K/H: Tämä on yksi niistä luvuista, joiden takia ikäraja on korkeampi ja joista alussa varoitin. Toisaalta tässä on myös suloinen pikku-Harry, joka on ikäistään kypsempi olosuhteiden pakosta.
♥ Hauskaa Vappua kaikille lukijoille ja seuraajille ♥
Myrica gale - Suomyrtti
5. Luku
Harry (Hyperion) Musta
Harry astui ulos koulurakennuksesta, latinakerho ja ympäristökerho sattuivat samalle päivälle ja siksi päivä venyi tiistaisin pitkäksi. Ulkona oli jo hämärää, lähes pimeää, mutta sade oli sentään loppunut ja Harry ihaili värikkäiden lehtien koristamaa asvalttia kävellessään.
Hän kumartui keräämään kauneimpia lehdistä kimpuksi, jonka hän veisi kotiin äidin iloksi.
Äiti oli opettanut Harrya arvostamaan luontoa ja elämän kiertokulkua, hän tiesi, että äiti valmisti häntä siihen hetkeen, kun tätä ei enää olisi. Sen päättelemiseen ei tarvittu niitä keskiarvoa reilusti korkeampia arvosanoja, joita Harry koulussa sai. Kuoleman lähestymisen näki äidin olemuksesta paljain silmin.
Äiti oli aina syksyn lähetessä loppuaan kalvennut ja väsynyt, talvisin äiti oli puolestaan jatkuvasti sairaana, mutta tänä syksynä kaikki vaikutti lopullisemmalta kuin aiemmin. Eivät edes aurinkoiset syyspäivät kuulaine ilmoineen ja säkenöivin värein saaneet äitiä vahvistumaan, kuten niiden olisi pitänyt puolihaltijaan vaikuttaa. Sillä ne vaikuttivat jopa Harryyn, eikä hänen perimässään ollut kuin neljäsosa haltijaa, joten päätelmien tekemiseen ei paljoa vaadittu.
Harry tiesi, että hänelle tulisi ikävä äitiä, kaikesta vääjäämättömään eroon valmistautumisesta huolimatta. Yhä hän elätteli toivetta, että isä palaisi takaisin ja äiti paranisi, kun isän suojellessa heitä äidin elinvoima ei katoaisi suojataikojen ylläpitämiseen.
Isää ei kuitenkaan ollut kuulunut kotiin, vaikka Harry toivoi sitä jokaisen tähdenlennon nähdessään; syntymäpäiväkakun kynttilät puhaltaessaan; joulupukilta silloin, kun hän siihen vielä uskoi; neliapilan löytäessään; hän esitti saman toiveen mitä kummallisimmissa tilanteissa, jos niihin liittyi uskomus toiveiden täyttämisestä.
Harry tunsi vihaa auroreita, ministeriötä ja kiltaa kohtaan, koska ne olivat pakottaneet äidin piiloutumaan hänen kanssaan. Joskus hän oli vihainen myös isälleen, koska tämä oli jättänyt äidin yksin.
Pahinta oli se, että hän tunsi olevansa suurin syy äitinsä heikkenevään tilaan, vaikka äiti aina vakuutti, että ongelma oli muualla. Harry oli ehdottanut useita kertoja, että hän voisi muuttaa heti isoäitinsä luo, jotta äiti eläisi pidempään. Äiti kuitenkin väitti, että ero hänestä pahentaisi vain tilannetta, sillä Harry oli äidilleen tärkein asia tässä ihmisten maailmassa.
Mutta kuinka kauan äiti kestäisi?
Harryn ohjeet olivat joka tapauksessa selvät; ensi tilassa aktivoitava hätäporttiavain ja perillä pyytää Walburga Mustaa tai muuta kunniallista sukulaistaan huolehtimaan siitä, että maahiset ehtisivät ensimmäisinä heidän kotiinsa suojaamaan sen omalla taikuudellaan, jotta ministeriö ei voisi peittää mahdollista rikosta.
Maahiset pystyisivät varmistamaan Harryn huoltajuuden siirtyminen oikeille henkilöille eli aidoille, perhesiteitä arvostaville Mustille.
Naapuritalon esikoululaiset vilkuttivat Harrylle ja pyysivät tätä tulemaan ulos lehtikasariehaan heti vaatteet vaihdettuaan. Harry lupasi harkita asiaa, ennen kuin astui sisälle rappukäytävään. Lehtikasoissa peuhaaminen houkutteli suunnattomasti, sillä päivä oli sateen takia kulunut sisällä istuskelussa välituntisinkin. Harry oli täynnä levotonta energiaa, jota hän halusi päästä purkamaan.
Ensin hän kuitenkin halusi ilahduttaa äitiä lehtikimpulla ja uutisella luontokerhon tulevasta metsäretkestä, jolle vanhemmatkin olivat enemmän kuin tervetulleita mukaan. Vatsan kurina muistutti myös siitä, että ennen ulos lähtöä hänen olisi myös syötävä jotain.
Lukon auki naksahdusta ei seurannut suojataikojen lempeää tervetulohyväilyä, koti oli hiljainen ja autio. Keittiössä loisti kuitenkin lämmin valo, mutta silti kylmät väreet juoksivat pitkin Harryn selkää, ikään kuin joku olisi kävellyt hänen haudallaan.
Harry karisti synkät ajatukset mielestään, äiti oli varmasti vain käymässä kaupassa, koska oli takuulla unohtanut ostaa itselleen ruokaa keskittyessään Harryn evästarvikkeiden hankintaan. Pieni hymy nousi pojan huulille, kun ajatus kertoi selvää kieltä siitä, kuinka paljon äiti hänestä välitti.
Keittiön kylmällä hellalla grillipannu odotti tofupaloja, työpöydällä lasivuoassa riisipedillä lepäsi sekoitus kauden kasviksia ja koko huone tuoksui tuoreilta yrteiltä, joilla ruoka oli maustettu.
Keittiön hiljaisuuden rikkoi tasainen tip, tip, tip — ääni.
Harryn katse suuntautui tiskialtaaseen, mutta altaan hana ei kuitenkaan vuotanut. Ehkä jääkaapin sulatusjärjestelmä oli mennyt tukkoon ja vesi valui lattialle. Jääkaapin edessä olikin tosiaan lammikko, mutta vedeksi sitä ei voinut erehtyä luulemaan. Jostain syystä Harryn oli vaikea kuvitella jääkaapista tipotellen valuvan nesteen olevan mehutiivistettä, vaikka paksuhkon punaisen nesteen sellaista toivoisi olevan.
Varoen lattialla kasvavaa lammikkoa Harry avasi jääkaapin oven.
Näky, joka häntä kohtasi, ei ollut sitä mitä hän kuvitteli, vaikka verilammikon olisi kuvitellut siihen valmistaneen. Jääkaappi oli täynnä lihanpalasia, ihmislihan ja niiden paloittelija oli halunnut tehdä selväksi kuka kaappiin oli paloiteltu.
Harry tuijotti kauhuissaan ja kaivaten äitinsä kuoleman kalpeita kasvoja, joita yhä kehystivät punaiset hiukset. Pää oli asetettu keskimmäiselle korkealle hyllylle, josta sitä ei voinut olla huomaamatta ja joka teki selväksi, että teko oli tarkoituksellinen.
Harryn käsi ojentui hyväilemään Lilyn hiuksia kuin toivoen, että näky oli harhaa tai painajainen, ja hän heräisi siitä pian. Mutta hiukset hänen kädessään olivat aidot, niiden luonnollisuus ristiriidassa tilanteen luonnottomuuteen nähden.
Harryn sisään hengitys oli värisevä, kuten hänen kuiskauksensa, jossa kuuli kyyneleiden suolaisuuden ja tuskan.
— Äiti...
~***~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti