17. Luukku: Erään lohikäärmekapteenin tarina osa 1. Kiitoksista Ystävyyteen (eli jatkoa Temeraire/Potter-fuusiolle)

Haasteet: Joulukalenterihaaste 2014 - 17. Luukku

K/H: Kapteeni Barstowe kuoli kirjojen mukaan Laurencen ensimmäisen matkan aikana, mutta tässä tarinassa laivan lääkäri vaati tilanteen vakavuuden huomatessaan kapteenia palaamaan maihin, koska kapteenista ei olisi hyötyä taistelussa ja mahdolliset kuumehoureet viimevaiheissa sairautta saattaisivat johtaa kapteenin tekemään kohtalokkaita virheitä koko miehistön ja laivan kannalta. Lääkäri on sitä mieltä, että kaikkien edun mukaista on se, että laiva saa amiraliteetin valitseman uuden kapteenin ennen taisteluihin menoa. Barstowe on kuitenkin niitä miehiä, jotka eivät halua luopua vallasta ennen kuin on pakko, joten hän öykkäröi kapteenina loppuun asti eli kunnes on maissa.

~*~ osa 1. ~*~

Kiitoksista Ystävyyteen

Harry oli hämmentynyt ja yllättynyt kapteeni Hardyn tuomasta kutsusta. Hän oli aina haaveillut lentämisestä, nähnyt unia lohikäärmeellä lentämisestä ja herännyt niistä onnellisena. Nyt hänellä olisi mahdollisuus siihen. Tosin hän kuten muutkin aloittaisi kadettina koulunpenkiltä, mutta sekään ei tuntunut tylsältä, kun ympärillä olisi oikeita lentäjiä ja lohikäärmeitä.

Petunian-tädin valheet ja ilkeät sanat eivät saaneet hänen innostustaan ja iloaan katoamaan. Hänestä tulisi lentäjä kuten hänen vanhemmistaan. Äiti ja isä saisivat vielä olla hänestä ylpeitä.

Hän kiittäisi luutnantti Laurencea heti ensitöikseen, joko kirjeellä tai henkilökohtaisesti kumpi vain tulisi kohdalle ensin. Harry ei tuhlannut aikaa pakkaamiseen, sillä eihän hän omistanut kuin vaatteet päällään ja pienen viltin uunin pankolla olevalla makuupaikallaan. Kapteeni Hardyn ilmekään ei värähtänyt, kun Harry ilmoitti olevansa saman tien valmis lähtöön.

He matkasivat vuokravaunuilla siihen osaan Lontoota, jossa katuja reunustivat muun muassa kirjanpito-, sijoitus- ja lakiasiakonttoreja ja niiden väleissä kahvihuoneita. Kapteeni käski ajuria pysäyttämään vaunut Parker & Pullman nimisen liikkeen eteen, konttorin vieressä oli Jonathanin kahvihuone ja Lloydin kahvihuone, joista ensimmäisessä sijoitettiin osakkeisiin ja jälkimmäisessä laivan omistajat hankkivat vakuutuksia laivoilleen ja lasteilleen.

Harry oli hämmentynyt, kun hänet istutettiin tuoliin ylellisessä toimistossa. Hieman kuivakan oloinen herrasmies teki kaikkensa, ettei tämän kasvoilta huomaisi, kuinka paljon miehen teki mieli irvistää hänen kiertolaista muistuttavan olemuksen nähtyään. Harry oli kuitenkin niin tottunut peittelemättömään halveksuntaan, että hän tunnisti sen jo ihmisten silmistä.

Hän ei ollut kuitenkaan selvinnyt näitä vuosia halveksittuna ilman, että se olisi jättänyt muitakin jälkiä häneen. Nopean tilannearvion jälkeen Harry pyysi, että kapteeni Hardy olisi yksi hänen neuvonantajista ja, jos asia sopisi, niin joku muu luotettava henkilö, jota luutnantti Laurence suosittelisi.

Hän ei halunnut joutua oman asianhoitajansa huiputtamaksi nyt, kun hänellä oli viimein mahdollisuus päästä oman elämänsä herraksi enemmän kuin aiemmin. Luutnantti Laurence oli osoittautunut luotettavaksi ja tarkkasilmäiseksi sekä muut huomioonottavaksi persoonaksi. Ilman miehen apua Harry olisi yhä Petunia-tädin oikkujen ja katkeruuden alainen.

Hänellä ei kuitenkaan ollut riittävästi tuttuja, joiden neuvoihin hän voisi luottaa ja jotka eivät yrittäisi hyötyä hänen tietämättömyydestään. Kapteeni Hardy oli ollut kohtelias ja kärsivällinen, vaikka Harry oli pelkkä orpo, jonka olemus oli nuhjuinen titteleistä huolimatta.

Herra Pullmanin kirjuri lähetettiin hankkimaan räätäliltä jokin mallivaatekerta Harryn käytettäväksi saman tien ja varaamaan aika usean asukokonaisuuden suunnitteluun, joka vastaisi hänen asemaansa nuorena perillisenä. Pullman järjestäisi myös tilapäisen huoltajan, joka huolehtisi Harryn saattamisesta mahdollisimman seurapiirikelpoiseksi samalla, kun majoittaisi hänet.

Alustavat järjestelyt olisivat valmiit jo seuraavana päivänä, joten Harry ja kapteeni Hardy yöpyisivät Doverin amiraliteetissa ja hoitaisivat muodollisuudet siellä. Herra Pullman tulisi satamakaupunkiin seuraavana päivänä mukanaan lista huoltajaehdokkaista ja muut tarvittavat paperit.

Kirjuri tuli vaatepinon kanssa huoneeseen ja opasti Harryn pikkulaan, jossa hän saattoi siistiytyä ja vaihtaa vaatteet privaatisti. Harry oli hieman ymmällään siitä, kuinka jotkin vaatekappaleet tulisi pukea päälle, mutta sai kuin saikin itsensä vaatetettua kiitettävästi. Hän onnistui jopa solmimaan solmukkeensa tyylikkäästi, vaikka oli aiemmin vain tehnyt sellaisia Vernon-sedälle ja oli haasteellista tehdä kaikki nurinkurisesti.

Hän melkein palasi takaisin pikkulaan astuttuaan oven toiselle puolelle, sillä häntä vanhempi juoksupoika puhutteli häntä herrana joutuessaan väistämään Harrya. Salissa olevat kirjurit nyökkäsivät hänelle kohteliaasti, jos heidän katseensa kohtasivat. Kaikkien käytös oli muuttunut radikaalisti sinä aikana, kun hän oli ollut miestenhuoneessa, aivan kuin hän olisi eri henkilö vaihdettuaan vaatetuksensa. Maailma oli ilmeisesti kovin pinnallinen paikka, jossa ulkoinen olemus määritteli sen kuinka muut kohtelivat sinua.

Sitten Harry muisti, että Laurence oli kohdellut häntä ystävällisesti resuisesta ulkonäöstä huolimatta. Johtuiko se vain hänen silloin oletetusta yläluokkaisesta taustasta vai oliko Will Laurence niitä harvoja, jotka arvioivat kanssa ihmisiä näiden ansioiden mukaan, eikä pelkästään ulkoisen olemuksen perusteella. Oli syy kumpi tahansa, Harry päätti pitää jälkimmäisen mielessään omana ohjesääntönä, jotta hän muistaisi arvioida kohtaamiaan ihmisiä muiden kuin pinnallisten asioiden ja pelkän syntyperän mukaan. Ei yhteiskuntaluokka määritellyt sitä, kuka oli aidosti luotettava tai kunniallinen ihminen, jokaisessa luokassa oli sekä mätiä että kultaisia omenoita.

~Kiitoksista~

Harry seisoi huoliteltuna pyhävaatteissaan satamassa. Aamulla oli kuriiri ilmoittanut, että laiva, joka Doverin satamaa lähestyi, oli HMS Shorewise. Se oli laiva, jolla Laurence oli luutnanttina. Harry päätti, että kirjeen sijaan hänen pitäisi henkilökohtaisesti käydä kiittämässä miestä, jonka tarkkaavaisuus oli auttanut hänet pois ankeista oloista. Näin Laurence pääsisi näkemään itse, kuinka suuri vaikutus tällä oli ollut Harryn elämään.

Silti Harry ei voinut olla jännittämättä, mutta rouva Stiltonin käytös- ja etikettiopetus pitivät huolen siitä, ettei hän antanut sen näkyä ulospäin. Hän halusi osoittaa olevansa arvonimensä veroinen, vaikka olikin kasvanut alemmassa yhteiskuntaluokassa tähän asti. Mutta enemmän kuin mitään muuta hän toivoi Laurencen olevan ylpeä hänestä.

Merimiehet reivasivat purjeita ja lauloivat, erityisen raikuvaksi laulu ja tömistely vaihtuivat, kun ankkuria laskettiin.

What shall we do with the drunken sailor?

What shall we do with the drunken sailor?

What shall we do with the drunken sailor?

Early in the morning.

Hooray and up she rises,

hooray and up she rises,

hooray and up she rises,

early in the morning.

Laiturilla Harryn lisäksi oli näyttävästi ja jopa uskaliaasti pukeutuneita naisia, joiden voimakas ehostus ja keimaileva käytös käänsivät miesten katseita. Yksi naisista oli tehnyt hänelle sopimattomia ehdotuksia ja kiusoitellut häntä hiljaisuudesta muiden naisten nauraessa epähienosti.

Harry oli tavannut monia kerjäläisiäkin, joilla oli paremmat käytöstavat kuin näillä naisilla. Hän ei oikein ymmärtänyt, miksi nämä naiset eivät edes yrittäneet tehdä parasta mahdollista vaikutusta muihin satamassa olijoihin. Huonot käytöstavat olivat varma tapa turmioon, se oli niitä harvoja asioita joista rouva Stilton oli samaa mieltä kuin Petunia-täti.

Lankonki kolahti laituriin ja Harry käänsi katseensa nopeasti takaisin laivaan. Hänen ikäisiään poikiaan juoksi kannella, komennot kaikuivat ristiin rastiin ja tuntui kuin laivan kansi olisi muuttunut muurahaispesäksi viime hetken valmisteluissa. Ainoa liikkumaton ihmisrypäs seisoi komentokannella ja siitä joukosta Harryn silmät löysivät viimein etsimänsä. Laurencen vaaleat hiukset piiskasivat tuulessa miehen sinisen takin peittämää selkää, muutama sortuva oli karannut pidikkeestä ja kieppuivat vilkkaammin osuen miehen kasvoihin.

Yksi kansipojista pysähtyi Laurencen luona ja luutnantti kääntyi puhumaan pojan kanssa, lopuksi mies hymyili ja pörrötti pojan punaista hiuspehkoa. Harryn sisällä heräsi jotain rumaa ja ikävää, tunne siitä, että punahiuksinen poika ei ollut ansainnut Laurencen hymyä ja kosketusta. Laurence oli hänen ystävänsä ja tämän huomio kuului hänelle. Hän oli varmasti Laurencelle tärkeämpi kuin joku kansipoika, joka teki vain mitä käskettiin.

'Laurence oli huomannut minut, Harryn ja puhunut minusta muille, joten olen selvästi paljon merkittävämpi henkilö miehen elämässä', Harry ajatteli mustasukkaisena.

Kun Laurence viimeinen saapui maihin yhdessä kapteeni Barstowen kanssa, oli miehen hymyssä jotain väkinäistä. Harrylle mies kuitenkin soi aidon hymyn hänen esittäydyttyä. Barstowe oli murahtanut yskänpuuskiensa välissä jotain sisäsiittoisista siniverisistä ja näiden omista piireistä, joihin eivät kunnon ihmiset kelvanneet. Laurencen kasvolihakset kiristyivät ja muutamat muutkin upseerit yskähtelivät vaivaantuneina, ilmapiiri tuntui viilenneen asteella tai parilla samalla hetkellä.

Harry oli aavistuksen hämmentynyt, mutta pystyi päättelemään muutamista merkitsevistä katseista upseerien välillä, että tilanne ei ollut uusi ja siten pelkästään hänestä johtuvaa. Oli vaikeaa saada sanoja suusta, vaikka hän oli harjoitellut niitä monta kertaa aiemmin, mutta kun ympärillä oli monia upseereita ja hän näytti olevan huomion keskipisteenä kaikki sanat tuntuivat kadonneen.

— Luutnantti Laurence, sopiiko teitä puhutella? Hyvä herra, olisitteko niin ystävällinen, että soisitte hetken ajastanne keskusteluun kanssani, jos se vain suinkin olisi mahdollista? Harry sanoi muodollisesti, mutta aavistuksen epävarmasti.

— Ilman muuta, nuori herra, vai haluatko, että puhuttelen teitä kadettina? Laurence kysyi aavistuksen ilkikurisesti. Harry punastui ja puisti päätään vastaukseksi ennen kuin muisti, että oli kohteliaampaa ilmaista itseään sanallisesti kuin pelkällä elekielellä.

— Kumpikin puhuttelutapa on oikea, ja on teidän valittavissanne kumpaa niistä käytätte, hyvä herra. En ole vielä varsinaisessa koulutuspaikassani, vaikka minut on jo virallisesti ilmavoimien palvelukseen merkitty, joten opetukseni on painottunut enemmän siviilitaitoihin ja muihin uudelle asemalleni välttämättömiin perusasioihin perehtymiseen. Tiedän siis toistaiseksi enemmän byrokratiasta kuin sodankäynnistä, Harry selitti hämillisesti hymyillen.

— Kyllä teistä vielä hyvä lentoupseeri tulee, kadetti Potter. Teillä on jo nyt oikea asenne opintoihinne ja toteutatte sotilaskuria esimerkillisellä tavalla, jatkakaa samalla uutteruudella edelleen. Mutta missä tahtoisitte keskustella, onko teillä mahdollisesti vaunut odottamassa lähistöllä? Sillä tämä laituri tulee olemaan kovin levoton paikka seuraavien tuntien ajan.

— Olen varannut teehuoneesta pienen yksityissalongin, jonne pääsemme helposti vaunuillani. Voimme poiketa amiraliteetissa tai huoneistollanne, jos teillä on asioita hoidettavanne tai haluatte toimittaa matkatavaranne sinne. Olen valmis myös järjestämään palvelijallenne vuokravaunut, jos mieluummin jätät tavaroista huolehtimisen hänelle. Päätös on teidän, olen palveluksessanne, hyvä herra, Harry selitti.

Muodollisten sanakäänteiden ja virallisen puhuttelun läpi kuulsi pojan aito miellyttämisen halu ja lämpö. Laurence tunsi aitoa iloa siitä, että poika oli tullut häntä tapaamaan. Pojan vilpittömyys ja ihailu sai hänet ainakin hetkeksi unohtamaan viimeiset kuukaudet merillä sekä kapteeni Barstowen ilkeät sanat että karkean kohtelun.

*Ystävyyteen*

Luutnantti Laurence

Toivottavasti kirjeeni löytää teidät hyvin voivana ja menestyksekkäänä. Luin vasta Abukirin lahden taistelusta ja muistin teidän maininneen edellisessä kirjeessänne suuntaavanne seuraavaksi itäiselle Välimerelle. Artikkeleista päätellen kyseessä oli yksi tämän sodan merkittävimmistä taisteluista. Kuulisin mielelläni siitä lisää, jos vain teille sopii.

Päiväni ovat täynnä lentomuodostelmia, ilmataisteluiden strategiaa, lohikäärmetietoutta, varustehuoltoa ja käytännön harjoittelua, enkä voisi olla tyytyväisempi osaani. Lohikäärmeet ovat kiehtovia ja upeita olentoja, niitä on täällä monia, en edes tiennyt niitä olevan näin monenlaisia. Ne osaavat myös puhua, vaikka kaikki eivät ehkä ole aivan parhaimpia keskustelijoita.

Olen myös saanut ystäviä kadettien joukosta, erityisesti ne kaksi, jotka auttavat minua tavoittamaan saman tason koulutuksessa heidän kanssaan. Me vietämme yhdessä aikaa myös opintojen ulkopuolellakin ja se näkyy ryhmätyöskentelyssämme niin opinnäytteissä kuin taisteluharjoituksissa. Toivon, että voisimme tulevaisuudessa taistella samassa laivueessa, koska samaan miehistöön kuuluminen on kohdallamme epätodennäköistä.

Lady Stilton on pyytänyt minua välittämään teille sydämelliset terveiset, hän on erittäin tyytyväinen teidän panokseenne neuvonantajanani ja suosittelemistanne politiikan ja tilanhoidon opettajista. Yksi ehdokkaista on osoittautunut erityisen luotettavaksi ja lahjakkaaksi, kunnialliseksi herrasmieheksi, jonka ansiot ovat niin vaikuttavat, että harkitsemme hänen nimittämistään tilanhoitajaksi.

Liitän oheen hänen suosituksensa, ansionsa ja alustavat ehdotuksensa niin tilusteni kuin muunkin omaisuuteni hoitoon, jotta saisimme niistä parhaimman mahdollisen hyödyn. Mukana ovat myös luonnollisesti Lady Stiltonin merkintöjä ja ajatuksia yhdessä kapteeni Hardyn arvioiden kanssa. Toivon, että ehditte perehtyä niihin ja lisätä omat mielipiteenne asiaan.

Kunnioittaen ja niin edelleen

teidän

Harrison Potter

Hänen Majesteettinsa ilmavoimien kadetti

Lordi Potter, Derbyshiren jaarli ja Pottertonin paroni

Nuori Herra Potter,

Ilahduin saadessani teidän kirjeenne kuriirin mukana, se tuo miellyttävää vaihtelua Saarron keskelle. Olemme onnistuneet pitämään Ranskan ja Espanjan yhdistynyttä laivastoa Calvin satamassa Korsikalla jo kolme viikkoa, mikä on erittäin Suotavaa sodan kannalta, mutta se vaatii paljon Kärsivällisyyttä niin päällystöltä kuin muultakin miehistöltä.

Kapteeni Foley osaa pitää tilanteen hallinnassa, joka tarkoittaa monia harjoituksia taistelutilanteisiin valmistautumisessa kuin myös myrskyyn. Perusasioiden kertaaminen ei ole koskaan turhaa, on Palkitsevaa nähdä, kuinka harjoitusten myötä moni asia nopeutuu ja Yhteistyö hioutuu saumattomammaksi eri ryhmien välillä.

Lordi Nelson on saarron Komentaja ja hän on määrännyt useita pitkiä tulituksia vihollisen strategisiin kohteisiin, olemme tuhonneet komean räjähdyksen kera parikin ammusvarastoa, jotka saarella olevat vakoojamme ovat meille osoittaneet. Ylimmät upseerit ovat sitä mieltä, että toiveita kaupungin antautumisesta on olemassa, miehistön mielestä jo pelkästään Lordi Nelsonin läsnäolo tarkoittaa sitä, että tämä kääntyy voitoksi aivan pian.

Ei ole mitään takeita, että moinen taikausko voisi olla mahdollista, he ovat asettaneet ihmisen, vaikka hyvin kokeneen ja taitavan sellaisen, jalustalle, jolle ei ihmistä pitäisi asettaa. Kukaan meistä ei ole Erehtymätön, eikä yksikään voitoista ole tullut Ilmaiseksi, joten voitto, jos ja kun sellainen saavutetaan, voi vaatia monen toverimme hengen. En voi väittää, ettenkö minäkin ole Iloinen voidessani taistella Lordi Nelsonin alaisuudessa, sillä tämä on opettanut minulle paljon meritaisteluista ja piirityksestä.

Sodan etenemisestä muihin tärkeisiin asioihin. Olen hyvin otettu siitä, että Vaatimaton ehdotukseni oli teille hyödyllinen. Olen liittänyt oheen kirjeen muille neuvonantajillenne, mutta sanottakoon myös tässä, etten nähnyt mitään sellaista asiakirjoissanne, joka olisi herättänyt Erityistä huomiota. Neuvoisin teitä kuitenkin vielä Harkitsemaan suunniteltua palkan määrää, sillä Herra Parkerilla ei hänen pätevyydestään huolimatta ole aivan kaikkia Vaadittavia suosituksia, joten Antelias ehdotuksenne johtaa siihen, että teidän on vaikea, mahdollisen menestyksen myötä, palkita hyvin Hoidettuja tehtäviä paremmalla palkalla vaikuttamatta tuhlailevalta.

Koulutuksenne kuulostaa Vallan kiintoisalta, laivastossa ei valitettavasti ole samanlaista mahdollisuutta opiskella koululuokassa, vaan ainoastaan aloittamalla työt heti ja oppia sen myötä sekä kokeneempien Upseerien opastuksella. Hyvä yhteishenki on jokaiselle Isänmaan ja Kuninkaan puolesta taistelevalle tärkeää kuuluivat he sitten merivoimiin, lennostoon, ratsuväkeen tai jalkaväkeen. Ystävyyssiteet, jotka on Koeteltu taisteluissa, ovat osoittautuneet omalla kohdallani kaikista Kestävimmiksi. Toivon siitä huolimatta, että voitte odottaa vielä muutamia vuosia, ennen kuin teidän Ystävyytenne koetellaan taisteluissa.

Usk. palv.,

Wm. Laurence

10. Luukku : Puolhaltiat palaavat juurilleen Osa II Muutoksen alkutahdit (ficin kokonaisikäsuositus K-15)

Saatte tämän luukun jo varmuuden vuoksi näin aikaisin, koska meille on luvassa kovaa tuulta ja muutamien viime päivien aikana kevyemmätkin puuskat ovat saaneet sähköt pätkimään uhkaavasti, se tarkoittaa myös sitä, että 11. luukku ei välttämättä pääse aukeamaan ajallaan. Toivon toki, että nämä varotoimet ovat turhia, enkä joudu elämään sähköttä taas vaihteeksi.

Haasteet: Kerää kaikki hahmot - Luna Lovegood ja Joulukalenterihaaste 2014 - 10. luukku

K/H: Tässä toisessa osassa Puolhaltia-saagaa ollaan Kuoleman varjelukset kirjan jälkeisessä ajassa siten, ettei epilogia koskaan tule olemaan, eikä monia suhdekehityksiä siis huomioida tässä. Tämä osa keskittyy oikeastaan kahteen henkilöön sodan jälkeisessä maailmassa. Kaikkea ei kuitenkaan paljastu vielä tässäkään osassa, vaikka joitain asioita selviääkin. 
FYI Ultraäänitutkimus raskauden seurannassa ei ollut vielä kuin vasta kehittely- ja kokeiluvaiheessa korkeintaan yhdessä sairaalassa, mutta ei todellakaan edes tunnettu valtakunnallisesti, sinä ajankohtana kuin tekstissä puhutaan synnytyskomplikaatioista, jotka eivät nykypäivänä juurikin tuon ultran takia ole kohtalokkaita. Mainitsen tämän jo siltä varalta, että jonkun mielestä tapahtumat olisivat helposti ennakoitavissa ja korjattavissa, joita ne eivät ole tuona aikana olleet.  

Luna — > Ithilwen

Harry — >

Puolhaltiat palaavat juurilleen

Osa II

Muutoksen alkutahdit

♥

Tylypahkan taistelun jälkeen maailma juhli, jästit iloitsivat terroristijärjestön kukistumista ja hämmästelivät sitä, kuinka nuorelta erikoisjoukkojen agentti näytti ollakseen niin taitava, että oli saanut terroristien kauhua kylväneen johtajan nitistettyä. Naiset huokailivat ritariksi lyödyn nuorukaisen komeaa, suorastaan kaunista ulkomuotoa, kun miehet arvostivat tämän voimaa ja urhoollisuutta, heidän silmissään hän oli täydellisen sotilaan perikuva.

Tosin Likusteritie neljässä kumpikaan ajatustapa ei saanut jalansijaa, päinvastoin Petunia ja Vernon Dursley olivat katkeria siitä, että kummajainen pärjäsi heitä paremmin maailmassa ja kukaan naapureista ei tuntunut muistavan heidän kasvattaneen pojan, mikä oli siunaus ja kirous. He eivät kuitenkaan periaatteesta voineet asiaa tuoda julki, koska lehdistön tiedoissa oli mainittu pojan käyneen erittäin valikoivaa yksityiskoulua lahjakkaille, ja he olivat väittäneet pojan käyneen paatuneille rikollisille tarkoitettua koulua. Valheesta kiinni jääminen olisi tehnyt vain hallaa heidän maineelleen. Petunia oli suutuspäissään rikkonut yhden kuningattaren Jubilee-keräilykupeista, mikä entisestään lisäsi hänen katkeruuttaan.

Velhomaailmassa Voldemortin lopullista kukistumista juhlittiin sadoilla tynnyreillä simaa, kermakaljaa, tuliviskiä ja tonttuviiniä. Ihmiset tanssivat ja lauloivat niin Tylyahon kujilla kuin Viistokujalla. Harry Potter sai Merlinin ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalin ja monta muuta kunnianosoitusta kuten patsaan taikaministeriön aulaan. Kukistaja-Potter sai lisäksi naimatarjouksia, ihailijakirjeitä, lahjoja, haastattelupyyntöjä, kiitoksia, selkään taputuksia, tappouhkauksia, lemmenjuomalla kyllästettyjä täkyjä, myrkytettyjä ja kirottuja koruja ja paljon muuta.

Hän ei saanut kulkea rauhassa missään nyt, kun jästimaailmakin oli tietoinen hänen uroteostaan. Hän pysytteli Kalmanhanaukion synkässä rauhassa painajaistensa ja ystäviensä ahdistamana. Ystävien tarkoitus oli varmasti hyvä, kun he yrittivät saada häntä ihmisten ilmoille, mutta he eivät olleet omasta julkisuudestaan huolimatta yhtä suuren mediamylläkän ja henkilöpalvonnan kohteena, joten he eivät ymmärtäneet Harryn ahdistusta.

Luna oli ainoa, joka tuntui ymmärtävän Harrya. Hän ei painostanut Harrya puhumaan tai kohtaamaan ihailijoiden hyeenalaumaa, jota kohtaan Hermionen mielestä piti osoittaa ymmärrystä ja huomiota, olihan näiden kiitollisuus aivan loogista ja suuri kunnia. Neville todennäköisesti ymmärsi myös, mutta hän oli ottanut tehtäväkseen valvoa jälleenrakennusta velhoneuvostosta käsin ja pitää omalta osaltaan huolta siitä, ettei uusi ministeriö olisi yhtä korruptoitunut kuin edellinen.  

Niinpä Harryn hiljaisen, synkkien ajatusten täyttämän, maailman jakoi Luna, jonka mielessä yhtä synkät ja ahdistavat muistot ajoittain parveilivat. He eivät puhuneet niistä, mutta kumpikin tiesi jollain tavalla sen, mitä toinen tunsi, ja hiljaisuus ei silloin ollut niin painostavaa. Luna saattoi istua Harryn kanssa talon katolla leutoina kesäiltoina, kun kaupungin häly hetkeksi vaimeni huminaksi ja saattoi kuvitella olevansa jossain muualla.

Toisinaan Luna vei Harryn mukanaan jylhiin metsiin, sammaleisille kallioille, lempeästi virtaavan joen varrelle, satoaan kasvattaville heinäpelloille tai kukkien täplittämille niityille, jotka olivat kaukana asutuksesta. Eikä Harry koskaan kysynyt, missä he olivat, ei edes silloin, kun he lopulta kuukausien jälkeen rikkoivat välillään vallitsevan hiljaisuuden.

He puhuivat luonnosta ympärillään siitä, kuinka puista tuntui puuttuvan jotain, ikään kuin niiden pitäisi pystyä kertomaan enemmän kuin vain epämääräisiä mielikuvia liiallisesta auringosta tai sateesta. Luna kertoi elämästään Tylypahkassa ennen hänen sieppausta ja siitä kuinka Ksenofilius oli tehnyt itsemurhan, kun Luna oli vapautunut ja toipui vielä Simpukkamökissä. Isä ei ollut osannut elää ilman äitiä, oli Luna todennut. Harry epäili osasyynä olleen miehen itsesyytökset Lunan koettelemuksista ja häpeä teoistaan sodan aikana.

Harry uskaltautui avautumaan omista painajaisistaan ja toiveistaan. Siitä kuinka hän halusi löytää paikan, jossa hän voisi olla vapaa kuuluisuudestaan ja olla oma itsensä. Hän ei aikonut palata Tylypahkaan viimeiseksi vuodeksi, vaikka Luna olisikin siellä. Harry ei myöskään aikonut liittyä ministeriön riveihin, josta hänelle oli tarjottu jo aurorin paikkaa kuin myös sanomattomien joukoissa salaperäisyyksien osastolla. Hän halusi tutustua juuriinsa, viimeinen vuosi ja moni muukin asia oli saanut hänet tajuamaan, kuinka vähän hän omasta suvustaan tiesi.

Luna ehdotti, että Harry aloittaisi äitinsä syntyperästä ja opettelisi samalla uuden kielen. Kieli oli kuulemma harvinainen, mutta Harrylle tulisi olemaan hyötyä siitä. Muutamia sanoja ja sanontoja hän olikin jo näiden muutaman kuukauden aikana oppinut, hän oli kuitenkin luullut niiden olevan jotain mielikuvituskieltä, jonka Luna oli keksinyt.

Hän ymmärsi, että oli kyse jostain tärkeämmästä, kun Luna antoi oman äitinsä käsinkirjoitettuja ja loitsimia kielioppi- ja sanakirjoja, sekä muutamia historiankirjoja, joita hän ei voisi lukea ennen kuin omaisi uudella kielellä suuremman sanavaraston ja osasi käyttää sitä. Luna ei ensimmäistä kertaa puhunut asioista, joita ei juuri sillä hetkellä ymmärrä, mutta joiden todellinen merkitys on kristallinkirkas myöhemmin. Harry oli oppinut ottamaan ystävänsä puheet vakavasti ja valmistautumaan tulevaan parhaan kykynsä mukaan, vaikka ei aina tiennyt mihin valmistautua tai miten.

Luonto koreilee väreissä syksyllä,

vaikka se valmistautuu talven tuomaan kuolemaan.

Syyskuun ensimmäinen päivä lähestyi aivan liian nopeasti, se tarkoitti sitä, että pian hänellä ei olisi Lunaa rikkomassa omavalintaisen eristäytymisen turruttavuutta. Hänellä oli kyllä kirjat ja Oljo, mutta ne eivät korvanneet Lunan läheisyyttä, joka tuntui tuovan valoa synkimpäänkin hetkeen, joskus suorastaan kirjaimellisesti. Oli yllättävää, kuinka hän oli tänä aikana onnistunut unohtamaan muun maailman ja muut ystävänsä. Synkistä ajatuksista huolimatta Harry saattoi todeta olleensa ensimmäistä kertaa vapaa Voldemortin varjosta ja viettäneensä kesää lähes yhtä rennosti kuin muut nuoret.

Harryn huomaamatta oli hänen 18-vuotissyntymäpäiväkin mennyt ohitseen. Ne lahjat ja kirjeet, jotka olivat läpäisseet pöllöturvasuodattimen™, oli Oljo huolella järjestänyt yhteen pienemmistä huoneista. Luna oli antanut Harrylle ohjattavista luumuista tehdyn riipuksen, joka oli koristeellisesti punotussa nahkanauhassa. Se tulisi Lunan mukaan tarpeelliseksi matkalla, jolle he olivat valmistautumassa, vaikka he eivät sellaisesta olleet mitään vielä puhuneet. Harry otti lahjan sen ansaitsemalla vakavuudella vastaan, kielen opiskelu sai lisämerkitystä lahjasta ja mainitusta matkasta, milloin ja mihin he sitten lähtisivätkään.

Elokuun puolivälissä Luna joutui viettämään muutaman päivän Saivartelijan toimituksessa, jotta syyskuun numero ehtisi julkaisuun ajallaan. Niiden aikana Harry oli luvannut itselleen ja Lunalle hoitavansa kaikki kertyneet tärkeät asiat, jotka vaativat yhteydenpitoa ministeriöön, ystäviin, lehdistöön ja selvittäisi maahisten kanssa, miten ja mistä aloittaa sukujuuriensa etsimisen niin äitinsä kuin isänsä osalta.

Kävi ilmi, että Jamesin puolen sukuselvitys olisi helposti tehty. Harryn sukuholvissa oli niteitä hyllykaupalla, joissa kerrottiin suvun vaiheista. Sieltä löytyi myös silkkiseen seinävaatteeseen kudottu sukupuu, joka päivitti itse itsensä. Yllättäen siinä näkyi kuitenkin Lilyn nimen alla haalea varjontapainen, aivan kuin toinen nimi, mutta se oli niin epätarkka ja haalea, ettei sitä pystynyt lukemaan edes tarkennus- ja suurennusloitsujen avulla. Lilyn matka-arkku oli samassa holvissa, mutta sen sisältä ei löytynyt kuin muutama päiväkirja ja kirjeenvaihtoa, joissa ei juuri aineksia sukuselvitykseen ollut.

Päiväkirjoissa oli kuitenkin mielenkiintoisia huomioita ja niiden sivuilta Harry saattoi muodostaa paremman kuvan äidistään, kun hän vain hyppäsi sellaisten kohtien yli, joissa puhuttiin kuukautisista, seurustelusta ja muista asioista, joita harva poika haluaa äidistään tietää. Äitinsä suvusta tietoja saadakseen hänen olisi oltava yhteydessä Petuniaan, vaikka hän vain reilua vuotta aiemmin oli päättänyt olla koskaan palaamatta Likusteritielle tai edes puhuvan tädilleen. Dudley oli asia erikseen.

Näytti kuitenkin siltä, että yhteyden ottaminen olisi välttämätöntä, sillä maahisten saamien asiakirjojen mukaan Lilyn ja Petunian vanhempien jäämistö oli päätynyt Petunian haltuun, koska pesänjaon aikaan Lilyä ei pystytty tavoittamaan.

Harry sai lopulta lähetettyä kirjeen jästipostina Petunialle, ja siinä varovasti ehdotettua tapaamista syyskuulle. Hän oli esittänyt vetoomuksensa mahdollisimman kohteliain sanankääntein ja pahoitellut, ettei ollut voinut pyytää tätiään mukaansa tilaisuuteen, jossa hänet lyötiin ritariksi. Hän vakuutti, että kuningatar oli tietoinen heidän sukulaisuudestaan ja täti saattaa siten saada kutsun johonkin toiseen tilaisuuteen. Harrya oli suorastaan hävettänyt laittaa kyseisiä sanoja paperille, mutta Petunian suhteen oli otettava järeät aseet käyttöön, jos aikoi korjata sen, minkä täti varmasti oli katsonut loukkaukseksi itseään kohtaan.

Hän oli kirjoittanut myös Dudleylle ja tavannutkin tämän Lontoossa, he olivat viettäneet harvinaisen mukavan iltapäivän Sohossa, jossa heihin ei juuri kukaan kiinnittänyt huomiota. Serkku oli luvannut auttaa asiaa puhumalla Harryn puolesta, jos Petunia ei muuten suostuisi Harrya tapaamaan. Dudley yrittäisi järjestää asiat niin, että pääsisi käymään kotonaan samaan aikaan Harryn kanssa, kunhan he vain ensin saisivat puhuttua Petunian ympäri.

Jos meret on tehty kyynelistä,

on maailmassa enemmän surua kuin iloa,

mutta auringon paistaessa myös suru säkenöi meren tavoin.

Lunan viimeisenä lomapäivänä Harry otti ensimmäistä kertaa koko kesänä aktiivisen roolin heidän yhteisten retkiensä suunnittelussa. He olivat heränneet aurinkohuoneessa, Luna riippumatosta kahden appelsiinipuun välistä ja Harry puolestaan sammaleiselta lattialta, jonka päälle levitetty piknikhuopa oli toiminut hänen vuoteenaan. Aurinko paistoi läpinäkyviksi muutetuista seinistä sisälle lämmittäen ja virkistäen kaikkea elollista. Harry venytteli nautinnollisesti ja kurottautui tökkimään sormellaan Lunaa riippumaton läpi hereille.

Aurinkohuonetta ei aiemmin löytynyt Kalmanhanaukiolta, vaan se oli kesän aikana kuin huomaamatta ilmestynyt sinne. He olivat retkiltään ottaneet aina muutamia taimia tai sammalpaloja mukaansa muistoksi paikoista, joissa he olivat käyneet. Heidän yllätyksekseen Oljo oli omalla erityistaikuudellaan saanut kasvit kukoistamaan sisätiloissa ja idea huoneesta oli syntynyt. Oljo oli ollut huoneen suunnittelussa mukana ja toteuttanut osaltaan niitä yhdessä Harryn ja Lunan kanssa. Silloin he olivat hankkineet osan kasveista ilman retkimuistoa ja muuttaneet joitain ylimääräisiä rojuja ja kankaita puutarhakalusteiksi sun muiksi tarvittaviksi sisustuselementeiksi.

Harry kiskoi unenpöpperöisen Lunan hopeapajujen oksaputousten suojassa olevan siron puutarhapöydän ääreen, jolle heidän aamiaisensa oli katettu. Valon ja varjojen leikkiessä heidän ympärillään rauhallisesti he nauttivat Oljon valmistaman täyttävän, mutta kevyen, aamiaisen. Hunajalla siveltyjä skonsseja, mysliä yogurtin kera ja hedelmäsalaattia tuoreista hedelmistä, juomaksi kahvia, teetä ja omista appelsiineista vastapuristettua mehua.  

Aamupalan ja muiden valmistelujen jälkeen Harry tarttui Lunaa kädestä ja hihkaisi Pembrokeshire. Heidän käsiensä väliin jäänyt porttiavain viskasi heidät kieppuvalle matkalle Walesin rannikolle. Harry oli varannut heille ratsastustunnin, jonka jälkeen opas vei heidät ratsastamaan hiekkarannoille ja kallioille. Kallioilta oli mahdollisuus hypätä mereen uimaan ja sukeltelemaan, mutta hylkeitä saattoi bongata kastelematta itseään. He olivat Lunan kanssa melko varmoja siitä, että muutama hylkeistä oli selkieitä eikä tavallisia hylkeitä.

Harry pysytteli kallioilla ja, vaikka hyppiminen hauskalta näyttikin, suurinta iloa tuotti se, että hän näki Lunan leikkimässä hylkeiden ja selkieiden kanssa aaltojen keskellä ja kuuli ystävänsä vapautuneen naurun. Auringon lämmittämä merituuli viskoi pisaroita aaltojen harjalta hänen kasvoilleen ja pyöritti hänen pitkiksi kasvaneita hiuksiaan villisti hänen kasvojensa ympärillä, eikä hän voinut olla nauramatta silkasta hyvästä olosta, jota meri, aurinko ja Lunan ystävyys saivat aikaiseksi.

Tuntui kuin hänessä olisi herännyt jokin osa, joka aina oli ollut olemassa, mutta jäänyt kaiken muun jalkoihin. Ehkä hirnyrkki oli osaltaan syynä siihen ja se, että hänen äitinsä jättämä suoja ja iso osa hänen muista taikavoimistaan olivat hänen tietämättään keskittyneet pitämään Voldemortin sielunsirpaleen eristettynä kirousarpeen, jotta se ei pääsisi saastuttamaan tai ottamaan valtaansa Harrya.

Joka tapauksessa Harry huomasi tuntevansa taikuuden ympärillään ja itsessään paremmin, myös hänen aistinsa olivat herkemmät. Suurin muutos oli kuitenkin se, että hänen oli paljon helpompi omaksua tietoa ja ymmärtää muiden tunteita ja mielialoja. Välillä hän saattoi nähdä myös vilahduksia asioista, ihmisistä ja tapahtumista, jotka eivät olleet vielä tulleet kohdalle. Hänellä ei ollut samanlaista ennaltanäkemisen lahjaa kuin Lunalla, joka ymmärsi asioiden laajemman merkityksen yksittäisten tapahtumien tai yksityiskohtien sijaan.

Ei ennaltanäkeminen täysin uusi asia ollut, se oli selkeämpi nyt, mutta hänen nopea ja intuitiivinen tapansa aiemmin toimia niin taistelussa kuin huispauksessa oli ollut sen heikko muoto. Se oli ollut merkittävä tekijä siinä, kuinka helposti hän väisti kirouksia kuin tietäen ennalta mihin kirous iskisi. Hän oli aina ajatellut sen olevan pelkkää onnea ja hyvien refleksien ansiota, eikä hänelle koskaan ollut tullut mieleen, että sillä olisi mitään tekemistä ennustamisen kanssa. Oli ironista, että hän oli reputtanut ennustuksen V.I.P:eissä, kun hänellä oli oikeasti lahjoja siihen.

Niin ihanaa kuin aurinkoisella rannalla oleskelu olikin, sen piti loppua joskus, takaisin tallille ratsastaminen pitenevien varjojen keskellä tuntui kuvaavan hyvin sitä, kuinka yksinäisten iltojen varjot häälyivät lähempänä kuin aiemmin Lunan kesäloman päättymisen myötä. He tapaisivat useasti, mutta eivät kuitenkaan niin tiiviisti joka päivä, mihin aikaan tahansa ympäri vuorokauden kuten nyt, ja Harry oli tottunut Lunan persoonalliseen ja mutkattomaan seuraan. Kumppanuuteen, jossa kumpikaan ei vaatinut toiselta mitään muuta kuin olla oma itsensä, hiljaista yhdessäoloa, ymmärtämistä ilman sanoja tai eleitä.

Harry ei ollut koskaan aiemmin huomannut, miten paljon vaatimuksia hänen ystävänsä olivat asettaneet, eikä sitä kuinka paljon hän piilotti itsestään peläten tulevansa torjutuksi, jos hän olisi oma itsensä.

Sellaista ei heidän välillään ollut Lunan kanssa, silti he kumpikin tiesivät että, vaikka he voisivat elää koko elämänsä yhdessä ja olla tyytyväisiä siihen, heidän välillään ei ollut seksuaalista tai romanttista viritystä. Moni saattoi luulla heitä pariskunnaksi, mutta he itse tiesivät olevansa kaikista hellyyden osoituksista ja läheisyydestä huolimatta ystäviä, joiden ystävyys oli kestävämpää kuin monen perhesiteet ja parisuhteet.

Heidän viimeinen yhteinen päivänsä päättyi Lontoon katuvalojen yläpuolella talon katolla satunnaisiin sanoihin, toisen olemuksen ja läheisyyden varastoimista eron ajaksi, teekupeista nousevan höyryn lämmittäessä heitä yön viilentyessä heidän ympärillään.

Lunan positiivisuus oli ainoa asia, joka sai Harryn uhmaamaan laiturin yhdeksän ja kolme neljäsosan ihmispaljoutta ja ihailijoiden tunkeilun. Juna oli säilynyt sodassa koskemattomana ja se täyttyi innokkaista oppilaista, kaikkialla tuntui vapautunut iloisuus, jossa oli vain aavistus haikeutta muistojen noustessa kutsumatta mieleen niistä läheisistä, jotka eivät sodasta selvinneet.

Hannah ja Susan tulivat juttelemaan heille, ensimmäistä kertaa julkisesti pariskuntana näyttäytyvät kahdeksasluokkalaiset pyysivät Lunaa kanssaan samaan vaunuosastoon, mikä kevensi Harryn mieltä huomattavasti. Myös Neville liittyi samaan seurueeseen ja Harry tiesi, Lunan olevan nyt turvassa matkan ajan. Kukaan ei uskaltaisi kiusata tätä sotasankareiden keskellä. Heidän halauksensa oli pitkä ja päätyisi varmasti Päivän Profeetan etusivulle seurusteluspekulaatioiden kanssa, mutta sillä ei ollut merkitystä enää Harrylle. Häntä odottivat yksinäiset päivät Kalmanhanaukiolla sukututkimuksen ja opiskelujen parissa, ainoa poikkeus olisi Likusteritiellä käynti ja Petunian kohtaaminen pitkästä aikaa.

Usva nousi aaltoillen tanssien,

sen olemus liukui ääneti kaiken ylle kätkien,

suojaten,

kietoen syliinsä kuin rakastaja.

Harry soitti Likusteritie neljän ovikelloa vain puoli tuntia sen jälkeen, kun Vernonin auto oli lähtenyt pihasta. Petunia avasi oven lähes heti kasvoillaan sulkeutunut ilme, mutta Harry aisti hyvin sekalaisia tunteita tätinsä naamion takaa, yllättävin oli huojennus. Se saattoi liittyä moneen asiaan, oli kuitenkin selvää, että kaikista aiemmista puheistaan huolimatta Petunia ei ollut niin piittaamaton Harryn olemassaolosta kuin oli antanut ymmärtää.

Heidän mykkä tuijotus hetki rikkoutui Dudleyn huikatessa keittiön ovelta huomenet. Petunia nyökkäsi Harrylle tervehdykseksi siirtyen sivummalle, jotta hän saattoi astua eteiseen.

— Kiitos, että sain tulla tänne, vaikka silloin vuosi sitten lupasinkin pysytellä poissa elämästänne. Sota muutti monia asioita ja, vaikka se nyt on ohitse, sen vaikutukset eivät ole. Meidän puolemme kärsi suuria tappioita, eikä siihen ole edes laskettu niitä, jotka eivät koskaan tule toipumaan sodan aiheuttamista henkisistä ja fyysisistä arvista. Moni asia sai minut huomaamaan, kuinka tärkeitä perhesiteet ovat ja sen, miten vähän minä tiedän omasta perheestäni ja suvustani. Ymmärrän nyt myös paremmin sitä, miksi suhtaudut äitini ja minun maailmaan torjuvasti. Olen aidosti pahoillani siitä, miten se sinun elämääsi on vaikuttanut.

— Hmph! Vai luulet sinä ymmärtäväsi. En ole ollenkaan varma, että tekisit mitään toisin tai kieltäytyisit menemästä Tylypahkaan, jos nyt olisit saman valinnan edessä. Saati sitten, että kiittäisit meitä normaalista lapsuudestasi kaukana siitä sakista.

— Petunia-täti, en tullut riitelemään kanssasi, mutta en kyllä menisi väittämään lapsuuttani normaaliksi. Sen suhteen olet oikeassa, että tekisin asiat toisella tavalla, jos tietäisin edes murto-osan siitä, mitä nyt tiedän. Arvostan jästimaailmaa ja koulutusta aivan eri tavalla, enkä välttämättä olisi valinnut Tylypahkaa koulukseni. Taikuus on kuitenkin osa minua, enkä olisi voinut jättää sitä harjaannuttamatta, sillä se olisi voinut aiheuttaa vahinkoa ihmisille ja kaikelle muullekin ympärilläni ilman kontrollia. Ehkä olisi parasta, ettemme puhuisi sen enempää taikuudesta tai siitä, millaiset meidän välimme ovat ennen olleet, niin tapaamisemme sujuisi ilman turhia riitoja.

— Suostuin tähän tapaamiseen vain siksi, että saisimme molemmat tästä jonkin konkreettisen päätöksen yhdelle vaiheelle elämässä. Se teidän sotanne jätti viimeisen tapaamisemme epävarmalle pohjalle. Saimme pelätä sen kaikista varotoimista huolimatta vaikuttavan meidän elämäämme, eikä kukaan olisi vaivautunut ilmoittamaan meille mitään, jos meitä olisi myöhemmin uhannut löytyminen. He suostuivat auttamaan meitä silloin vain, koska sinä asuit silloin vielä täällä. Eikä kukaan ilmoittanut sodan loppumisestakaan, saatoimme vain päätellä tilanteen muuttuneen siitä, että sinut lyötiin ritariksi merkittävästä roolistasi terroristi-iskujen lopettamisessa ja päätekijän kukistamisessa. Kuinka monen muun perhe odottaa vieläkin tietoa teidän maailmanne tilanteesta, siis sellaiset, jotka eivät tiedä sinun olevan osa sitä maailmaa ja sodan toisen osapuolen johtohahmoja?

— On totta, että suurin osa unohtaa jästisyntyisten perheet lähes kokonaan, heillä ei ole merkitystä Ministeriölle, paitsi uhkana taikuuden paljastumiselle. Ja ennen kuin keskeytät minut, Petunia-täti, niin sanoin Ministeriön, se ei ole minun tai muiden taiattomassa maailmassa kasvaneiden taikovien mielestä oikein. Toistaiseksi sodasta toipuminen ja yhteiskuntarakenteiden vakauttaminen ovat keskeisimpiä asioita, mutta meidän voittomme tarkoittaa sitä, että vähitellen muutosta parempaan pitäisi tapahtua.

— Kuulostaa pahasti poliitikkojen vaalipuheilta, mutta kaikista vioistasi huolimatta, et ole taipuvainen suoranaiseen valehteluun, Petunia tuhahti, mutta antoi asian olla.

He lähtivät kiipeämään yläkertaan, jossa Dudley oli jo ottanut ullakolle vievät tikapuut alas sisäänkäynti luukusta. Petunia kiipesi ensimmäisenä, koska hän tiesi, missä ne laatikot olivat, joita oli tullut pesänjaossa hänelle niin Lilyn kuin hänen osansa ja lisäksi ne laatikot, jotka oli toimitettu heille kuukausi Lilyn kuoleman jälkeen.

Hänellä oli vain hämärä käsitys siitä, mitä laatikot sisälsivät, koska ei ollut koskaan halunnut avata niitä. Arvopaperit, osaketodistukset ja arvotavarat olivat kaikki olleet erillisissä lukituissa salkuissa, joten niiden takia Petunian ei tarvinnut papereita sisältäviä laatikoita penkoa. Hän oli ollut silloin vielä liian katkera sekä vanhemmilleen että Lilylle, ettei hän halunnut uhrata heille yhtään ajatusta tai aikaa kuin oli pakko.

Harry saapui seuraavana ullakolle Dudleyn tullessa pian hänen jälkeensä. Hän oli automaattisesti tarttumassa sauvaansa siivotakseen alueen ja laatikot pölystä sun muusta, mutta pysähtyi muistaessaan, missä hän oli.

— Petunia-täti, pahastuisitko, jos käyttäisin taikuutta puhdistamaan tätä paikkaa? Lupaan, etten käytä taikuutta mihinkään muuhun, Harry kysyi varovaisesti. Hän ei halunnut pahentaa tilannetta, mutta jästikeinoin siivous veisi aivan turhan paljon aikaa ja sitä ei muutenkaan ollut paljoa.

— Siitä vaan, et sinä ennenkään kysellyt ennen kuin aiheutit ongelmia, nainen tuhahti vastaukseksi.

— Kiitos, täti, Harry sanoi ja jätti huomauttamatta, ettei hän koskaan aiemmin ollut tietoisesti edes käyttänyt taikuutta, vaan vahinkotaikuus jo nimensä mukaan tapahtui aina vahingossa.

Siivousloitsuista oli tullut niin tuttuja hänelle, ettei aikaakaan, kun puulattia hohti puhtautta ikkunasta siivilöityvässä valossa ja laatikoista erotti jälleen, mitä niiden kyljissä luki. Dudleyn vanhat lastenhuoneen pikkujakkarat ja pöytä siirrettiin nurkasta valoisampaan paikkaan, jonka jälkeen he levittivät ensimmäisen laatikon sisällön pöydälle ja alkoivat käydä niitä yhdessä läpi.

Papereiden kahina täytti ullakon, välillä sen rikkoi tömähdys, kun jokin monista kirjoista tai kansioista laskettiin pöydälle selaamista varten. Jokaisen vieressä oli kasa, johon he laittoivat katsotut ja hylätyt osat sisällöstä. Pöydän keskellä oli puolestaan yhteinen kasa niille, jotka saattoivat sisältää Harrya kiinnostavaa informaatiota ja sitten oli vielä kasa Petunian vieressä, joka sisälsi kirjeitä ja muita, jotka olivat herättäneet naisen kiinnostuksensa. Harry vilkaisi tätiään, hän tiesi, että osa oli varmasti saman tyyppisiä kuin se kirje, joka oli hänen kädessään.

Rakas äiti ja isä,

Minulla on hyviä uutisia. Kävin tänään Pyhässä Mungossa, meille on Jamesin kanssa tulossa vauva, parantaja vahvisti sen. Olen aivan onnesta sekaisin. James ei ole kuullut iloisia uutisia vielä, sillä hän oli partioimassa, enkä tavoittanut häntä auroritoimistolta. Minun pitäisi kirjoittaa ylös teorioitani uuden tehokkaamman suojaloitsun kehittämiseksi ja aloittaa suojeliuksen loitsimisen helpottamiseen tähtäävä tutkimus, mutta haluaisin mennä tanssimaan lumihankeen silkasta rakkaudesta sisälläni kasvavaan elämään. Elämän alku ei ole edes vielä ihmisen näköinen, mutta siitä on jo tullut tärkein asia maailmassani. Voldemortin ja kuolonsyöjien kylvämä kauhukin kalpenee iloni rinnalla.

Järkevämpinä hetkinäni kuitenkin tajuan, miten huono ajoituksemme on perheen perustamiselle. Toisaalta haluan uskoa sodan olevan ohitse lapsemme syntymän aikaan, vaikka se vaikuttaakin turhan optimistiselta tässä tilanteessa. En tiedä, mitä kuvittelin killan saavan aikaan siihen liittyessäni, kun se koostuu sekalaisesta joukosta tavallisia velhoja ja noitia. Joukossa on ehkä muutama aurori ja iskuvelho, mutta silti kilta on pääasiassa epäsotilaallinen joukko, joka kinastelee epäolennaisista asioista saamatta mitään todellista aikaiseksi. Osa kehtaa jopa paheksua Saivartelijan toimintaa jästisyntyisten ja puoliveristen turvapaikkojen ja maastamuuton järjestämiseksi.

Kyllähän te varmaan muistatte, kun kerroin tuosta lehdestä ja sen omistavasta pariskunnasta Kseno ja Serena Lovegoodista. Lovegoodit tekevät sentään jotain konkreettista vainottujen hyväksi, minäkin olen jonkin aikaa harkinnut maastamuuttoa, mutta James sai Albuksen kanssa puhuttua minut liittymään kiltaan. Toivoisin kuitenkin teidän ja Petunian perheineen muuttavan turvallisempaan maahan, sillä en halua teille tapahtuvan mitään pahaa.

Tietysti kiusaus paeta maasta on paljon suurempi nyt, kun tiedän olevani raskaana. Meidän maastamuuttomme on silti epätodennäköistä, sillä James ei halua jättää kotimaataan Voldemortin temmellyskentäksi, eikä tieto raskaudestani tule hänen mieltään muuttamaan. On totta, että Britannian valloitettuaan Voldemort pyrkisi valloittamaan muitakin maita ja siksi on parempi pysäyttää hänet heti alussa.

Isä luotan siihen, että sinä saat äidin suostumaan muuttoon, Petunian saa houkuteltua mukaanne sillä, että toisessa maassa hän saisi enemmän teidän huomiotanne kuin minä, ja siellä olisi helpompi unohtaa kokonaan minun olemassaoloni. Enkä sano tätä häntä loukatakseni tai saadakseni hänet näyttämään pikkumaiselta, vaan on selvää, että meidän erilaisuutemme niin ulkoisesti kuin taikuuden osalta on saanut hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja kateelliseksi. Yritin pitkään etsiä keinoa jakaa taikuus hänen kanssaan, mutta sellaista ei löytynyt, ja mitä pidempään siinä meni, sitä vaikeampi hänen oli hyväksyä mitään taikuuteen liittyvääkään. Kunhan sota loppuu, niin aion panostaa enemmän energiaani väliemme korjaamiseen, me olemme perhettä, eikä mikään ole sitä tärkeämpää.

Pitäkää hyvää huolta itsestänne.

Rakkaudella Lily

— En olisi uskonut, että Lily olisi uhrannut ajatustakaan meidän turvallisuudellemme, sillä sinne kouluun päästyään hän ei tuntunut lomilla huomaavan minua lainkaan. Puhui vain ihmeistä, joita koulussa pääsi tekemään ja uusien ystäviensä ihanuudesta. Aivan kuin koti ja perhe eivät olisi olleet enää mitään uuden maailman rinnalla. Milloin hän ei puhunut koulusta ja taikuudesta, hän kirjoitti uusille ystävilleen tai luki loitsukirjojaan.

— Yksi ystävistäni oli vähän samanlainen, mutta luulen, että taikuudesta puhuminen oli heille tapa jakaa se maailma teidän kanssa, kun se ei muuten oikein ollut mahdollista varsinkaan sodan aikana.

— Ehkä. Tässä on jotain joka saattaisi kiinnostaa sinua, vaikka se ei sukuselvityksen suhteen olekaan merkityksellinen, nainen totesi vaisusti.

Petunia ojensi Harrylle pienen kansion, se sisälsi Lilyn ja Petunian vauvakuvia, joiden yhteyteen oli kirjoitettu pätkiä näiden elämästä. "Lily ja Petunia harvinaisen kuumana kesänä kahluualtaassa, jonne naapurin koirakin päätti tulla vilvoittelemaan." tekstin vieressä oli kuva pienestä altaasta, johon kahden nakun pikkutytön väliin oli juuri, räiskeistä päätellen, hypännyt Welsh corgi. "Petunia auttamassa pikkusiskon hoidossa." oli puolestaan todiste siitä, että siskosten välit olivat olleet joskus aivan toisenlaiset, edes vanha kulahtanut valokuva ei estänyt katsojaa näkemästä pienen Petunia Evansin rakkautta pikkusiskoaan kohtaan. Harry toivoi, että Petunia olisi edes kerran elämässään katsonut häntä samalla tavalla, mutta tiesi, että jotkut haavat olivat liian syviä parantuakseen kunnolla. Ainakin he nyt pystyivät jakamaan näitä muistoja, joka oli sekin paljon.

Albumin jälkeen hänen käsiinsä osui lisää kirjeitä Lilyn käsialalla, jotka näyttivät olevan ajallisesti vähän edellisen kirjeen jälkeen kirjoitettuja.

Rakas äiti ja isä,

Sain eilen tietää odottavani poikalasta, kerron asiasta näin etukäteen, sillä näin erikoista unen viikko sitten ja se tuntuu melkein enneunelta. Siinä valkopartainen mies, joka ei muistuttanut lainkaan professori Dumbledorea, kutsui Jamesin ja minun näköistä nuorta poikaa haryoniksi syvästi liikuttuneena, kuin tapaisi rakkaan lapsenlapsensa vuosien jälkeen ensimmäistä kertaa. Olin ja olen edelleen täysin varma, että kyseessä oli meidän poikamme, ja koko tilanne oli äärimmäisen todentuntuinen.

Onko meillä sukulaisia ulkomailla, sillä unen ympäristö näytti hyvin erilaiselta kuin mikään näkemäni paikka Englannissa? Niin ja miehen puhe kuulosti vieraskieliseltä, haryon saattaisi hyvinkin olla nimi Harry vahvasti murtaen. Ainakin se sai minut harkitsemaan poikani nimeämistä Harryksi, eikös se ole isän toinen nimi? Jamesin sukulainen unessa ollut mies ei voinut olla, koska hän ja pian syntyvä poika ovat ainoat Potterien suvun edustajat.

Laskettu aikani on elokuun alussa, mutta ensimmäiset lapset kuulemma tuppaavat kiirehtimään maailmaan tulossaan, joten saatan synnyttää jo heinäkuussa. Toinenkin killassa oleva pariskunta odottaa esikoistaan samoihin aikoihin, olemme jo sopineet olevamme toistemme lasten kummeja, näin varmistamme sen, ettei kummiksi päädy vahingossa joku vihollisen kannattaja...

Rakas äiti ja isä,

Oli mukavaa nähdä teitä Harryn kastejuhlassa. Valitettavasti sen jälkeen on tapahtunut paljon asioita, jotka mutkistavat meidän tilannettamme. En voi kertoa niistä kirjeessä, eikä meillä ole mahdollisuutta tässä tilanteessa tulla tapaamaan teitä. Itse asiassa tämä kirje saattaa hyvinkin olla viimeisiä, ainakin toistaiseksi, joita voin lähettää. Meistä on tullut vihollisen huomion kohteita ja olemme jatkuvassa vaarassa, poikkeuksellisen suuressa vaarassa.

Joudumme turvautumaan hyvin monimutkaiseen taikuuteen suojautuaksemme, emmekä sen takia voi olla yhteydessä muuhun maailmaan juurikaan, koska pieninkin lipsahdus saattaisi paljastaa meidät viholliselle. Yritän saada viestejä teille vielä Jamesin ystävien tai killan kautta, mutta en ole lainkaan varma, kuinka usein he niitä voivat teille toimittaa, jotta teidän turvallisuutenne ei olisi enempää uhattu.

Pyydän vielä kerran, että muuttaisitte edes tilapäisesti ulkomaille. Viettäkää sapattivuosi Teneriffalla tai Aurinkorannikolla, ottakaa Petunia perheineen mukaanne. Minulla on sellainen olo, että emme tapaisi enää koskaan, ja se ei ole pelkkä epämääräinen pelko sodan takia, vaan kuin kurkistus tulevaisuuteen, jossa meitä ei ole ja Harry on aivan yksin. En halua menettää teitä, te olette minun perheeni, vaikka elänkin taikamaailmassa suurimmaksi osaksi, olette te minulle aina yhtä rakkaita.

Välillä jopa toivon, etten olisi taikamaailmaa valinnut, mutta silloin minulla ei olisi Harrya tai Jamesia, jotka ovat minun maailmani. Anteeksi, että muste on levinnyt paikoin, en enää tee juuri muuta kuin itke. Harry tosin pitää hereillä ollessaan mieleni muualla kuin murheissa, mutta muu aika tuntuu kuluvan murheiden parissa ja muuton järjestelyissä, vaikka ne ovat melkein yksi ja sama asia...

Oli vaikeaa lukea näitä kirjeitä. Tieto siitä, että niiden kirjoittaja ei kovin montaa kirjettä niiden jälkeen ollut voinut kirjoittaa. Se ja valokuvat hänestä vanhempiensa, Siriuksen ja Remuksen kanssa tekivät kipeää. Sodasta huolimatta kuvissa oli iloinen ja huoleton tunnelma, hän näki kuinka onnellinen oli ollut lapsena, ja saattoi vain ajatella sitä, kuinka lyhyeksi se aika oli jäänyt.

Hän antoi nämäkin kirjeet Petunian luettavaksi, mutta pyysi, että täti laittaisi ne kiinnostava informaatio -kasaan luettuaan ne. Hän lupasi tehdä kaikista niistä kopiot, jos täti haluaisi itselleen samoja kirjeitä ja papereita muistoksi. Seuraava kirje oli hyvin lyhyt, joten Harry tarttui siihen hieman vastentahtoisesti, oli helppo arvata mihin se sijoittuisi aikajanalla.

Rakas äiti ja isä,

En ole kuullut teistä aikoihin mitään. Onko kaikki kunnossa? Petunia ei ole vastannut kirjeisiini, mutta muista lähteistä olen kuullut hänen olevan kunnossa. Ilmeisesti hän ei halua olla enää missään tekemisissä kanssani, se on kovin surullista, sillä rakastan häntä yhtä paljon kuin ennenkin ja ikävöin häntä. Olisin kovasti halunnut kuulla, miten hänen poikansa on kasvanut ja kehittynyt, kun he ovat Harryn kanssa melkein saman ikäisiä?

Mutta ehkä näin on parempi, niin hänen perheensä ei ole yhtä suuressa vaarassa kuin, jos pitäisimme tiiviisti yhteyttä. Sillä en voi käyttää samoja henkilöitä kirjeiden välittämisessä kuin teidän kanssanne, koska heitä Petunia ei voi sietää laisinkaan tuttavistamme. Ja tällä hetkellä luotettujen piirimme on hyvin pieni, joten valinnanvaraa ei ole.

Vastatkaa pian, että tiedän onko kaikki kunnossa. Sirius voi tuoda teidän viestinne heti, pyydän häntä odottamaan vastausta. Jos tarvitsette lisäsuojaa kotiinne, niin kertokaa hänelle, hän voi pyytää maahisia vahvistamaan suojataikoja. James on kirjoittanut tilinhoitajalleen, että kaikki kulut veloitetaan hänen holvistaan, joten siitä teidän ei tarvitse huolehtia.

Muistakaa antaa Siriukselle karkkeja sillä, vaikka hän on jo aikuinen, se ei estä häntä pilailemasta kustannuksellanne Halloweenin perinteiden mukaisesti. Niin ja voitteko sytyttää vaarin haudalle kynttilän pyhäinpäivänä minunkin puolestani, kun en itse pääse sinne tänä vuonna...

Etkä minään seuraavista vuosista, ajatteli Harry kirjeen lopuksi. Kirje jätti tyhjän tunteen, hän oli saanut tutustua äitiinsä vähän paremmin kirjeiden kautta, mutta niitä ei ollut enempää. Muita papereita oli edelleen, mutta ei kirjeitä hänen äidiltään. Ne eivät olleet vieneet eteenpäin juurikaan hänen ensisijaista selvitystään, mutta tarjonneet jotain paljon parempaa.

Harryn käteen osui hänen isovanhempiensa pesänjakokansio ja hän oli jo pistämässä sitä pois, kun hänen silmänsä sattuivat yhden paperin otsikkoon.

Adoptiopäätös

Rose Marie Evans os. Lloyd ja Jonathan Edward Evans on täten myönnetty oikeus adoptoida lapsekseen aiemmin Indilwen -niminen tyttö, jolle on samalla myönnetty Ison-Britannian kansalaisuus kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Tämä päätös on tehty yhdessä lastensuojeluviranomaisten ja sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa, lapsen biologisten vanhempien suostumuksella ja näiden toiveet huomioon ottaen.

Adoptiossa lapsi saa nimekseen Lily Marie Evans.

Ohessa liitteenä sairaalan tekemän selvityksen perusteella aiemmin myönnetty tilapäinen huoltajuus, joka on tämän päätöksen myötä vahvistettu ja muutettu pysyväksi adoptioksi, lapsen saatua adoption edellyttämä kansalaisuus.

Hänen Majesteettinsa  

Lapseksiottamisasioiden Lautakunnan

valtuuttamana

Cynthia Mountjoy

Sosiaalityöntekijä

Kansainväliset adoptiot

Harry pidätti henkeään lukiessaan adoptiopäätöstä, tässäkö se nyt oli, se mitä hän oli etsinyt, yhteys kieliopintojen ja sukuselvityksen kanssa? Hänen äitinsä ei ollut tästä maasta, oliko tämä samasta maasta kuin Lunan äiti? Nimi oli erikoinen, mutta sen merkitys pysyi samana, jos Harry muisti oikein. Lily oli adoptoitu, Petunia ei ollut hänen biologinen sukulainen. Harry ojensi todistuksen Petunialle, jolle paperin sisältö tuli myös selvästi yllätyksenä.

— Tämä selittää niin paljon... Me olimme aivan erinäköiset ja erilaiset muutenkin, niitä eroja oli vaikea selittää mitenkään luonnollisen perinnöllisyyden vaihtelun ilmentymänä. Ajattelin, että syynä saattaisi olla Lilyn taikuus, joka teki hänestä niin erilaisen, mikä osaltaan olikin oikein, sillä taikuuden on täytynyt tulla hänen biologisilta vanhemmiltaan... Petunia puhui aivan uppoutuneena ajatuksiinsa, eikä osoittanut sanojaan kummallekaan pojista.

Siinä ullakon hämärässä saattoi nähdä, kuinka joku selittämätön taakka karisi Petunian hartioilta. Naisen koko olemus muuttui, oli kuin jopa kasvojen rypyt olisivat siloittuneet ja iho saanut lisää väriä. Tieto siitä, ettei hän olisikaan voinut olla Lilyn kaltainen näytti parantavan sen, mitä vuodet eivät olleet onnistuneet korjaamaan. Petunia sai aitoa itsevarmuutta, eikä hänen tarvinnut teeskennellä olevansa parempi kuin Lily, vertailu oli turhaa, koska heillä oli ollut yhteinen perhe, muttei samaa geeniperimää.

Hän ymmärsi nyt paremmin myös vanhempiensa Lilylle kohdistaman huomion, he olivat yrittäneet saada tytön erilaisuudestaan huolimatta kokemaan itsensä osaksi perhettä. He eivät halunneet Lilyn tuntevan itseään ulkopuoliseksi vain siksi, että olikin perinyt erikoisia voimia biologisilta vanhemmiltaan. Osaksi he halusivat estää adoptiota paljastumasta ennen kuin he olisivat itse poissa, he pelkäsivät menettävänsä Lilyn, jos tämä olisi tiennyt olevansa adoptoitu. Kaikki se, mitä hän oli luullut olevan osoitus siitä, että vanhemmat pitivät Lilyä parempana tyttärenä kuin Petuniaa olikin ollut aivan muuta. Hän oli ainoa tytär, joten häntä parempaa hänen vanhempansa eivät voineet saada. Lily oli ollut heillä vain lainassa.

— Minä menen keittämään teetä, tulkaa alas vartin päästä, niin voitte syödä muutaman leivän samalla. En usko, että minua enää tarvitaan täällä, Petunia sanoi ja käveli kevein askelin tikkaille. Erikoisinta oli pieni hymy naisen kasvoilla.

Dudley ja Harry katsoivat ällistyneinä Petunian jälkeen, muutos oli todella hämmentävä. Petunian kadottua näkyvistä pojat katsoivat toisiinsa, mutta eivät löytäneet sanoja ilmaisemaan yllättyneisyyttään, joten he jatkoivat urakkaansa hiljaisuudessa. Dudley selasi kiinnostuneena valokuva-albumeita, vauvakirjoja, lehtiä ja muita. Harry puolestaan palasi mullistavan asiakirjan pariin, tai pikemminkin sen liitteeseen, josta hän toivoi löytävänsä lisää tietoa äitinsä biologisesta perheestä ja näiden taustoista.

Yorkshiren keskussairaalan synnytysosaston sosiaalityöntekijän yhteenveto potilaalle X-45521912 ja hänen miehelleen myönnetystä huoltajuudesta:

Potilas X-45521912 otettiin sisään normaaliaikaiseen synnytykseen seitsemän vuorokautta aiemmin. Synnytys sujui normaalisti ensimmäiset viisi tuntia, eikä potilas halunnut minkäänlaista kivunlievitystä. Kuudennella tunnilla potilaan tila alkoi heiketä nopeasti, myös supistusten väli kasvoi merkittävästi, ja lapsen pää oli osittain jo synnytyskanavassa. Pian kävi selväksi, että tilanne oli erittäin vakava uhaten molempien henkeä. Anestesialääkäri kutsuttiin paikalle kiireesti ja potilas valmisteltiin nopeasti hätäsektioon. Leikkauksen yhteydessä todettiin lapsen kuristuneen napanuoraan, eikä hänen hyväkseen ollut enää mitään tehtävissä.

Potilas toipui leikkauksesta hyvin, mutta lapsen menetyksen aiheuttaman järkytyksen ja synnytyksen aikaisen heikkenemisen takia häntä pidettiin osastolla useamman päivän ajan. Sinä aikana potilasta ja hänen miestään tuli osastolle tapaamaan ulkomaalaistaustainen pariskunta alle vuoden ikäisen lapsensa kanssa. Hoitohenkilökunta ei aluksi kiinnittänyt vierailijoihin normaalia enempää huomiota, koska heidän läsnäolonsa näytti lievittävän potilaan depressiota lapsesta huolimatta, vaikka muiden lasten näkeminen sai edelleen potilaan sulkeutuneeksi. Kaksi päivää ensimmäisen vierailun jälkeen hoitaja huomasi pariskuntien käyvän neuvotteluja ulkomaalaisen lapsen sijaisvanhemmuudesta tai adoptiosta, tässä vaiheessa sosiaalityöntekijä pyydettiin paikalle.

Kävi ilmi, että nimikseen Gil-galad ja Wilwarin ilmoittanut pariskunta, oli tullut synnytyssairaalaan tarkoituksenaan antaa oma lapsensa perheelle, joka oli menettänyt omansa, jos he katsoivat näiden olevan kykeneviä rakastamaan ja huolehtimaan heidän lapsestaan hyvin. He olivat sanojensa mukaan maasta, jossa oli erittäin uhkaava sota ja ruhtinaan lapsena heidän tyttärensä Indilwen olisi erityisessä vaarassa. Siitä syystä he olivat päätyneet tuomaan lapsen turvaan rauhalliseksi katsomaansa maahan perheeseen, jossa tyttö saisi elää suojassa sodalta. He olivat valmiita antamaan lasta koskevien päätöksien teon tämän uudelle perheelle, jopa jättämään näiden ratkaistavaksi kertoako lapselle tämän biologisista vanhemmista mitään tälle. He sanoivat, että oli erittäin epätodennäköistä, että sota päättyisi ennen lapsen aikuisuutta ja siihen asti he olisivat valmiit odottamaan, myös siinä tapauksessa, että sota loppuisi aiemmin.

Pariskunnalla ei ollut minkäänlaisia henkilötodistuksia, ellei sitten sellaiseksi voida lukea erityistä sinettisormusta, jonka erikoiset kuvioinnit eivät vastanneet mitään yleisesti tunnettua kirjaimistoa tai heraldiikkaa. Heillä ei ollut muuta valuuttaa kuin pussillinen jalometallia, jonka arvo kaikesta päätellen oli huomattava, ja jonka he halusivat antaa lapsen uusille vanhemmille lapsen ja perheen kustannuksiin tuleviksi vuosiksi. Kaikesta päätellen kyseessä oli todellinen hätä lapsen tulevaisuuden puolesta, eikä yritys saada turvapaikkaa koko perheelle hyvinvointivaltiossa. Heidän käyttämänsä nimet kotimaastaan ja kaupungistaan, eivät auttaneet selvittämään heidän alkuperäänsä, mutta ensivaikutelma oli euraasialaisesta rodusta. He eivät suostuneet antamaan lastaan lastensuojelun sijoitettavaksi, vaan vaativat lapsen saavan kodin heidän valitsemiensa vanhempien luota.

Koska lapsen henki oli ilmiselvästi vaarassa tämän kotimaassa, katsoimme lopulta parhaaksi suostua heidän pyyntöönsä, kun myös potilas X-45521912 puolisoineen oli halukas ottamaan lapsen osaksi perhettään. Psykologin arvion mukaan potilas osasi tehdä eron menettämänsä lapsen ja sijaislapsensa välillä, eikä sijoittamisesta olisi haittaa kummallekaan osapuolelle tai häiritsisi suruprosessia.

Terveystarkastus osoitti tytön olevan terve, noin vuoden ikäinen fyysisistä ominaisuuksista päätellen, mutta ikäistään edellä kognitiivisessa ja karkeamotorisessa kehityksessä. Iän arviointi osoittautui välttämättömäksi, sillä biologisten vanhempien kulttuurissa on mitä ilmeisimmin hyvin erilainen aikakäsitys, päätellen siitä, että he ilmoittivat tytön iäksi neljä vuotta lähempänä viittä. Tytön näkö ja kuulo ovat erinomaiset, paino suhteessa pituuteen hieman keskiarvoa matalampi, mutta normaalin painokäyrän sisällä. Siro rakenne näyttäisi olevan periytyvä ominaisuus, molemmat vanhemmat pitkiä ja solakoita...

     

Harryn kädet tärisivät, se alkoi näyttää aina vain todennäköisemmältä, että ne kolme erikoista kieltä ja hänen äitinsä puoleiset sukujuuret johtivat kaikki samaan paikkaan. Kielten oppimisen haastavuus ei enää tuntunut yhtään niin tylsältä kuin vain puoli tuntia aiemmin.

Hänen olisi heti otettava yhteyttä Lunaan. Oli aika järjestää kaikki asiat siten, että Lunan päätettyä Tylypahkassa viimeisen vuotensa, he olisivat molemmat valmiita palaamaan juurilleen.

♥