Myrica gale - Suomyrtti 7. Luku: Walburga Musta (K-15)

K/H: Tämä luku osallistuu haasteeseen Kerää kaikki hahmot Walburga Mustalla. Tässä luvussa saadaan lisää tietoa taikamaailmasta ja haltijoista. Kirjoissa Walburgasta annettiin kovin yksipuolinen kuva ja sekin hänen muotokuvansa kautta, en jaksa uskoa naisen olleen aina tai koskaan mielipuolinen vaahtoaja, joten tässä luvussa esiintyy enemmän mielikuviani vastaava matriarkka.

Tämä onkin sitten viimeinen kokonainen luku, kaikkia seuraavia ja epilogikin on jo osittain kirjoitettuna, mutta odotan löytäväni ratkaisun muutamaan kohtaan vielä ennen kuin pääseen kirjoittamaan ne valmiiksi :)

Myrica gale - Suomyrtti

7.Luku

Walburga Musta

Walburga Musta istui edesmenneen miehensä työhuoneen takan ääressä ylellisessä nojatuolissa. Sylissään hänellä oli viimeisin velhoneuvoston lakityöryhmän ehdotus uusista laeista ja seuraavana käsittelyyn hyväksytyt aloitteet laeiksi.

Taikaministeri Riddle oli onnistunut muuttamaan paljon yleistä mielipidettä olentojen ja pimeämmän taikuuden suhteen, mutta muutamia niiden vastaisia ja jästimyönteisiä aloitteita pääsi aina ajoittain luikertelemaan tarkastajien silmien ohi. Siksi Walburga koki velvollisuudekseen aina lukea kaikki lakityöryhmän esitykset tarkasti läpi, jotta hän ei velhoneuvoston istunnossa tulisi yllätetyksi vaan ehtisi ennalta tekemään tyhjiksi Riddlen vastustajien toimet.


Walburga kantoi ylpeydellä hartioillaan Mustien suvun päämiehen velvollisuuksia ja tehtäviä, hän otti osaa päivän politiikkaan, istui suurimmassa osassa velhoneuvoston kokouksista tai varmisti että pätevä edustaja olisi niissä hänen sijaan, jos hän itse oli estynyt.

Walburga tuki auliisti taikaministeri Riddleä ja tämän kampanjaa turvallisemman velhoyhteisön muodostamiseksi.

Monet lautakunnat ja muut virat pitivät Walburgan kiireisenä, mutta se oli tarkoituksin. Hän ei halunnut antaa itselleen aikaa ajatella hulttio poikaansa Siriusta, jonka hän ja Orion olivat tehneet perinnöttömäksi. Liiallinen aika Mustien lähes autiossa ja hiljaisessa kaupunkikartanossa johti myös turhan helposti Reguluksen suremiseen.

Ennen sukunimen veroiset kiiltävän mustat hiukset olivat ajan myötä raidoittuneet hopeisiksi, Walburga piti hiuksiaan edelleen erilaisilla tyylikäillä nutturoilla, jotka eivät koskaan menneet pois muodista. Hänen harmaat silmänsä olivat kirkkaat ja tarkat, eikä niiden terävää katsetta rajoittanut silmälasit, vaikka monet hänen asemassaan olevat henkilöt sellaisia käyttivät näyttääkseen arvokkailta ja viisailta.

Walburgan silmissä vain teot kertoivat ihmisestä sen mitä tarvitsi tietää. Niin paljon kuin hän asettikin arvoa syntyperälle ja puhdasverisyydelle, ei se merkinnyt mitään jos teot puhuivat muuta, kuten hänen vanhempi pojistaan oli todistanut.

Hän muisti sen keskustelun, jonka oli kuullut useita vuosia sitten. Keskustelu suomyrtistä haltijoista ja James Potterin ihastuksesta.

Nyt sen seuraukset olivat tulleet kohtalokkaaseen päätökseen, sen kirjeen perusteella, jonka hän oli saanut vain puolituntia aiemmin Irvetasta. Hänellä oli puolihaltia miniä ja neljänneshaltija pojanpoika. Walburga hymyili pienesti viimeisen kohdalla, Regulus oli jättänyt jälkeensä suvulle perillisen, elävän muiston itsestään.

Regulusta hänellä ei enää ollut, mutta Hyperion tulisi saamaan kaiken sen rakkauden, jota Walburga vain saattoi antaa. Heillä olisi toisensa, vaikka he olivat kumpikin menettäneet jotain korvaamatonta.

Regulus oli ehkä kadonnut mahdollisesti kuollut, mutta tämä oli jättänyt jälkeensä arvokkaimman aarteensa, perillisensä. Jos Walburgan saamat paperit kertoivat totuuden ja niiden mukana tullut muisto oli peukaloimaton, oli poika siunaus Mustan suvulle.

Uutta ja taikavoimaisempaa verta ilman jästivaikuituksia, Lyydia Summerwelth ei ollut rikkaasta ja poliittisesti näkyvästä velhosuvusta, mutta sitäkin merkittävämpi oli hänen esiäitinsä. Kaikki olivat kuvitelleet Rowena Korpinkynnen suvun sammuneen Helenan myötä, mutta he olivat näemmä erehtyneet.

Oli valitettavaa, että Lyydian kohtalo oli heittänyt hänet ensin haltijaprinssin puolisoksi vain jäädäkseen leskeksi niin pian avioitumisen jälkeen. Walburga tunsi myötätuntoa ja kunnioitusta noitaa kohtaan, joka oli joutunut luopumaan taikuudestaan lapsensa hengen säästämiseksi. Surkkina ja viimeisillään raskaana yksin jästimaailmassa eläminen ei varmasti ollut helppoa, eikä ollut ihme, että nainen oli päätynyt avioitumaan jästin kanssa.

Oli suorastaan pöyristyttävä, että Summerwelthien jälkeläistä, Korpinkynnen perillistä ja Aamuruskon prinsessaa oli pidetty jästisyntyisenä.

Lilyn kaltainen miniä oli kunniaksi suvulle kuin suvulle, eikä Walburga aikonut viivytellä asian vahvistamisessa matriarkan asemassa. Salaisista häistä huolimatta kumpikaan osapuoli ei ollut tehnyt mitään sellaista, joka olisi aiheuttanut häpeää suvulle.

Oli selvää, että Lily oli raiskattu ja sen seurauksien myötä pakotettu avioitumaan James Potterin kanssa. Siksi avioero, joka muutoin olisi tehnyt Lilystä Mustien sukuun kelpaamattoman, katsottiin täysin rauenneeksi ja olemattomaksi. Walburga suri sitä, ettei Regulus ollut uskaltanut kertoa liitosta hänelle.

Hän tiesi olevansa hallitseva ja ehkä etäinenkin, mutta oli aina ollut valmis kuuntelemaan lapsiaan, jopa Siriusta.

Tosin jälkimmäisen kohdalla tilanne muuttuisi hyvin pian.

Heti kun hän olisi varma, että Hyperion olisi turvallisesti Mustien kaupunkitalon suojissa ja maahiset selvittämässä Lilyn todennäköistä murhaa, Walburga suorittaisi virallisen rituaalin Siriuksen perinnöttömäksi ja perheettömäksi saattamiseksi. Sirius menettäisi sukunsa nimen, oikeuden kaikkeen mikä oli mitenkään perheeseen tai suukuun liitettävissä.

Sirius ei olisi enää puhdasverinen velho, suvussa kulkevat erityistaikuudet katoaisivat. Se olisi äärimmäinen häpeä, jonka käyttöä perheet ja suvut välttivät viimeiseen asti.

Siriuksen rikos kuitenkin toisi suvun ylle muutoin koko keijukansan vihat, joten perhesiteiden irtisanominen oli vähintä, mitä Walburga saattoi sukunsa suojelemiseksi tehdä.

Siriuksen rehvastelu sillä, että oli onnistunut suomyrttiä käyttäen hommaamaan Jamesille vaimon ja kaupan päälle vielä perillisen muinaisella uhrirituaalilla, oli ehkä ollut Peterin korvissa kelmin parhaita metkuja, mutta Walburgan korviin todiste rikoksista halveksituimmasta.

Silloin hän ei vielä ollut tiennyt, että kyse oli ollut Reguluksen kihlatusta ja haltijoiden prinsessasta, muutoin Walburga olisi ilmiantanut entisen poikansa aikapäiviä sitten.

Hetkeksi Walburgan ajatukset keskeytyivät, kun hän tunsi talon suojataikojen hyväksyvän suvun perillisen sisälleen. Hän odotti rauhallisesti Oljon ilmoittavan pojan saapuneeksi ja kertovan mielikuvansa uudesta isännästään. Walburga oli aina pitänyt kotitonttuja arvossa, näiden taikuus oli omaa luokkaansa ja ne olivat erittäin hyviä ihmistuntijoita.

Ehkä Oljon vihan Siriusta kohtaan olisi pitänyt varoittaa Walburgaa siitä, että pojan kapinointi oli jotain muuta kuin ilmentymä tavallisesta teini-ikäisten itsenäistymisprosessista.

Kuka vanhempi oli kuitenkaan valmis uskomaan ensimmäiseksi pahaa omasta lapsestaan?

Ei ainakaan Walburga, hän oli luottanut siihen, että kyseessä oli jokin ohimenevä vaihe Siriuksen murrosiässä, kun Regulus kertoi koulussa tapahtuvasta järjestelmällisestä kiusaamisesta, jossa Sirius toimi alkuunpanijana. Ei hän olisi voinut kuvitella sen johtavan suoranaisiin rikoksiin muita velhoja ja noitia kohtaan, jopa omaa veljeä ja tämän rakastettua.

Se, että Siriuksen teot johtivat monien vuosien mittaiseen murheeseen ja epätoivoon, oli jo sinällään vakavaa. Mutta se, että se johti kuolemaan vuosien jästimaailmassa piilottelun jälkeen, oli anteeksiantamatonta. Yhtä hyvin Sirius olisi voinut itse raiskata ja tappaa Lilyn, niin olennaisesti pojan teot vaikuttivat tapahtumiin.

Pahinta oli se, että vuosien pelossa elämiseltä ja yksinäisyydeltä olisi voitu välttyä, jos Lily olisi tiennyt Jamesin ja Siriuksen tekojen ansaitsevan vankilatuomiot velhoneuvostonkin edessä ja haltijoiden lait olisivat varmistaneet miesten lopullisen tuomitsemisen.

Lily ja Hyperion olisivat voineet elää vailla huolia avoimesti taikamaailmassa, eikä heidän olisi tarvinnut pelätä Jamesin kostoa. Walburga oli kuullut Siriuksen epäilleen Evansilla olevan haltijaperimää, poika ei kuitenkaan selvästikään tiennyt, kuinka vahvasti tyttö haltija loppujen lopuksi olikin.

Sirius oli kuitenkin tiennyt, että haltijaveri, oli sitä paljon tai vähän, suojasi omiaan ei-toivotuilta raskauksilta. Haltijaveri aiheutti keskenmenon haltijalle, jos hedelmöittyminen tapahtui olosuhteissa, joissa haltijoiden luonnollinen ehkäisy ei toiminut, kuten tietämättä nautittu hedelmöittymisjuoma tai muu raskauden käynnistävä taikuus.

Lily oli kuitenkin ehtinyt jo avioitua James Potterin kanssa, ennen kuin haltijaveri poisti väkivalloin alulle saatetun sikiön pois Lilyn kehosta. Sirius oli saanut kostonsa veljelleen ja James haluamansa vaimon.

Irvetan kirje oli lähetetty Walburgalle Lilyn kuolinhetkellä.

Lily oli kytkenyt oman elinvoimansa maahisten taikuudella sinetöimään testamenttiin varmistaakseen, että hänen testamenttinsa tulisi voimaan samantien, eikä kukaan voisi ohittaa sitä tai toimia sen sanelemia ehtoja vastaan saamatta maahisten vihaa koko velhomaailman ylle.

Mustan suvun matriarkka oli lukenut kirjeet ja viralliset todistukset, katsonut ajatusseulassa muistojen kopiot. Antanut hetkellisesti tunteiden nousta pintaan ja sitten koonnut itsensä voidakseen tavata pojanpoikansa ensimmäistä kertaa.

Oljon kertomasta päätellen poika vaikutti järkevältä keskellä shokkiakin. Eikä Walburga halunnut ajatella, että olisi erehtynyt. Lily oli selvästi järkevä olento ja Regulus oli myös aina osannut pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Heidän pojallaan oli siis kaikki edellytykset älykkyyteen ja arviointikykyyn.

Walburga kieltäytyi jossittelemasta, mutta silti Siriuksen teko sai hänet miettimään, mitä pian entisen pojan kasvatuksessa oli mennyt vikaan? Kaikki luulivat Siriuksen perinnöttömäksi tekemisen johtuneen tämän Kilta myönteisyydestä ja rohkelikkotaustasta, mutta eivät Mustat sentään niin pikkumaisia olleet.

Sodan eripuolilla olo oli toki iso asia, mutta Mustat kunnioittivat sitä, että jokainen seisoi sanojensa takana ja puolusti aatettaan, mikä se sitten olikin ja toimi aina kunniallisesti. Sille ei voinut sitten mitään jos joutui taistelemaan sukuaan vastaan, se oli ainoa kunniallinen tapa ratkaista asiat.

Sirius oli loannut sukunsa toimimalla raukkamaisesti ja kunniattomasti veljensä ihastusta tai kihlattua kohtaan, joten se oli syy tämän perimysjärjestyksessä ohittamiseen. Siis silloin kun tilanteen koko karmeus ei ollut vielä Walburgalle paljastunut.

Walburga ei katunut tekoaan, ei aiemmin eikä varsinkaan nyt, kun hänelle oli selvinnyt keitä Lilyn vanhemmat olivat todellisuudessa ja kuinka kauas kantoisia seurauksia teolla oli ollut. Nyt hän ymmärsi myös paremmin, miksi hänen miniänsä ei ollut hakenut turvaa heti appivanhempiensa luota.

Jos Lilyn kuoleman taustalla tosiaan olisi James, eikä pelkästään suojataikojen ylläpidon aiheuttama elinvoiman hiipuminen, nainen oli todella varmistanut poikansa ja tämän sukulaisten turvallisuuden sekä kunnian/maineen puhdistamisen saaden samalla lopullisen koston miehelle, joka oli hänet raiskannut ja sitten pakottanut naimisiin.

Walburga aikoi pitää huolen siitä, että Sirius liittyisi Jamesin seuraan Azkabaniin. häpeä, jota siitä seuraisi Mustille, olisi pienempi paha kuin se, että mies selviäisi rangaistuksetta.

Siinä vaiheessa kun keijujen ja haltijoiden ulottuvuudessa saataisiin selville, että heidän murhatun prinssinsä kadonnut leski oli menettänyt taikuutensa kruununperillisen suojelemiseksi ja joutunut elämään taiattomassa maailmassa prinsessan kanssa, syntyisi melkoinen kohu.

Se kuitenkin olisi pientä sen rinnalla, että ne muutamat velhot, jotka olivat prinsessan haltijaperimän huomanneet, olivat käyttäneet tietoa julmiin ja moraalittomiin tekoihin häväisten prinsessan.

Lopullisen sysäyksen haltijoiden tuohtumuksen muuttumiseksi vihaksi antoi James, joka pakotti prinsessan piilottelemaan jälleen taiattomien keskuudessa eristyksissä ja ilman riittävää kosketusta luontoon. Eikä mies edes kymmenen vuoden jälkeen katunut tekojaan vaan kasvatti syntiensä määrää murhaamalla haltiaprinsessan.

James ja Sirius eivät olisi turvassa keijukansan tuomiolta Azkabanissa, jos haltijat saisivat asiasta kuulla. Walburga aikoi varmistaa sen, että tieto varmasti tavoittaisi haltijoiden edustajat velhomaailmassa.

Häntä ei estänyt se, että se tarkoitti lähes varmaa kuolemantuomiota hänen entiselle pojalleen.

Haltijoiden lait olivat suoraviivaisemmat ja rangaistukset jossain määrin "inhimillisemmät", mutta kovemmat. Inhimillisemmät siinä mielessä, että heidän vankiloissaan ei ollut ankeuttajia, eikä julminkaan rikollinen menettänyt sieluaan, henkensä kylläkin.

Vankilatuomiot olivat pitkiä, mutta vangit tekivät työtä ylläpitonsa eteen ja joutuivat käymään monenlaisissa koulimisjaksoissa, joiden tavoite oli tehdä heistä parempia kansalaisia.

Kuolemantuomion rinnalla oli myös taikuudenmenetys, jossa rikoksen tekijän taikuus pyyhittiin pois ja muistot sidottiin siten, etteivät he voineet vaarantaa entistä maailmaansa paljastamalla sen taiattomille tai muille tahoille. Samalla heiltä vietiin mahdollisuus kulkea maailmojen välillä.

~***~