sunnuntai 26. elokuuta 2012

Paremman maailman puolesta (K-13) Paritukseton





Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: Fire
Ikäraja: K-13
Tyylilaji: Angstista pohdintaa
Paritus/henkilöt: Evan Rosier
Varoitukset: kuolonsyöjien harrastuksista mainintoja, mutta tuskin traumatisoivaa.

Tiivistelmä: Kun Evan Rosier, eliitti kuolonsyöjä, katsoi maailmaa, joka levittäytyi hänen aineettomien silmiensä alla, hän tunsi suurta tuskaa.

haasteet joihin tämä osallistuu: deatheaters on road to awe - haasteeseen, Kaiken maailman ficletit - 5.12 - 12.12.2009 "Silmä silmästä, korva korvasta, palvelus palveluksesta." ja FF100 sana 050. Noidankattila.

Vastuuvapaus: En omista hahmoja ja paikkoja joita tarinassani käytän, se kunnia kuluu J.K. Rowlingille.

K/H: Evan Rosierista tiedetään kirjojen perusteella hyvin vähän, mutta sekin vähä antaa kuvan aatteelleen uskollisesta miehestä, joka mieluummin kuolee kuin kääntää selkänsä mestarilleen. On kiehtovaa pohtia, millainen mies hän olisi ja miten hänen kaltaisensa kuolonsyöjä suhtautuisi mestarin kukistumiseen ja entisten aatetoverien toimiin siinä tilanteessa. Itse pidän lopputuloksesta, joka on mielestäni suhteellisen uskottava sukellus kuolonsyöjän ajatusmaailmaan, jos niin voi sanoa kuviitteellisesta hahmosta.



Paremman maailman puolesta


Kun Evan Rosier, eliitti kuolonsyöjä, katsoi maailmaa, joka levittäytyi hänen aineettomien silmiensä alla, hän tunsi suurta tuskaa. Kaikki se, jonka edestä hän oli taistellut ja uhrannut elämänsä, mureni pölyhiukkastakin pienempiin osiin ja katosi olemattomiin, niin kuin sitä ei koskaan olisi edes ollut olemassakaan. Hänen isänsä arvostama mestari, vahvin pimeyden velho sitten Grindelwaldin oli kukistettu kahdesti saman henkilön toimesta.

Mihin katosi se suurmies, johon Evan oli asettanut toivonsa ja jolle hän oli antanut kaikkensa, jopa sydämensä. Se pimeyden lordi ei ollut koskaan palannut takaisin, joka kukistettiin Pyhäinpäivänä vuonna 1981. Mies, joka nousi kattilasta kesäpäivänseisauksen aikaan, ei ollut se sama mestari, jota Evan palvoi ja palveli.

Se oli upeaa pimeän taikuutta. Rituaali, jota Voldemort käytti. Mutta jokainen puhdasverinen velho ja noita tiesi, ettei elämää luoda noidankattilassa, vaikka käytettäisiin mustimpia loitsuja, rituaaleja ja liemiä. Niillä saatiin aikaiseksi kopio, lähes täydellinen sellainen, mutta aitoa ja alkuperäistä ei pystytä koskaan taioin saavuttamaan.

Evan oli alistuneena seurannut kuolonsyöjätoveriensa yrityksiä palauttaa mestari takaisin elävien kirjoihin ja johtamaan heidät voittoon. Yksikään ei ollut katsonut totuutta silmiin. Ei, he olivat joko hylänneet aatteensa tai tuhlanneet energiaansa hyödyttömään kiduttamiseen ja jästien tappamiseen, vain päätyäkseen itse kuolleiksi tai vangituiksi. Kukaan ei yrittänyt koota joukkoja jatkaakseen taistelua aatteen puolesta, mikä olisi ollut paras tapa kunnioittaa mestaria.

Mutta Evanin sanat eivät kantaneet hänen toveriensa korviin haudan takaa. Hänen omistautuminen aatteelle oli kuitenkin osoittautunut hänen omaksi lopukseen. Hän oli johtanut tutkimuksia, joiden tarkoitus oli todistaa maailmalle, että veren puhtaudella oli merkitystä. Uusi läpimurto tutkimuksissa oli huumannut hänet ja saanut laiminlyömään varovaisuuden. Hän oli päätynyt umpikujaan, aurorien ryhmän piirittämänä kuin kettu takaa-ajon päättyessä.

Hän ei kuitenkaan ollut edes ajatellut luovuttamista ylivoiman edessä. Hän hyökkäsi antaen kaikkensa. Käyttäen pimeyden pahimpia kirouksia hän vahingoitti, tappoi ja murskasi vastustajiaan kostaakseen menetettyjen, vangittujen ja vammautuneiden toveriensa puolesta. Kun hän lopulta kuoli vihreän kirouksen kosketukseen, se tapahtui paremman maailman puolesta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti