Kirjoittaja: Koiranruusu
Beta: ficcihaltia Fire
Fandomit: Lotr eli Taru sormusten herrasta ja Harry Potter
Ikäsuositus: K-15 tai K-11
Henkilöt: Lovegoodit ja Potterit, erityisesti Serena, Luna ja Harry. Pallando, Alatar ja muut Ardalaiset ovat tässä osassa melkoisessa sivuosassa vain mainintoina kuten Aubreyt, Sirius, Dursleyt ja moni Potter-hahmo
Tyylilaji: Erittäin AU, seikkailu, ystävyyden kuvausta ja joitain viittauksia romantiikkaan, mutta ei ainakaan tässä ensimmäisessä tarina setissä Harryn tai Lunan kohdalla
Varoitukset: Mainintoja sodan kauhuista ja muita kuolemia, sekä mahdollisesti muuta järkyttävää, jotka eivät vielä ole täysin varmistuneet, vaikka lähes koko tarina alkaa olla paketissa.
Vastuuvapaus: Jos olisin Tolkien itse olisi aika jo jättänyt minusta, jos taas osa hänen perikuntaansa ja siten omistaisin oikeudet hahmoihin/maailmaan julkaisisin “ficcini” hyvällä rahalla kustantamoiden kautta, enkä netissä korvauksetta. Potterien suhteen pätee edellisen loppuosa julkaisisin kohdasta lähtien.
Tiivistelmä: Siniset velhot olivat muodostaneet portin kahden maailmaan välille, josta haltiapienokaiset oli mahdollista viedä turvallisempaan paikkaan.
Haasteet: Crossover-haaste III, Kerää kaikki hahmot - Rouva Lovegood tässä Serena Lovegood ja Joulukalenterihaaste 2014 - luukku
K/H: Haltiaiän ja ihmisiän korrelaatio lainattu sellaiselta ficcarilta, joka selvästi panostaa Tolkienin canoniin, hänellä ihmisikä kertaa 3,8 antaa vastaavan haltiaiän siinä ainoassa tarkemmassa ikävertauksessa minkä löysin. Joissain ficeissä tosin törmää sellaisiinkin korrelaatioihin, että haltian täysi-ikäisyys on vasta 500-vuotiaana, joka ehkä heidän pitkäikäisyyttään ajatellen on helposti kuviteltavissa, mutta ei kuitenkaan oikein vakuuttava.
Puolhaltiat palaavat juurilleen
Osa I
Sotalapset kaukana kotikedoiltaan
♥
Hyvästi nyt kedot maailman,
Hyvästi jää iäks, Keski-Maa!*
♥
Serena, alkuperäiseltä nimeltään Sérëdhiel, Lovegood muisti ajan, jolloin hänen ympärillään oli lähes täysin saasteista vapaa maailma, ja sitä maailmaa ei ollut jaettu velhoihin ja jästeihin. Siinä toisessa maailmassa oli monia älyllisiä olentoja, muutama velho, ja sota. Sodan takia hän oli päätynyt tähän maailmaan.
Sérëdhiel kuului esikoisiin, hänen luontainen taikuus, joka edellisessä maailmassa olisi taannut kuolemattomuuden, muuntui täällä taikavoimiksi tehden hänestä noidan. Hän oli yksi niistä haltialapsista, jotka haluttiin turvaan Sauronin kasvavalta vallalta. Haltiat eivät halunneet lastensa näkevän sodan kauheuksia, kuolemaa, pimeän vääristämiä olentoja tai elää jatkuvassa pelossa. Hän oli jo kuitenkin 19-vuotias, vaikka hän tässä uudessa maailmassa vastasikin vain 5-vuotiasta tullessaan.
Pallando ja Alatar, siniset velhot, olivat auttaneet huolestuneita haltiavanhempia suojaamaan kalleimpia aarteitaan. He olivat muodostaneet portin kahden maailmaan välille, josta haltiapienokaiset oli mahdollista viedä turvallisempaan paikkaan. Turvallisuus oli kuitenkin vain hetkellistä, maailma ei varsinaisesti muuttunut yhtä vaaralliseksi ja julmaksi lapsille kuin Arda, mutta sielläkin syntyi levottomuuksia, joita paikalliset kutsuivat sodaksi.
Niin pienimuotoista kuin levottomuudet toisessa maailmassa olivatkin, siellä päätään nostava pimeä taikuus ja olennot olisivat saattaneet Sauroniin liittyessään ja tämän käsissä muuttua suuremmaksi uhkaksi, jos olisivat portista sattuneet kulkemaan. Siniset velhot sulkivat siis portin ja veivät kaiken sen avaamiseen tarvittavan tiedon mukanaan, kaukaisempiin maihin, pois Sauronin ulottuvilta.
Valitettavasti vanhemmat, joiden lapset toisessa maailmassa olivat, eivät tienneet syytä ratkaisuun, joka oli tehty kiireessä Ardan suojelemiseksi. Pian onnettomien vanhempien katkerat sanat muuttuivat huhuiksi, joiden mukaan siniset velhot olisivat pettäneet heidät Sauronille.
Mitkään puheet ja muiden velhojen yritykset portin avaamiseksi eivät tuoneet haltioiden lapsia takaisin kotiin toisesta maailmasta. Heitä ei kuitenkaan koskaan unohdettu, eivätkä Pallando ja Alatar uskaltaneet palata lähellekään haltioita etenkin, kun kukaan ei tiennyt kukistuiko Sauron lopullisesti ja olivatko kytevät levottomuudet toisessa maailmassa sammuneet.
Sérëdhiel ja muut haltialapset asettuivat toiseen maailmaan kuka mitenkin, he saivat uudet perheet ja usein myös uuden identiteetin. He opettelivat käyttämään taikavoimiaan muiden velholasten tavoin, he joutuivat myös kohtaamaan toisenlaisia haasteita kuin omassa maailmassaan. Tässä maailmassa samaan esikoisten ryhmään kuuluvat lapset jakautuivat uusien perheidensä myötä puhdasverisiin, puoliverisiin ja jästisyntyisiin, vaikka todellisuudessa eivät kuuluneet yhteenkään niistä.
Vain muutama lapsista oli riittävän vanha muistamaan heidän yhteiset juurensa, suurin osa oli niin nuoria, että omaksuivat uuden identiteettinsä omikseen ja säilyttivät vain häilyviä, unenomaisia, muistikuvia toisenlaisesta elämästä ja maailmasta. Sérëdhiel piti tiukasti kiinni muistoistaan ja kirjoitti kaiken omalla kielellään muistikirjoihin ja pergamenttikääröihin, jotta joku päivä hän voisi palata kotiinsa. Ei hän ollut onneton uudessa perheessään, mutta tämän maailman taikuus ei saanut häntä tuntemaan itseään eheäksi niin kuin Keski-Maan taikuus sai.
Hänet otettiin osaksi Aubreyn velhoperhettä, joiden nuorin, Sérëdhielin ikäinen, tytär Mirjam Angharad oli osoittautunut surkiksi. Perhe ei hylännyt lastaan, mutta Sérëdhiel otti tämän paikan kaikissa puhdasveristen tapaamisissa. Sillä niissä ja niiden ulkopuolella taiaton Mirjam olisi tullut kiusatuksi sekä fyysisesti että henkisesti, eikä tytöllä ollut taikuuden tuomaa suojaa vieläkin suuremmilta vaaroilta. Aubreyn perheen piireissä surkkilapsia uhkasivat jatkuvasti fanaattisimpien puristien yritykset eliminoida yhteisön häpeätahra, vaikka ääripuristeja oli vain muutama, ulottui heidän vaikutuksensa laajalle.
Haltiasyntyinen tyttö nimettiin siis uudestaan, hänen entisestä maailmasta muistuttava nimi haudattiin muiden nimien alle ja muutettiin puhdasverisempään muotoon. Hän ei ollut enää siis Sérëdhiel, vaan Mirjam Arianrhod Serena Aubrey ja hänen nuorin veljensä oli nimeltään Bertram Owain Marcus Aubrey. Serenalla ja Bertramilla oli yhteinen kotiopettaja, joka vastasi kaikesta perusopetuksesta niin lukemisen ja kirjoittamisen suhteen kuin taikuuden perusteista.
Surkkina syntynyt Mirjam olisi voinut osallistua samoille tunneille, sillä hän olisi hyötynyt yhtä lailla niistä, vaikka ei taikuutta omannutkaan. Mirjam lähetettiin kuitenkin jästikouluun päivisin, kunnes hänet oli mahdollista laittaa sisäoppilaitokseen jästimaailmassa, tarkoituksena parantaa Mirjamin sopeutumista ja menestymistä taikamaailman ulkopuolella. Se tapahtui paljon aiemmin, liki neljä vuotta ennen Tylypahkan kirjeen saapumista Serenalle Mirjamin nimellä.
Tylypahkan alkaessa Serena oli jo tottunut perheeseensä, vaikka hän yhä kaipasi kipeästi vanhempiaan ja Ardaa. Hän haaveili sen puhtaasta luonnosta, mallorn oksien suojassa olevasta talanistaan ja kotikaupungistaan Caras Galadhonista, jonka maa hohti keltaisena lehdistä ja katto kukista kultaisena keväisin. Metsä ja kaupunki olivat yhtä, eikä edes talvisin synkkyys päässyt tunkeutumaan Lórieniin.
Kivet olivat osa luontoa, mutta niiden elottomuus oli luotaantyöntävää, joten Tylypahkan kivisten seinien ympäröimänä Serena tunsi ahdistusta. Suuri sali, taivasta toistavan kattonsa kanssa, toi lievää helpotusta siihen, samoin korpinkynsien avoin, valoisa ja tähtitaivaskattoinen tornitupa yhtä korkealla kuin mallornin latva, oli kohtuullisen miellyttävä paikka ollakseen kivestä tehtyä.
Oppitunnit olivat suorastaan helppoja, taikuus taipui hänen käsissään luontevasti haluttuun tarkoitukseen. Hänen haltiaperimänsä pilkahteli silloin tällöin, haltioiden riimut ja runsas luontoaiheinen koristelu piirtyivät kuin vahingossa muodonmuutoksen myötä lopullisiin esineisiin. McGarmiwa suosittelikin häntä ottamaan valinnaisaineeksi kolmantena vuotenaan muinaiset riimut ensijärkytyksestä toivuttuaan. Harvan oppilaan tulitikusta neulaksi -työ edes onnistui ensimmäisellä tunnilla, saati sitten ollut niin kauniisti koristeltu ja viimeistelty.
Kirjasto, kasvihuoneet ja kielletty metsä olivat kuitenkin Serenan lempiasioita Tylypahkassa. Ne olivat myös hänen pakopaikkojaan. Puhdasverinen perhekään ei suojannut häntä kiusaamiselta, osa johtui hänen erinomaisista arvosanoistaan ja menestymisestä muutenkin, suurin syy oli hänen erilaisuutensa. Hän kirjoitti muistiinpanonsa edelleen omalla kielellään ja kirjaimin, välillä sotkien mukaan riimuja huvin vuoksi tai tarkoituksella korostamaan tärkeimpiä asioita.
Serena ei noudattanut muotia, eikä tuhlannut aikaa juoruiluun. Hän halusi panostaa opiskeluihinsa, jotta kotiin palattuaan hänellä olisi hyvä käsitys tämän maailman taikuudesta. Hän toivoi voivansa hyödyntää sitä tietoutta Ardan hyväksi ja sinne päästäkseen hän tulisi todennäköisesti tarvitsemaan paljon kattavampaa ymmärrystä molempien maailmojen taikuudesta. Ja, jos hän palaisi ennen sodan loppumista, hän voisi tämän maailman taikuuden avulla suojella perhettään ja kansaansa.
Ylevät tavoitteet ja tuvan moton mukainen omistautuminen tiedon keruuseen, eivät tehneet hänestä suosittua tuvassaan. Hänen tilannettaan pahensi se, että joku oli nähnyt hänet puhumassa ja silittämässä thestralia, jota kyseinen henkilö ei puolestaan kyennyt näkemään. Hän oli siis leimautunut kummajaiseksi suurimman osan silmissä, joten hänen seuraansa ei enää yritettykään tulla.
Jossain määrin oli valitettavaa, että hän oli säilyttänyt paremman kuulonsa, vaikka haltioille ominainen hohde olikin himmennyt. Sillä Serena kuuli muiden ilkeät puheet silloinkin, kun niitä yritettiin salata. Moni tyttö oli myös katkera omien sanojensa mukaan siitä, että hullulle oli suotu liian paljon kauneutta ja taikavoimia. Oli hetkiä, jolloin hän oli erityisen kiitollinen ottoperheensä puhdasverisyydestä. Silloin kun pojat puhuivat hänestä ja siitä, että hän olisi varmasti helposti kaadettavissa, mutta eivät uskaltaneet koskea hänen asemansa takia.
Yksi törkeyksien puhujista oli ollut häntä kolme vuotta nuorempi Sirius Musta, jonka, silloin jo hänen kanssaan Tylypahkassa oleva, Bertram kirosi kolmella tavalla ja sai jopa tämän ystävineen jälki-istuntoon, kun nämä yrittivät vastata takaisin. Suurin osa pojista ymmärsi jättää hänet rauhaan sen jälkeen.
Kaikesta huolimatta Tylypahka oli antoisa paikka, muinaiset riimut osoittautuivat erityisen hyödyllisiksi ja kiinnostaviksi, kuten monet muutkin valinnaisaineet. Serena jatkoi tupakirjaston ja koulun kirjaston läpikäymistä, samalla hän tarkkaili ympäristöään ja muita oppilaita. Oli yllättävää, kuinka paljon muutamat oppilaat erottuivat joukosta ja se, kuinka suuri osa näistä oli mitä todennäköisin haltioita tai puolhaltioita.
Harva muisti, tai tiesi todellisesta perimästään, eikä Serena aikonut olla se, joka toisi asian esille, ellei tilanne välttämättä vaatinut sitä. Oli hauska kuitenkin seurata, miten paljon perimä vaikutti heihin tämän maailman perhetaustojen erilaisuudesta huolimatta. He omasivat selkeän moraalisen kompassin, empatiakyvyn, kauneutta niin sisäistä kuin ulkoista, monipuolisia lahjoja sekä älyä ja he olivat kaikki erityisen taikavoimaisia.
Tylypahkasta valmistuttuaan Serena ei edelleenkään kokenut tätä maailmaa omakseen, mutta hän oli rakastunut velhoon tästä maailmasta. Ksenofilius Lovegood oli avoin kaikelle erilaiselle, velho innostui löytäessään ennestään tuntemattomia voimia, olentoja ja taikuutta, mies rakasti arvoituksia yhtä paljon kuin haltiat. Serena tunsi löytäneensä palan kaipaamansa maailmaa Ksenossa, joten hän ei yllättynyt yhtään sitä, että vastasi myöntyen miehen kosintaan.
Heidän oli tarkoitus yhdessä matkata Keski-Maahan, mutta ensin he halusivat tutkia tätä maailmaa ja verrata sitten löytöjään Keski-Maan salaisuuksiin. He rakensivat talon luonnon keskelle ja toivat matkoiltaan löytämiään kasveja sen pihalle. Serena kirjoitti yksityisten muistiinpanojensa lisäksi artikkeleita Ksenon lehteen, Saivartelijaan. Jota moni piti pelkkänä vitsinä, mutta avaramielisemmät löysivät sen sivuilta paikkansa pitäviä teorioita tulevaisuuden läpimurtoihin taikuuden kehityksessä.
Yhtä suuria löytöjä olivat muutamat erikoisemmat kasvit, joita kasvoi sekä Keski-Maassa että tässä maailmassa. Monet puut ja ruokakasvit olivat samoja niin Euroopassa kuin Serenan kodissa, vaikka mallorn puita hän ei löytänytkään. Haltioiden alkukodistaan kaipaamaa kasvia ei yleisesti tavattu kummassakaan maailmassa, mutta sellaisia löytyi muutamia yksilöitä pyhästä laaksosta Nepalissa ja sieltä poimituista hedelmistä he saivat yhden kasvamaan omalla pihallaan. Se vahvisti sen teorian, että portti Keski-Maahan oli avattu useammin kuin kaksi kertaa ja useammassa maassa kuin siniset velhot olivat sanoneet.
Serena oli antanut miehensä nimetä kasvin, sillä hän halusi pitää kaksi maailmaa mahdollisimman erillään toisistaan mielessään ja tämä oli yksi niistä keinoista.
Englannin velhomaailman tilanne muuttui päivä päivältä levottomammaksi, eikä Serena ollut lainkaan varma siitä, halusiko hän vielä tutkia tätä maailmaa. Velhojen sodaksi kutsuma kapina, ei varsinaisesti koskettanut heitä, koska heidän kiinnostuksensa oli puhtaasti taikuudessa ja sen eri muodoissa, joten heidän ei katsottu olevan verenpettureita eikä myöskään puristeja.
He olivat selvästi neutraaleja molempien osapuolien silmissä, mutta Serena oli huolissaan niistä velhoista ja noidista, joilla oli juuret Keski-Maassa. Haltiaperimä teki pimeän taikuuden käytön liki mahdottomaksi, eikä heidän moraalinen kompassinsa sallinut heidän olla piittaamattomia toisten hädästä ja viattomien murhista. Moni entinen haltialapsi oli jästisyntyinen, koska jästiperheissä lasten adoptoiminen oli selvästi yleisempää kuin puoliverisissä ja puhdasverisissä perheissä. Se teki Serenan tilanteen huomattavasti puolueellisemmaksi.
Saivartelijasta muodostui pian jästisyntyisten ja puoliveristen salaisten viestien välittäjä, joilla ohjattiin vainottuja turvataloihin tai suojattuihin hormiyhteyksiin, joissa näiden oli mahdollista piiloutua tai paeta pois maasta. Muutamassa tapauksessa Serena päätyi paljastamaan avun tarvitsijalle näiden perimästä ja yksi näistä osoittautui arvokkaaksi tietolähteeksi, jonka kanssa hän saattoi käydä keskusteluja heidän kotimaailmastaan. Yhdessä he saivat ratkaistua monet suurimmista ongelmakohdista portin avaamisessa.
Kukaan haltiaperimästään tietoinen velho tai noita ei kuitenkaan vielä ollut valmis ottamaan riskiä siitä, että Voldemort saisi tietää Keski-Maasta, joten he sopivat palaavansa kotiin vasta sodan päätyttyä, jos tilanne olisi silloin turvallisempi.
Serena oli 26-vuotias, kun hän iloiseksi yllätyksekseen huomasi odottavansa lasta. Silloin he vakavasti harkitsivat Ksenon kanssa muuttavansa pois sodan jaloista, eikä tässä tilanteessa Keski-Maa ollut vaihtoehtona. Hän ei tiennyt vaikuttaisiko portin avaaminen ja sen läpi kulkeminen kohdussa syntymäänsä odottavaan lapseen vai ei, joten se oli liian suuri riski otettavaksi. Oli valitettavaa, ettei hän nähnyt omaa tulevaisuuttaan, vaikka joitain itseensä vaikuttavia tapahtumia näki kuten sen, että sota päättyisi Voldemortin kukistumiseen.
Jos lapsi syntyisi ajallaan, olisi sotaa silloin korkeintaan puoli vuotta jäljellä, se ei olisi pitkä aika odottaa aloillaan, vaikka sodan loppuvaihe tulisi olemaan hyvin synkkää aikaa Voldemortin vastustajille. Kseno oli kuitenkin sitä mieltä, että he tulisivat selviämään siitä, eikä hän olisi mielellään jättänyt lehtensä painoa edes hetkeksi jonkun muun hoiviin. Ratkaisun hän antoi silti Serenan käsiin, ennakkotiedonkin valossa oli vaikea valita vieraan mutta turvallisen ja tutun mutta riskialttiin välillä. He jäivät kotiin.
Heidän kotiaan ympäröivässä puutarhassa ja pienessä metsikössä oli seesteinen lampi, jonka pinnalla kelluivat lumpeet ja päiväkorennot leikkivät sen heijastamissa valotäplissä. Vauva rauhoittui hänen sisällään aina lammen rannalla, joten siitä tuli heidän vakio paikkansa niin raskauden ajaksi kuin sen jälkeenkin.
Serena näki usein lammen heijastuksissa yhden Tylypahkassa tapaamansa jästisyntyisen haltianaisen, tätä pitäisi varoittaa siitä, että suuret ja voimakkaat paljastavat hampaansa hyökätessään, mutta pieni ja heikko puree pimeän suojassa, rotta hylkää entisen nopeasti vaaran uhatessa ja on valmis tekemään mitä tahansa oman turvallisuutensa eteen. Nainen perheineen oli kuitenkin hänen tavoittamattomissaan. Hän ei lopettanut yrityksiään naisen tavoittamiseksi, vaikka viesti erikoiselta kuulostikin. Ei edes Ithilwenin, täkäläisittäin Lunan, syntymä estänyt häntä, niin paljon kuin Serenan prioriteetit muuttuivatkin hänen pienen vaaleakutrisen puolhaltian myötä.
Sodan päätös tuli kovalla hinnalla, päättäjät kuuntelivat enemmän rahapussin kilinää kuin toden puhujia tuomioita jakaessaan. Monet haltiasukuiset jättivät palaamatta maahan, jossa moraalinen kompassi vaihtoi suuntaa kaljuunoiden avulla ja yksilö tuomittiin rodun, suvun tai ominaisuuden perusteella välittämättä tämän todellisista teoista ja valinnoista. Ihmissusi oli aina syyllinen kauheuksiin ja Yaxleyt olivat aina oikeuden puolustajia kuten Kyyrytkin. Vauraista vain ne, jotka jäivät rysän päältä kiinni tai toivat surutta julki oman syyllisyytensä, tuomittiin.
Luna kasvoi Serenan silmissä päivittäin, tytön silmät säteilivät tämän kuullessa esiaikojen tarinoita Serenan äidinkielellä ja sillä kielellä tyttö myös ensimmäiset sanansa sanoi. Koti-ikävä haipui taka-alalle hänen palmikoidessa tyttärensä hiuksia perinteisin tavoin ja koristellessa niitä luonnon suomin kukin ja kasvein. Keski-Maahan lähdöllä ei ollut kiire, heillä oli nyt turvallista täällä ja paljon vielä nähtävää ja löydettävää.
Lunan uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus herättivät Serenassa uuden palon tämän maailman ihmeiden tutkimiseen. Kuinka paljon hyvää hän voisi viedä mukanaan kotiinsa, jos hän onnistuisi toisintamaan haltiain riimuilla suojakilpiä, parantavia loitsuja ja muuta taikuutta. Hän halusi opettaa Lunalle enemmän heidän perimästään ja maailmastaan ennen sinne muuttoa, ja hän tahtoi tytön näkevän ja kokevan myös isänsä maailmasta mahdollisimman paljon ennen kuin siitä tulisi tälle pelkkä lapsuudenmuisto. Oli eri asia oppia kokemalla kuin tarinoita kuunnellen, vaikka Ksenolla olikin taito asetella sanansa mestarillisesti, ei se toisi maailmaa niin lähelle kuin omat havainnot.
Heidän pieni perheensä oli palannut Norjasta tutkimusmatkalta puoli kuukautta aiemmin, Serenan kirjoittamat artikkelit olivat olleet viikon valmiina ja Lunan kuvitukset niihin samoin. Kseno oli toimistolla viimeistelemässä omia juttujaan ja valikoimassa sopivia valokuvia, tämä hoiti muitakin Saivartelijan toimittamiseen liittyviä asioita nyt, kun matkalta paluun pahimmat kiireet olivat ohitse. Serena oli heidän kotinsa kellarissa olevassa työhuoneessa opettamassa Lunalle heidän omia kieliään quenyaa, sindaria ja yhteiskieltä westronia sekä kirjoittamaan että lukemaan. Samaan aikaan hän oli tekemässä läpimurtoa liemen, riimujen ja loitsujen yhdistämisessä yhdeksi merkittäväksi hoitokeinoksi ihmissusien parantamiseksi kirouksestaan.
Serena vilkaisi tytärtään, joka oli käpertynyt hänen pöytänsä alle kirjoitusharjoituksen ja leikin sekoitukseen. Lunan omien sanojen mukaan hän oli Ranskan vastarintaliikkeen vakoilija, joka lähetti gestapon päämajasta tietoa salakielellä vihollisen liikkeistä kanssa taistelijoilleen. Salakielenä toimi kaikkien kolmen Keski-Maan kielen sekoitus riimuin kirjoitettuna, joten se olisikin ollut loistava kieli vastarintaliikkeelle, jota ei kuka tahansa koodinpurkaja olisi selvittänyt. Se oli melkoinen saavutus 9-vuotiaalle lapselle, mutta heidän perheessään ei koskaan ollut ajateltu, että olisi olemassa jotain rajoja sille, mikä oli mahdollista tai mahdotonta. Aina oli mahdollisuus kehittyä, eikä ikä, sukupuoli, laji tai mikään muukaan vaikuttanut asiaan.
Serena ehti huomata vain muutamaa liian lyhyttä sekuntia aiemmin, että jokin hänen loitsussaan oli mennyt vikaan, eikä hän ehtisi pelastautumaan tai, jos pelastautuisi, niin Ithilwen olisi silloin vaarassa. Hän piti siis mieluummin oman paikkansa ne muutamat sekunnit, jotka olivat jäljellä hänen ja seuraavan elämän välissä. Valar oli antanut hänelle paljon onnea tässä maailmassa, he olivat myös johdattaneet hänet neuvomaan Ithilwenille riittävästi heidän maailmastaan ja tänne tulostaan, joten ehkä jonakin päivänä heidän hajallaan oleva perheensä yhdistyisi Ardassa ja seilaisi aikanaan Kuolemattomiin maihin, jossa hän toivoi heidät jonain päivänä näkevänsä.
Se jäi hänen viimeiseksi ajatuksekseen.
♥
Haltialaiva lipui vitkaan aivan,
soljui ohi virtaan kuiskivaan.*
♥
* lainaus Tom Bombadilin seikkailut kirjan runosta 16. Viimeinen Laiva
K/H2: alkuperäinen nimi oli Puolhaltiat palaavat juurilleen Eli Luna ja Harry Keski-Maassa. Mutta koska päätin hajoittaa tämän osiin ja tehdä vähän saagamaisemman tästä, niin nimikin muuttui. Tämä saagoista ensimmäinen on mitä todennäköisimmin kolmiosainen ja kaksi ekaa osaa on valmiit ja toivottavasti kolmaskin siinä vaiheessa, kun postaan nämä. Seuraava osa, joka vastaa enemmän tuota vanhaa otsikkoa on pientä yhtymäkohtaa tähän saagaan lukuun ottamatta täysin kirjoittamaton, koska olen vielä sen verran noviisi tässä fandomissa, että on vaikea kirjoittaa, kun monia asioita on tarkistettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti