K/H: Tässä luvussa pääsin lempipuuhaani, eli kirjoittamaan kirjojen hyviksistä pahiksina. Yksi ficcaamisen parhaita puolia, eikä tässä annettu kuva James Potterista paljoa eroa siitä, millaisena me hänet näemme Severuksen muistoissa Feeniksin killassa. Tämä luku osallistuu haasteeseen Kerää kaikki hahmot Sarvihaaralla alias James Potterilla, kuten luvun nimestäkin käy ilmi.
Jännitys tiivistyy...
Myrica gale - Suomyrtti
3. Luku
James Potter
James Potter oli etsinyt pitkään lutkaa, joka oli pitänyt häntä pilkkanaan, jättänyt hänet yhtä tunteettomasti kuin oli riistänyt häneltä toivon perillisestä. Nainen oli palannut nuoren luihuisensa käsivarsille.
Ajatuskin Snivelluksen puhdasverisestä ystävästä sai Jamesin vihan roihuamaan. Kuinka tämä oli saastuttanut Lilyn puhtoisen rohkelikkomielen ja vartalon, saanut tämän pettämään Jamesin pahimmalla mahdollisella tavalla. Hän oli varma, että jos Regulusta ei olisi ollut, Lily olisi pysynyt hänen kanssaan ja antanut heidän yhteisen lapsensa kasvaa kohdussaan täysiaikaiseksi.
Hän ei voinut kuvitella minkään muun kuin pimeän taikuuden voivan tuhota elämää, jonka he olivat Lilyn kanssa luoneet.
Yli kymmenen vuotta oli kulunut, eikä James ollut luopunut toivosta naisen löytymiseen. Hän oli vannonut tuhoavansa Lilyn lopullisesti, jos ei James voinut saada tätä, niin silloin ei kukaan muukaan.
Se olisi hänen kostonsa myös Regulukselle, vaikka ei mieheen päässytkään käsiksi. Toivottavasti tämä oli kuollut, kuten kaikki olettivat.
Auroreiden aikaa söi yhä mystiset iskut jästimyönteisiä poliitikkoja ja tahoja kohtaan, mutta James oli pimeyden velhojen jahtaamisen keskellä löytänyt aikaa Lilyn jäljittämiseen. Naisen ansioksi oli luettava se, kuinka tehokkaasti tämä oli onnistunut olinpaikkansa kätkemään.
Viikko sitten hän oli viimein löytänyt jästialueelta pieniä viitteitä taikuudesta, jollaiseen hän ei ollut aiemmin törmännyt. Taikuudessa oli tuttu sävy, vaikka se ei muistuttanut lainkaan sitä taikuutta, jollaista hän oli Lilyn nähnyt käyttävän. James oli kuitenkin varma, että tämä taikuus oli kytköksissä hänen entiseen vaimoonsa. Hän teki vaivihkaisia tiedusteluja alueesta ja alueella, mutta ei löytänyt yhtään merkintää tai merkkiä kenestäkään jästisyntyisestä tai taikaolennoista.
Näkymättömyysviitansa suojissa, tyhjässä rappukäytävässä, vietetyt kaksi päivää olivat kuitenkin paljastaneet Lilyn, jota Jamesin oli vaikea uskoa samaksi henkeäsalpaavan kauniiksi naiseksi, jonka kanssa hän oli ollut naimisissa. Silti Lilyn pystyi helposti tunnistamaan monista tutuista asioista, kuten naisen varmoista askelista ja kukikkaan mekon peittämistä keinahtelevista lanteista tämän kulkiessa kadulla heikkoudessaankin ryhdikkäänä ja ylväänä.
Naisen asuntoa ympäröivä suojataikuus tuntui heikentyvän päivä päivältä ja James ymmärsi nyt, miksi jäljittäminen oli vienyt niin paljon aikaa.
Suojaukset olivat olleet käsittämättömän voimakkaat ja lisäksi täysin tuntematonta lajia jopa Jamesin tasoiselle aurorille, mutta ne näyttivät kuluttaneen naisen elinvoimaa, joka oli ehtymässä nopeasti. Ei vaatisi paljoa, että James läpäisisi ne, jos hänen arvionsa Lilyn ulkoisen olemuksen perusteella piti paikkansa.
Naisesta paistava kärsimys oli salvaa hänen kostoa janoavalle mielelleen, mutta osa Jamesia oli pettynyt siitä, ettei naisen tappamisessa tulisi olemaan haastetta hänelle. Hän olisi halunnut nähdä silmiensä edessä sen, kuinka tuo petollinen narttu joutuisi taistelun päätteeksi alistumaan, murtumaan ja anomaan armoa hänen edessään.
James ei huomannut, kuinka syksyinen sade kasteli hänen aurorikaapunsa, josta hän oli unohtanut suojaloitsut. Hän ei piitannut siitä, miten lehtikasoissa leikkivät lapset tuijottivat häntä ihmeissään Jamesin harppoessa kaapu lepattaen kohti sitä kerrostaloa, jossa hänen suurin rakkautensa ja vihan kohteensa asui.
Kuten James oli arvellutkin, vihan ruokkima raaka voima auttoi häntä romuttamaan asuntoa ympäröivät suojaukset. Hän astui sisään suomatta silmäystäkään asunnolle, jossa hän oli, James keskittyi heikkoon taikaytimeen yhdessä huoneista ja suuntasi sitä kohti. Keittiön työtason vieressä lyyhistynyt nainen tuijotti häntä Lilyn vihreillä silmillä, niissä ei palanut elämää uhkuva tuli vaan ne olivat täynnä kohtaloonsa alistuneen tyyneyttä.
Hänen suunnitelmansa muuttui katseen tähden, James ei sietänyt sitä, että Lily ei edes yrittänyt puolustautua. Nainen riisti häneltä hänen kostonsa ja sen tuoman nautinnon. James sylki suustaan ainoan kirouksen, jolla hän saisi tuon halveksittavan katseen rakastamistaan silmistä pois.
— Avada kedavra!
Muuta ei tarvittu, Lily oli poissa. Oikeus oli tapahtunut, hänen perillisensä menetys oli nyt sovitettu, henki hengestä. Hänellä oli jäljellä enää vain jälkien peittäminen, kukaan ei pystyisi yhdistämään Jamesia Lilyn kuolemaan.
Oli onni, että hänen puoliverinen työkaverinsa oli tutustuttanut heidän tiiminsä jästien viihteeseen, elokuvat tarjosivat monia loistavia ideoita Jamesin teon lavastamiseksi jästin tekemäksi.
~***~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti