keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Alkutervehdys

Pöyhiessäni multaa ficcijuurakkoni ympäriltä huomasin, että rönsyt halusivat itselleen lisää tilaa. Tylypahkan kasvihuone oli käynyt ahtaaksi runsaiden rönsyjen tähden. Päätin tehdä rönsyilleni ihan oman uuden kasvihuoneen, jossa niillä olisi tilaa kasvaa ja komistua, ne myös löytäisi helpommin kuin aiemmin. Satunnaiset hortonomit tai ficcikukkasien ystävät ovat tervetulleita jakamaan iloni runsaina kasvavien ficcieni moninaisista kukinnoista.

Näiden kukkien joukosta löytyy myös vaarallisia kasveja, jotka voivat herkimmille aiheuttaa allergiareaktioita tai ahdistusta. Kaikkien kukkasieni esittelyssä mainitsen niistä vaaroista ja toivon, että ne huomioidaan. Jos kukkalajike ei ole sinulle mieluisa, älä turhaan tutustu siihen ja jätä siitä vihaista tai ilkeää palautetta. Sinua oli varoitettu mahdollisista piikeistä, myrkystä tai allergeeneistä.

Lisäksi monet kukista ovat vain aikuisille tarkoitettuja, niiden sisältämien ainesosien tähden. Siitäkin on merkintä kukkasieni esittelyssä, ja jos vain muistan ne laittaa niin ikäsuositukset näkyvät myös otsikoissa.

Vielä huomioitavaa on se, että käsittelen ficeissäni väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, rikollisuutta ja monia muita kyseenalaisia kieroutumia, mutta nämä ovat kaikki todellakin vain fiktiivisiä tarinoita, joiden kirjoittaminen ei tarkoita sitä, että ihailisin tai edes hyväksyisi niitä todellisessa elämässä. Kirjoittaminen on tapani käsitellä maailmaa ja sen monimuotoisuutta.

Ficci tarkoittaa myös sitä, että hahmot olen lainannut jonkun toisen luomasta maailmasta pääasiassa Harry Potter -kirjasarjasta, jonka on kirjoittanut J. K. Rowling. Kirjailijalle kuuluu kaikki kunnia hahmoista ja maailmasta, joita ficeissäni käytän. En ansaitse ficeilläni rahaa, kirjoitan niitä ilokseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti