Juhlat helpottavat minun tehtävääni entisestään. Kukaan ei vahingossakaan eksy kellariin tällaisena iltana. Juhlat päivänä, joka on minulle vuoden tuskallisin, on yksi syy lisää vihata kartanon isäntää. Yksi syy lisää asettaa kaulaliinakäärö kellarin sydämeen.

Avaan käärön ja sen sisällä olevan rasian viimeisen kerran. Asetan jästikellon ajastimen tunnin päähän tästä hetkestä. Puhdistan sinun sauvallasi kaikki jäljet, jotka voisivat viitata minuun.

Hymyillen katson aikaansaannostani, vuosia sitten Malfoylta takavarikoitu mustalla magialla kyllästetty Anubis-patsas yhdistettynä taioin toimivaan jästitekniikkaan. Bill on kertonut minulle paljon Egyptin jumalista ja heidän tehtävistään. Anubis saattoi vainajat tuomiolle, joten hänen patsaansa on erittäin sopiva vihamieheni tuhoamiseen.

Minä jaan oikeutta omalla kädelläni ja Lucius Malfoy on todettu syylliseksi. Nyt hänet on tuomittu kuolemaan ja tuomio pannaan täytäntöön välittömästi.

Kaulaliina rasioineen kätkeytyy vaivattomasti kellarin hämärään. Vilkaisen olkani yli enkä näe mitään, joten voin jatkaa huoletta matkaani. Kello käy, juhlat kartanossa jatkuvat ja minun vierailuani ei ole kukaan huomannut.

Katson kartanoa syksyn synkkyyden suojaamana ja nostan hattuani hyvästiksi. Hän oli vihamieheksi laadukas ja piti yllä puhdasveristen velhojen perinteitä kunniakkaasti, ansaiten siten arvoisensa kuoleman. Ei mitään yksinkertaista pikkuloitsua, vaan huolella suunnitellun ja suuren räjähdyksen sillä taikuudella, jota hän itsekin arvostaa.

En jää kuitenkaan pidemmäksi aikaa paikalle, vaikka räjähdyksen mieluusti todistaisinkin. Ei ole pelkoa, että suunnitelmani epäonnistuisi. Minä ilmiinnyn jälleen sinun haudallesi.

Polvistun kiven eteen, johon on kaiverrettu sinun nimesi, rakkaimpani. Hyväilen hellin sormin kirjaimia ja kiveä, jotka ovat pysyvä muisto sinusta, miehestä, joka näki minut kuoreni takaa. Painan kyynelistä kostuneet huuleni kiven pintaan. Se on kylmä ja periksi antamaton, niin erilainen kuin sinun huulesi ja ihosi huulteni alla.

Kehoni värisee halusta tuntea jälleen kosketuksesi, tuntea sinut sisälläni, ympärilläni, kaikkialla.

Vihdoinkin voin kaivata sinua. Sinun kuolemasi on lopultakin kostettu. Mutta nyt en tiedä, minkä vuoksi elää, kun sinua ei ole tekemässä elämästäni elämisen arvoista. Eikä minulla ole enää kostonjanoa osoittamassa suuntaa elämälleni.

On vain kipu ja tyhjä paikka sillä kohdalla, jossa sydämeni oli ennen kuin annoin sen sinulle.

Ehkä minun olisi pitänyt jäädä kellariin odottamaan räjähdystä, joka olisi saattanut minut sinun luoksesi. Minun ei tarvitsisi esittää kilttiä aviomiestä ja lempeää isää. Minä voisin painautua sinun syliisi ja jakaa kanssasi rakkauden huumaavat korkeudet ja syvyydet.


Värisen nyt kylmästä ja huomaan syksyn ensimmäisen pakkasyön kietoneen valkeaan harsoonsa ympäröivän maailman. Minun on hyvästeltävä sinut jälleen kerran. Palaan varmasti jo ennen kuolemasi seuraavaa vuosipäivää, sillä kuka muukaan haudastasi huolehtisi.

Kartano säilyy autiona ja ovet sinetöitynä, kunnes se valitsee pojistani Prewettien perijäksi sopivimman. Yksikään heistä ei kuitenkaan voi olla sinun veroisesi. Silti uskon, jonkun heistä sukusi vaatimukset täyttävän, olisi hienoa nähdä sinun mukaan nimetty poikani Fred perijänäsi.

Nousen ylös ja painan viimeisen suudelman kehoni lämmittämään kiveen, ennen kuin kaikkoonnun pois luotasi.


Seuraukset:


Kotikolon ikkunoista loistaa valo ja etuovi aukenee heti minun ilmiinnyttyä pihalle. Gideonin mukaan nimensä saanut George lähestyy minua harvinaisen vakavana. On outoa nähdä hänet niin kalpeana ja surullisena, vielä oudompaa on nähdä hänet ilman toista korvaa.

Todellisuus iskee vasten kasvojani. Sota on jo ohi, sota, jossa hän menetti korvansa ja kaksoisveljensä. Minä olen elänyt vain kostolleni ja unohtanut maailman ympärilläni. Mitä muuta olen sulkenut pois mielestäni kuin tuoreimman menetykseni?

George heittäytyy kaulaani ja puhkeaa itkuun, lohduttomaan sydäntä raastavaan itkuun. Sellaiseen itkuun, jota itketään yllättävissä ja järkyttävissä tilanteissa, joita ei osattu odottaa ja joissa menetetään useita rakkaita.


Fredin kuolema sodassa oli järkyttävä, mutta ei niinkään yllättävä, sodassa läheisiä kuolee. Eikä George silloin itkenyt näin lohduttomasti, eikä hän ole itkenyt sen jälkeisinä viitenä kuukautena. Tai niin oletan, en muista nähneeni häntä hautajaisten jälkeen.

Hautajaisissa hän oli kuin tyhjä kuori, joka ei tunne eikä koe mitään, kulkien päivästä toiseen vain tottumuksen voimasta. Minä muistan sellaisen ajan sinun menetyksesi jälkeen. Enkä osaa kuvitella mitään, mikä olisi turtumukseni saanut katoamaan, en tiedä, olenko siitä koskaan kokonaan eroon päässyt. Minä puristan Georgea itseäni vasten lohduttavasti ja hellästi, siten kuin olin toivonut itseäni pidettävän menetettyäni sinut.


Georgen hakiessa lohtua olkapäästäni minä yritän ymmärtää maailmaa ympärilläni. Miksi en ole huomannut toisen sodan päättymistä?

Olen jatkanut kostoretkeäni valheellisessa uskossa, että sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Ei ole ollut sotaa tai killan tehtäviä, joilla tekoni voisin selittää. Niin moni on poissa. Fredin kuolema oli murskaava koko perheelle, ei pelkästään Georgelle.

Nyt, kun viimein tajuan sodan olevan takanapäin päin, muistan sulkeutuneeni Fredin hautajaisten jälkeen työpajaani. Sen jälkeen kaikki muistoni ovat epätarkkoja ja irrallisia. Ne ovat surun sumentamia ja kaipuun rikkomia. Pakenin totuutta kesken jääneeseen kostoretkeeni, sillä Fredin kuolema oli kuin olisin menettänyt sinut uudestaan.


George vetäytyy pois halauksestani ja näen hänen huuliensa liikkuvan muodostaen sanoja, mutta en kuule niitä. Olen yhä kauhuissani mielenterveyteni järkkymisestä ja siitä, millaisiin tekoihin se minut ajoi. En tunne itseäni enää tai sitä ihmistä, mikä minusta on tullut.

Lopulta osa Georgen sanoista tunkeutuu itseinhon täyttämään mieleeni: räjähdys - Molly ja Ginny - useita kuolleita - Malfoyt - kihlajaiset - Ron loukkaantunut - mitään ei tehtävissä - ei uskota selviytyneen. Mitä tekemistä Mollylla ja Ginnyllä on Malfoyn kartanon räjähdyksen kanssa? On ainoa kysymys, joka tuntuu järkevältä sillä hetkellä.


— Isä, missä sinä olet ollut viimeiset kolme kuukautta? Äitihän ei ole puhunut mistään muusta kuin siitä, miten upeaa on, kun hänen tyttärensä pääsee rikkaaseen sukuun, ja kuinka me nyt voimme viimeinkin unohtaa turhat sukuvihat, George vastaa ällistyneenä ja katsoo minua kuin olisin kokeellisten loitsujen komitealta karannut testiyksilö.


— Voisitko toistaa koko selityksesi tarkemmin yksityiskohdin. En ole viime aikoina ollut oma itseni, ja minusta tuntuu, että kärsin muistikatkoista, sanon eikä minun tarvitse esittää huolestunutta. Olen enemmän kuin huolestunut. Katson kuinka George kokoaa itsensä ja hänen silmiinsä palaa tuttu tyhjä katse, joka niissä on viime kuukaudet ollut.


 — Äiti ja Ginny lähtivät aiemmin päivällä Malfoyn kartanolle, jossa vietettiin Ginnyn ja Dracon kihlajaisjuhlia. Sinut oli kutsuttu, mutta muistaakseni sanoit, että sinulla oli jotain tärkeitä asioita hoidettavanasi ja et pääsisi osallistumaan juhliin. Puoli tuntia sitten Bill ilmiintyi luokseni ja ilmoitti, että koko kartano oli lentänyt taivaan tuuliin ja eikä kenenkään sisällä olleen uskota selviytyneen. Sisällä olivat varmuudella Ginny ja ä-äiti, kaikki kolme Malfoyta, Pansy Parkinson ja hänen äitinsä, joitain ministeriön kihoja ja muutamia muita. Bill ei ole aivan varma, oliko Percy vielä juhlissa, mutta muut meidän perheemme edustajat olivat jo lähteneet. Siis Ronia lukuun ottamatta, joka oli jäänyt portille juttelemaan Kanuunoiden kapteenin kanssa. He molemmat loukkaantuivat pahasti ja ovat Mungossa hoidettavina. Kartanon raunioita pengotaan, mutta eloonjääneitä ei uskota sieltä löytyvän. Sillä räjähdys oli kaikesta päätellen niin voimakasta pimeän taikuutta, että avada kedavra on kuulemma lastenloitsu sen rinnalla... Puheen keskeyttää värisevä hengenveto ja uusi yritys pakottaa tunteet pois mielestä, äänestä, kokonaan.


— Bill palasi paikalle ilmoitettuaan minulle. Hän auttaa taikalainvartijaosastoa kirouksenmurtajana. Hän on siellä myös valmiina tunnistamaan ruumiit, jos niitä löytyy kokonaisina, eikä vain palasina niin kuin oletetaan. Harry ja Hermione ovat Ronin luona. Fleur nukkuu Billin entisessä huoneessa, jotta hänen ei tarvitse olla yksin. Minä tulin tänne odottamaan sinua, kun Bill sanoi, ettei ollut sinua tavoittanut. Kaikki on niin kamalan sekavaa, eikä missään ole mitään järkeä. Sodan piti olla loppu, ei kenenkään pitänyt enää kuolla! George parahtaa turhautuneena selityksensä lopuksi.


— Tiedän, tiedän. Ei tätä kukaan osannut odottaa, George. Me olemme menettäneet jo niin paljon näissä sodissa, että olisi luullut, ettei enempää menetyksiä olisi kohdallemme sattunut. Meidän täytyy pitää yhtä perheenä ja olla toinen toistemme tukena, latelen merkityksettömiä sanoja ja esitän maltillista.

Luulin, että pääsisin roolistani eroon, mutta se on tuttu ja turvallinen, maailmani muuttuessa nopeammin kuin koskaan uskoin mahdolliseksi. Nyt kun oma mieleni on minut pettänyt jättäen jäljelle minuuden rauniot ja kamalan sotkun, johon olen itse syypää.


— Miksi Ginny ei ollut tylypahkassa? Kysyn yllättäen itsenikin. Sillä vaikka moni asia mielessäni on sekaisin, yhdestä asiasta olen aivan varma ja se on Fabianin kuolinpäivä. Tylypahkan syyslukukauden pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa.


— Isä, sinun muistikatkosi ovat todella huolestuttavia. Ehkä meidän pitäisi kutsua parantaja katsomaan sinua? Mennään nyt edes sisälle, sinä olet aivan kohmeessa. Missä ihmeessä olet ollut, kun kätesi muistuttavat jäätä? George kysyy huolestuneena.

Tuntuu kuin roolimme olisivat yllättäen vaihtuneet, George taluttaa minut sisälle kuin pienen lapsen ja asettaa takan edessä olevaan nojatuoliin istumaan. En vastaa mitään, enkä myöskään vastusta hänen huolenpitoaan. On helpompaa antaa vastuu toiselle kuin tehdä itse ratkaisuja.


— Isä, tiedätkö sinä edes, missä olet ollut koko illan? George kysyy palatessaan keittiöstä kuuma kaakaomuki käsissään.

Hän ojentaa mukin minulle ja minä lasken katseeni kaakon pinnalla kuvioita muodostavaan maitovaahtoon. Se elää omaa elämäänsä kuten minun mieleni. Se ei noudata säännönmukaisuutta, mutta se ei ole tappanut ketään. käteni alkavat täristä. George pelastaa mukin leijuttamalla sen pienelle sohvapöydälle.

— Ei, ei, ei... kuulen oman kauhun täyttämän mantran jostain kaukaa ajatusteni takaa.

Minä tapoin ainoan tyttäreni, tapoin vaimoni, tapoin, tapoin ja tapoin.

Mikä minusta on tullut?

Macnair, Dolohov, Mulciber ja Nott ovat kaikki kuolleita minun käteni kautta, ainakin yksi Azkabanissa itsemurhaksi lavastettuna. Muiden kohdalla en edes vaivautunut selvittämään, kuoliko heidän mukanaan muita. Varmistin ministeriön rekisteristä vain, että itse kohde oli kuollut.

Kuinka monia sivullisia olenkaan tappanut?

En ole yhtään halveksimiani kuolonsyöjiä parempi. Vihlova kipu poskellani saa minut avaamaan silmäni, jotka ovat huomaamattani painuneet kiinni. George tuijottaa minua katse täynnä myötätuntoa, jota en ole ansainnut. Hänen kätensä on hieman kohollaan.


— Anteeksi isä, mutta sinä olit hysteerinen. Et reagoinut mihinkään, minun oli pakko läpsäistä sinua, jotta tokenit, George kuiskaa aidosti pahoillaan.

Haluan sanoa, etten ansaitse hänen huolenpitoaan, anteeksipyyntöjään tai rakkauttaan. Tahdon sanoa, että kaikki on minun syytäni, minun ja pakkomielteisen rakkauteni. Mutta minussa ei ole enää yhtään rohkelikkoa jäljellä, on vain pelkuruutta ja itsesuojeluvaistoa. Nyökkään anteeksiannon merkiksi, vaikka ei ole mitään anteeksi annettavaa.

— Muistatko nyt, missä olet ollut koko illan? Kysymys on hyvin selkeästi artikuloitu.

— Fabianin haudalla, saan sanottua kurkkuani kuristavan syyllisyyden lävitse. Hämmennys muuttuu pian ymmärrykseksi poikani silmissä, hän on kasvanut kuullen tarinoita sankarienoistaan. Enoista, joiden mukaan heidät Fredin kanssa on nimetty.

— Tästä päivästä on muodostunut hyvin synkkä Prewettien suvulle, George toteaa.

— Syksy on erojen aikaa, lapset palaavat Tylypahkaan ja linnut muuttavat etelään. Vanhukset jättävät elämänsä, koska tietävät, etteivät selviäisi tulevasta talvesta. Syksyn pimeys saa masentuneet päättämään päivänsä. Syksy saa kaipuun tuntumaan kipeämmältä, kun maailma ympärillä kuolee ja synkkenee kuin surua peilaten, sanon hiljaisella äänellä, enkä ole varma kuuleeko George sanojani.

Hiljaisuus kietoo huoneen peittoonsa. George seisoo edessäni, mutta hänen katseensa on Mollyn kellossa, jonka nimetyistä viisareista kolme ja niiden rinnalla kolme uutta vielä nimetöntä viisaria osoittavat samaan paikaan, kuolemaan.

— Ginny olisi palannut Tylypahkaan kuukauden päästä kuten kaikki muutkin Tylypahkan oppilaat. Linnan korjaukset valmistuvat kurpitsajuhlaan mennessä, joten uusi lukukausi alkaa vasta silloin, George vastaa pihalla esittämääni kysymykseen.
— Jos Tylypahka...

— Jossittelu on turhaa, George. Se ei muuta tapahtunutta muuksi, pahentaa vain kipua ja lisää katkeruutta, koska jokainen jos on mahdoton toive, jonka tapahtunut tekee tyhjäksi. Usko minua, se on tuhoon tuomittu tie, sanon painokkaasti katkaisten hänen lauseensa.

Portaista kuuluva narahdus saa meidät molemmat kääntymään äkkinäisesti ääneen suuntaan. Fleurin olemus valaisee kapean ja hämärän tilan. Miniäni silmät kiiltävät kyynelistä luonnottoman näköisesti tummien silmänalusten kehystäessä niitä. Oikea käsi on suojaavasti vatsakummun päällä, vasen painaa sydänalaa.

En tiennyt, että minusta on tulossa isoisä. On paljon asioita, joita en ole huomannut ympärilläni. Tai jos olen huomannut, ne eivät ole päässeet rekisteröitymään pakkomielteen riivaamaan mieleeni.


— Onko mitään uutta tietoa? Onko Bill jo tullut takaisin? Fleur kysyy rikkoen hetkellisen hiljaisuuden. George pudistaa päätään ja Fleur vetäisee kiivaasti henkeä kyyneltulvan purkautuessa patojen takaa. George kietoo kätensä lohduttavasti kälynsä ympärille, hän on meistä tällä hetkellä vahvin ja rauhallisin. Olen ylpeä pojastani ja tiedän, että sinäkin olisit, hänestä on kasvanut hieno mies todellinen Prewett.


Tunnen itseni niin kovin vanhaksi ja väsyneeksi, sinun kuolemasi jälkeen vuodet ovat tuntuneet pidemmiltä ja raskaammilta kuin koskaan aiemmin.

Tällä hetkellä velhojen pidempi elinkaari tuntuu tuskallisen pitkältä. Toisaalta se antaa minulle aikaa lievittää syyllisyyteni taakkaa toimimalla oikein lapsiani ja tulevia lapsen lapsiani kohtaan. Ehkä tämä on minun mahdollisuuteni näyttää, että Mollyn varjossa oli todellinen perheenpää, joka pystyy huolehtimaan perheestään ja virastaan menestyksekkäästi.

Haluan todistaa sinulle, että olen arvoisesi mies kaikista virheistäni huolimatta. En voi menettää sinun rakkauttasi, vaikka en voi sitä tässä elämässä kokea. Tästä hetkestä lähtien pyrin toimimaan oikein sinun vuoksesi, rakkaimpani.


Vain silloin minulla on toivoa, että sinä suljet minut syliisi ikuisuudessa, kuten halasit minua eläessäsi ja kuten syleilet edelleen minua unissani. Silloin minulla on toivoa, että sinä muistat minut yhä, muistat rakkautemme ja annat minulle anteeksi. Sillä minä rakastan sinua yhä, yhtä paljon kuin niinä varastettuina hetkinä nuoruudessa, sodassa ja velvollisuuksien repiessä meitä pois meidän omasta pienestä maailmastamme.

Olen niin yksin ilman sinua, mutta minulla on elämä elettävänäni ja velvollisuuteni hoidettavana, kunnes kuolema jälleen yhdistää meidät.


 

Myrica gale - Suomyrtti 7. Luku: Walburga Musta (K-15)

K/H: Tämä luku osallistuu haasteeseen Kerää kaikki hahmot Walburga Mustalla. Tässä luvussa saadaan lisää tietoa taikamaailmasta ja haltijoista. Kirjoissa Walburgasta annettiin kovin yksipuolinen kuva ja sekin hänen muotokuvansa kautta, en jaksa uskoa naisen olleen aina tai koskaan mielipuolinen vaahtoaja, joten tässä luvussa esiintyy enemmän mielikuviani vastaava matriarkka.

Tämä onkin sitten viimeinen kokonainen luku, kaikkia seuraavia ja epilogikin on jo osittain kirjoitettuna, mutta odotan löytäväni ratkaisun muutamaan kohtaan vielä ennen kuin pääseen kirjoittamaan ne valmiiksi :)

Myrica gale - Suomyrtti

7.Luku

Walburga Musta

Walburga Musta istui edesmenneen miehensä työhuoneen takan ääressä ylellisessä nojatuolissa. Sylissään hänellä oli viimeisin velhoneuvoston lakityöryhmän ehdotus uusista laeista ja seuraavana käsittelyyn hyväksytyt aloitteet laeiksi.

Taikaministeri Riddle oli onnistunut muuttamaan paljon yleistä mielipidettä olentojen ja pimeämmän taikuuden suhteen, mutta muutamia niiden vastaisia ja jästimyönteisiä aloitteita pääsi aina ajoittain luikertelemaan tarkastajien silmien ohi. Siksi Walburga koki velvollisuudekseen aina lukea kaikki lakityöryhmän esitykset tarkasti läpi, jotta hän ei velhoneuvoston istunnossa tulisi yllätetyksi vaan ehtisi ennalta tekemään tyhjiksi Riddlen vastustajien toimet.


Walburga kantoi ylpeydellä hartioillaan Mustien suvun päämiehen velvollisuuksia ja tehtäviä, hän otti osaa päivän politiikkaan, istui suurimmassa osassa velhoneuvoston kokouksista tai varmisti että pätevä edustaja olisi niissä hänen sijaan, jos hän itse oli estynyt.

Walburga tuki auliisti taikaministeri Riddleä ja tämän kampanjaa turvallisemman velhoyhteisön muodostamiseksi.

Monet lautakunnat ja muut virat pitivät Walburgan kiireisenä, mutta se oli tarkoituksin. Hän ei halunnut antaa itselleen aikaa ajatella hulttio poikaansa Siriusta, jonka hän ja Orion olivat tehneet perinnöttömäksi. Liiallinen aika Mustien lähes autiossa ja hiljaisessa kaupunkikartanossa johti myös turhan helposti Reguluksen suremiseen.

Ennen sukunimen veroiset kiiltävän mustat hiukset olivat ajan myötä raidoittuneet hopeisiksi, Walburga piti hiuksiaan edelleen erilaisilla tyylikäillä nutturoilla, jotka eivät koskaan menneet pois muodista. Hänen harmaat silmänsä olivat kirkkaat ja tarkat, eikä niiden terävää katsetta rajoittanut silmälasit, vaikka monet hänen asemassaan olevat henkilöt sellaisia käyttivät näyttääkseen arvokkailta ja viisailta.

Walburgan silmissä vain teot kertoivat ihmisestä sen mitä tarvitsi tietää. Niin paljon kuin hän asettikin arvoa syntyperälle ja puhdasverisyydelle, ei se merkinnyt mitään jos teot puhuivat muuta, kuten hänen vanhempi pojistaan oli todistanut.

Hän muisti sen keskustelun, jonka oli kuullut useita vuosia sitten. Keskustelu suomyrtistä haltijoista ja James Potterin ihastuksesta.

Nyt sen seuraukset olivat tulleet kohtalokkaaseen päätökseen, sen kirjeen perusteella, jonka hän oli saanut vain puolituntia aiemmin Irvetasta. Hänellä oli puolihaltia miniä ja neljänneshaltija pojanpoika. Walburga hymyili pienesti viimeisen kohdalla, Regulus oli jättänyt jälkeensä suvulle perillisen, elävän muiston itsestään.

Regulusta hänellä ei enää ollut, mutta Hyperion tulisi saamaan kaiken sen rakkauden, jota Walburga vain saattoi antaa. Heillä olisi toisensa, vaikka he olivat kumpikin menettäneet jotain korvaamatonta.

Regulus oli ehkä kadonnut mahdollisesti kuollut, mutta tämä oli jättänyt jälkeensä arvokkaimman aarteensa, perillisensä. Jos Walburgan saamat paperit kertoivat totuuden ja niiden mukana tullut muisto oli peukaloimaton, oli poika siunaus Mustan suvulle.

Uutta ja taikavoimaisempaa verta ilman jästivaikuituksia, Lyydia Summerwelth ei ollut rikkaasta ja poliittisesti näkyvästä velhosuvusta, mutta sitäkin merkittävämpi oli hänen esiäitinsä. Kaikki olivat kuvitelleet Rowena Korpinkynnen suvun sammuneen Helenan myötä, mutta he olivat näemmä erehtyneet.

Oli valitettavaa, että Lyydian kohtalo oli heittänyt hänet ensin haltijaprinssin puolisoksi vain jäädäkseen leskeksi niin pian avioitumisen jälkeen. Walburga tunsi myötätuntoa ja kunnioitusta noitaa kohtaan, joka oli joutunut luopumaan taikuudestaan lapsensa hengen säästämiseksi. Surkkina ja viimeisillään raskaana yksin jästimaailmassa eläminen ei varmasti ollut helppoa, eikä ollut ihme, että nainen oli päätynyt avioitumaan jästin kanssa.

Oli suorastaan pöyristyttävä, että Summerwelthien jälkeläistä, Korpinkynnen perillistä ja Aamuruskon prinsessaa oli pidetty jästisyntyisenä.

Lilyn kaltainen miniä oli kunniaksi suvulle kuin suvulle, eikä Walburga aikonut viivytellä asian vahvistamisessa matriarkan asemassa. Salaisista häistä huolimatta kumpikaan osapuoli ei ollut tehnyt mitään sellaista, joka olisi aiheuttanut häpeää suvulle.

Oli selvää, että Lily oli raiskattu ja sen seurauksien myötä pakotettu avioitumaan James Potterin kanssa. Siksi avioero, joka muutoin olisi tehnyt Lilystä Mustien sukuun kelpaamattoman, katsottiin täysin rauenneeksi ja olemattomaksi. Walburga suri sitä, ettei Regulus ollut uskaltanut kertoa liitosta hänelle.

Hän tiesi olevansa hallitseva ja ehkä etäinenkin, mutta oli aina ollut valmis kuuntelemaan lapsiaan, jopa Siriusta.

Tosin jälkimmäisen kohdalla tilanne muuttuisi hyvin pian.

Heti kun hän olisi varma, että Hyperion olisi turvallisesti Mustien kaupunkitalon suojissa ja maahiset selvittämässä Lilyn todennäköistä murhaa, Walburga suorittaisi virallisen rituaalin Siriuksen perinnöttömäksi ja perheettömäksi saattamiseksi. Sirius menettäisi sukunsa nimen, oikeuden kaikkeen mikä oli mitenkään perheeseen tai suukuun liitettävissä.

Sirius ei olisi enää puhdasverinen velho, suvussa kulkevat erityistaikuudet katoaisivat. Se olisi äärimmäinen häpeä, jonka käyttöä perheet ja suvut välttivät viimeiseen asti.

Siriuksen rikos kuitenkin toisi suvun ylle muutoin koko keijukansan vihat, joten perhesiteiden irtisanominen oli vähintä, mitä Walburga saattoi sukunsa suojelemiseksi tehdä.

Siriuksen rehvastelu sillä, että oli onnistunut suomyrttiä käyttäen hommaamaan Jamesille vaimon ja kaupan päälle vielä perillisen muinaisella uhrirituaalilla, oli ehkä ollut Peterin korvissa kelmin parhaita metkuja, mutta Walburgan korviin todiste rikoksista halveksituimmasta.

Silloin hän ei vielä ollut tiennyt, että kyse oli ollut Reguluksen kihlatusta ja haltijoiden prinsessasta, muutoin Walburga olisi ilmiantanut entisen poikansa aikapäiviä sitten.

Hetkeksi Walburgan ajatukset keskeytyivät, kun hän tunsi talon suojataikojen hyväksyvän suvun perillisen sisälleen. Hän odotti rauhallisesti Oljon ilmoittavan pojan saapuneeksi ja kertovan mielikuvansa uudesta isännästään. Walburga oli aina pitänyt kotitonttuja arvossa, näiden taikuus oli omaa luokkaansa ja ne olivat erittäin hyviä ihmistuntijoita.

Ehkä Oljon vihan Siriusta kohtaan olisi pitänyt varoittaa Walburgaa siitä, että pojan kapinointi oli jotain muuta kuin ilmentymä tavallisesta teini-ikäisten itsenäistymisprosessista.

Kuka vanhempi oli kuitenkaan valmis uskomaan ensimmäiseksi pahaa omasta lapsestaan?

Ei ainakaan Walburga, hän oli luottanut siihen, että kyseessä oli jokin ohimenevä vaihe Siriuksen murrosiässä, kun Regulus kertoi koulussa tapahtuvasta järjestelmällisestä kiusaamisesta, jossa Sirius toimi alkuunpanijana. Ei hän olisi voinut kuvitella sen johtavan suoranaisiin rikoksiin muita velhoja ja noitia kohtaan, jopa omaa veljeä ja tämän rakastettua.

Se, että Siriuksen teot johtivat monien vuosien mittaiseen murheeseen ja epätoivoon, oli jo sinällään vakavaa. Mutta se, että se johti kuolemaan vuosien jästimaailmassa piilottelun jälkeen, oli anteeksiantamatonta. Yhtä hyvin Sirius olisi voinut itse raiskata ja tappaa Lilyn, niin olennaisesti pojan teot vaikuttivat tapahtumiin.

Pahinta oli se, että vuosien pelossa elämiseltä ja yksinäisyydeltä olisi voitu välttyä, jos Lily olisi tiennyt Jamesin ja Siriuksen tekojen ansaitsevan vankilatuomiot velhoneuvostonkin edessä ja haltijoiden lait olisivat varmistaneet miesten lopullisen tuomitsemisen.

Lily ja Hyperion olisivat voineet elää vailla huolia avoimesti taikamaailmassa, eikä heidän olisi tarvinnut pelätä Jamesin kostoa. Walburga oli kuullut Siriuksen epäilleen Evansilla olevan haltijaperimää, poika ei kuitenkaan selvästikään tiennyt, kuinka vahvasti tyttö haltija loppujen lopuksi olikin.

Sirius oli kuitenkin tiennyt, että haltijaveri, oli sitä paljon tai vähän, suojasi omiaan ei-toivotuilta raskauksilta. Haltijaveri aiheutti keskenmenon haltijalle, jos hedelmöittyminen tapahtui olosuhteissa, joissa haltijoiden luonnollinen ehkäisy ei toiminut, kuten tietämättä nautittu hedelmöittymisjuoma tai muu raskauden käynnistävä taikuus.

Lily oli kuitenkin ehtinyt jo avioitua James Potterin kanssa, ennen kuin haltijaveri poisti väkivalloin alulle saatetun sikiön pois Lilyn kehosta. Sirius oli saanut kostonsa veljelleen ja James haluamansa vaimon.

Irvetan kirje oli lähetetty Walburgalle Lilyn kuolinhetkellä.

Lily oli kytkenyt oman elinvoimansa maahisten taikuudella sinetöimään testamenttiin varmistaakseen, että hänen testamenttinsa tulisi voimaan samantien, eikä kukaan voisi ohittaa sitä tai toimia sen sanelemia ehtoja vastaan saamatta maahisten vihaa koko velhomaailman ylle.

Mustan suvun matriarkka oli lukenut kirjeet ja viralliset todistukset, katsonut ajatusseulassa muistojen kopiot. Antanut hetkellisesti tunteiden nousta pintaan ja sitten koonnut itsensä voidakseen tavata pojanpoikansa ensimmäistä kertaa.

Oljon kertomasta päätellen poika vaikutti järkevältä keskellä shokkiakin. Eikä Walburga halunnut ajatella, että olisi erehtynyt. Lily oli selvästi järkevä olento ja Regulus oli myös aina osannut pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Heidän pojallaan oli siis kaikki edellytykset älykkyyteen ja arviointikykyyn.

Walburga kieltäytyi jossittelemasta, mutta silti Siriuksen teko sai hänet miettimään, mitä pian entisen pojan kasvatuksessa oli mennyt vikaan? Kaikki luulivat Siriuksen perinnöttömäksi tekemisen johtuneen tämän Kilta myönteisyydestä ja rohkelikkotaustasta, mutta eivät Mustat sentään niin pikkumaisia olleet.

Sodan eripuolilla olo oli toki iso asia, mutta Mustat kunnioittivat sitä, että jokainen seisoi sanojensa takana ja puolusti aatettaan, mikä se sitten olikin ja toimi aina kunniallisesti. Sille ei voinut sitten mitään jos joutui taistelemaan sukuaan vastaan, se oli ainoa kunniallinen tapa ratkaista asiat.

Sirius oli loannut sukunsa toimimalla raukkamaisesti ja kunniattomasti veljensä ihastusta tai kihlattua kohtaan, joten se oli syy tämän perimysjärjestyksessä ohittamiseen. Siis silloin kun tilanteen koko karmeus ei ollut vielä Walburgalle paljastunut.

Walburga ei katunut tekoaan, ei aiemmin eikä varsinkaan nyt, kun hänelle oli selvinnyt keitä Lilyn vanhemmat olivat todellisuudessa ja kuinka kauas kantoisia seurauksia teolla oli ollut. Nyt hän ymmärsi myös paremmin, miksi hänen miniänsä ei ollut hakenut turvaa heti appivanhempiensa luota.

Jos Lilyn kuoleman taustalla tosiaan olisi James, eikä pelkästään suojataikojen ylläpidon aiheuttama elinvoiman hiipuminen, nainen oli todella varmistanut poikansa ja tämän sukulaisten turvallisuuden sekä kunnian/maineen puhdistamisen saaden samalla lopullisen koston miehelle, joka oli hänet raiskannut ja sitten pakottanut naimisiin.

Walburga aikoi pitää huolen siitä, että Sirius liittyisi Jamesin seuraan Azkabaniin. häpeä, jota siitä seuraisi Mustille, olisi pienempi paha kuin se, että mies selviäisi rangaistuksetta.

Siinä vaiheessa kun keijujen ja haltijoiden ulottuvuudessa saataisiin selville, että heidän murhatun prinssinsä kadonnut leski oli menettänyt taikuutensa kruununperillisen suojelemiseksi ja joutunut elämään taiattomassa maailmassa prinsessan kanssa, syntyisi melkoinen kohu.

Se kuitenkin olisi pientä sen rinnalla, että ne muutamat velhot, jotka olivat prinsessan haltijaperimän huomanneet, olivat käyttäneet tietoa julmiin ja moraalittomiin tekoihin häväisten prinsessan.

Lopullisen sysäyksen haltijoiden tuohtumuksen muuttumiseksi vihaksi antoi James, joka pakotti prinsessan piilottelemaan jälleen taiattomien keskuudessa eristyksissä ja ilman riittävää kosketusta luontoon. Eikä mies edes kymmenen vuoden jälkeen katunut tekojaan vaan kasvatti syntiensä määrää murhaamalla haltiaprinsessan.

James ja Sirius eivät olisi turvassa keijukansan tuomiolta Azkabanissa, jos haltijat saisivat asiasta kuulla. Walburga aikoi varmistaa sen, että tieto varmasti tavoittaisi haltijoiden edustajat velhomaailmassa.

Häntä ei estänyt se, että se tarkoitti lähes varmaa kuolemantuomiota hänen entiselle pojalleen.

Haltijoiden lait olivat suoraviivaisemmat ja rangaistukset jossain määrin "inhimillisemmät", mutta kovemmat. Inhimillisemmät siinä mielessä, että heidän vankiloissaan ei ollut ankeuttajia, eikä julminkaan rikollinen menettänyt sieluaan, henkensä kylläkin.

Vankilatuomiot olivat pitkiä, mutta vangit tekivät työtä ylläpitonsa eteen ja joutuivat käymään monenlaisissa koulimisjaksoissa, joiden tavoite oli tehdä heistä parempia kansalaisia.

Kuolemantuomion rinnalla oli myös taikuudenmenetys, jossa rikoksen tekijän taikuus pyyhittiin pois ja muistot sidottiin siten, etteivät he voineet vaarantaa entistä maailmaansa paljastamalla sen taiattomille tai muille tahoille. Samalla heiltä vietiin mahdollisuus kulkea maailmojen välillä.

~***~

Myrica gale - Suomyrtti 6. Luku: Sirius Musta (K-15)

K/H: Jamesin lisäksi myös anturajalka on päätynyt uhrikseni ja sitä myöten erittäin epäkiitolliseen rooliin. Muhahaa... Ihanaa tuhota pyhimysimagoja ;D

Vaikka tekstissä juhlitaan melkoisen ikävissä merkeissä, kohottakaamme silti malja Mestarille, keväälle ja Vapulle!

Myrica gale -Suomyrtti

6. Luku

Sirius Musta

Hän ei ymmärtänyt, mikä suunnitelmassa oli mennyt pieleen. Hän oli suunnitellut ja toteuttanut kaiken niin kuin pitikin. 

Sarvihaaran olisi pitänyt tällä hetkellä viettää onnellista perhe-elämää Evansin kanssa, eikä surra avioliittonsa kariutumista ja perillisensä menehtymistä ennen kuin tämä edes ehti syntyä. 

Reguluksen olisi pitänyt olla onneton, kun hänen rakkautensa kohde oli Siriuksen ystävän vaimona. Ja Ruikulin olisi pitänyt pakahtua vihaansa, kun Potter oli tahrannut hänen lapsuudenystävänsä maineen. 

Sirius palautti mieleensä kaiken sen, mikä johti hänen täydellisen suunnitelmansa romuttumiseen, ehkä hän löytäisi siten jonkun selityksen.

Sirius oli kyllästynyt seuraamaan Jamesin yrityksiä suloisen Evansin hurmaamiseksi. Evans näytti sitkeästi pysyvän Ruikulin ja Siriuksen inhoaman veljen seurassa, vaikka oli selvää, ettei kumpikaan luihuisista tulisi kieltäytymään pimeyden lordin kutsusta. 

Mitä ihmettä kuraverinen noita teki sellaisessa seurassa, kun se oli verrattavissa kuoleman kanssa flirttailuksi. Sirius ei huolettomasta elämänasenteestaan huolimatta ollut täysin unohtanut vanhojen sukujen arvostamia opetuksia taikamaailmasta ja sen hämärään haipuneista osista.

Sirius tiesi, ettei Lily Evans voinut olla tavallinen jästisyntyinen. Tytön taikavoimat olivat poikkeukselliset ja vahvasti neutraalit, jos hän olisi voinut nähdä Evansin auran, niin se olisi takuulla samaa vihreän sävyä kuin tämän silmät. Yrttitiedon tunnilla kasvit tuntuivat kukoistavan erityisesti Evansin läheisyydessä ja tyttö oli luonnon ympäröimänä kuin kotonaan, vaikka tämän kauneus käänsi katseita myös linnan synkissä saleissakin. 

Ainoastaan synkimpinä talvikuukausina Evansin kauneus himmeni hieman, mutta kasvihuoneissa vietetty aika tuntui palauttavan osan kadonneesta säteilystä tytön olemukseen.

Pienten huomioiden pohjalta Sirius onnistui tekemään häkellyttävän päätelmänsä. Evans ei ollut jästisyntyinen vaan omasi haltijaperimää. Sitä, tiesikö Evans itse juuristaan ja syystä taikuutensa poikkeavuuteen, ei Sirius tiennyt. 

Evansin haltijaperimä kuitenkin antoi Siriukselle keinoja auttaa ystäväänsä saada Evans omakseen. Tietysti myös se, että aurorikokelaan ominaisuudessa Sirius oli paikalla Tylypahkassa ministerini ja juhlaväen turvana, kun ministeri esitteli uutta taikakoulutussuunnitelmaansa nykyisille oppilaille, entisille johtajaoppilaille, taikaeliitille ja toimittajille. 

Parasta oli se, että Regulus ja Ruikuli olivat kiinni omissa menoissaan, joten kumpikaan ei ollut Evansin seuralaisena juhlissa. Sirius oli nähnyt, kuinka miehet olivat aina hankkineet kasveja tai keksineet tekosyitä, joilla Evans pääsi kasvien luo silloin, kun tämä näytti kärsivän pahiten talvikaudesta. 

Hän ei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota aiemmin, mutta jossain vaiheessa palasten loksahdettua paikoilleen, oli Sirius muistanut monia erikoisia tilanteita. Nyt hän saattoi samalla kostaa veljelleen ja Ruikulille, kun hän järjestäisi Sarvihaaralle tämän haluaman naisen.

Sirius siirtyi juomapöydän läheisyyteen ja odotti sopivaa hetkeä. Evans oli kerännyt lautaselleen salaattia, kasvispiirasta ja juuresterriiniä, kaadettuaan pöydällä olevaan pikariinsa kurpitsamehua Evans kääntyi asettaakseen kannun takaisin paikoilleen. Siinä oli riittävän pitkä hetki Siriukselle loitsia taskussa olevasta lasiputkesta kylmäpuristettu suomyrttimehu valvomattomaan pikariin. 

Sirius siirtyi vaivihkaa Evansin vierelle juttelemaan, hän ohjasi heidän askeleitaan lähemmäksi sivuovea, jotta yrtin vaikutuksen ilmaantuessa hän saisi naisen mahdollisimman huomaamattomasti pois muiden näköpiiristä.

Evansin ensimmäiset haparoivat askeleet saivat tämän horjahtamaan Siriusta vasten, joka oli se mihin mies oli tähdännyt. Jos joku sattui tilanteen näkemään, näytti se vain siltä, että Sirius auttoi humaltunutta Evansia pysymään pystyssä. 

Kukaan ei voisi kuvitella, että nainen oli huumattu aineella, joka tehosi lamauttavasti vain haltijoihin tai näiden puolijälkeläisiin. Eikä Evans muistaisi tapahtumista mitään yrtin vaikutuksen lakattua. Sirius oli asettanut huoneeseen viisi rituaalikynttilää ja hedelmällisyysriitin vaatiman uhrin, tiineen uuhen, piiloon suojataikojen taakse. 

Hän varmistaisi Sarvihaaralle perillisen, vaikka sitten halveksumallaan pimeän taikuudella.    

Sirius asetti nyt jo lähes täysin lamaantuneen naisen keskelle lattiaa ja kaivoi omasta taskustaan peilin, jolla hän kutsui Jamesin paikalle. Sitten hän loitsi Evansilta vaatteet pois, varmisti, että kaikki kynttilät todella paloivat ja olivat oikeassa kulmassa alastomaan naiseen. 

James astui sisään ja ällistyi niin näkyä, että oli unohtaa oven takanaan auki. Muutaman nopean salausloitsun jälkeen huone oli turvattu niin, että Sirius saattoi rauhassa siirtyä suorittamaan uhrin sillä aikaa, kun James voisi tyydyttää halunsa Evansin vartalolla.

Kummankaan mieleen ei edes hetkeksi noussut ajatus siitä, että se, mitä he tekivät, oli raiskaus, katsoi asiaa sitten miltä tahansa kantilta. Mutta James oli tottunut saamaan sen mitä halusi koko elämänsä ajan, vain Evans oli vaikuttanut saavuttamattomalta, kaiken muun hän sai melko helpostikin. Sirius ei ollut tottunut koskaan ajattelemaan muita kuin ystäviensä ja omaa etuaan, eikä Mustillakaan ollut koskaan ollut ongelmia toteuttaa lastensa materiaalisia toiveita. 

Heidän itsekeskeisissä mielissään heillä oli oikeus ottaa se, minkä Evans ymmärtämättömyydessään ja luihuismyönteisyydessään oli heiltä evännyt.

Jamesin orgasmin hetkellä Sirius iski rituaalitikarin uuhen kohdun läpi tappaen molemmat sikiön ja emän. Vanhat rituaalit eivät olleet monimutkaisia, ei tarvittu loitsuja, kaavoja tai riimuja vain uhri oikeassa tilanteessa. Taikuus tiivistyi ilmassa, se sai pölyhiukkaset ilmassa hehkumaan kuin kekäleet hetken, kunnes se keskittyi Evansin alavatsalle. 

James peitti naisen näkymättömyysviitallaan ja vei mukanaan kotiinsa. Aamulla Jamesin vierestä herättyään Evans uskoisi humaltuneena pettäneensä Regulusta, suomyrtin pyyhittyä edellisen illan tapahtumat täysin uhrinsa mielestä.

Kaikki oli mennyt Siriuksen suunnitelman mukaan tähän asti ja vielä pari kuukautta eteenpäin. Evans oli raskaana Jamesille, joten pienen suostuttelun jälkeen nainen oli sanonut tahdon ministeriön vihkisalissa. 

Sarvihaara oli onnensa kukkuloilla, unelmien nainen ja perillinen tulossa. 

Sirius kuitenkin tiesi, ettei onnea kestäisi kauan, väkivalloin alulle saatettu lapsi ei haltijan kohdussa pysyisi. Sirius ei ollut kuitenkaan kertonut ystävälleen Evansin haltiaperimästä, sillä tieto saattaisi aiheuttaa turhia syytöksiä ja säröjä ystävien välille. Oli parempi, että James uskoi Evansin tavoin naisen olleen vain tuhdissa humalassa.  

Niinpä keskenmeno ja sitä seurannut skandaali oli täysin musertanut Jamesin. Sirius ei löytänyt itsestään riittävästi miestä kertoakseen tienneensä ystäväänsä odottavasta pettymyksestä, sillä kaiken piti korjaantua uuden raskauden myötä. Mutta Evans olikin jättänyt miehensä ja saanut myös eron häpäisten Jamesin perusteellisesti. 

Miksi nainen ei ollut pysynyt Jamesin kaltaisen hyvän miehen puolisona, sitä Sirius ei voinut ymmärtää.

~***~